Tarkempi tutkimussuunnitelma

Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä – tutkimussuunnitelma

Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -osatutkimuksessa kysymme: Millaista köyhyys on 15-21 -vuotiaiden nuorten kokemana ja kertomana? Haluamme ymmärtää yhtäältä, miten nuoret määrittelevät köyhyyttä ja millaisia merkityksiä he antavat köyhyydelle. Toisaalta haluamme lisätä ymmärrystä muun muassa siitä, mitkä tekijät kannattelevat heitä tavalla, joka voi auttaa pois köyhyydestä ja joka voisi estää haitallisia ylisukupolvisia ketjuja. Näiden aiheiden ympärille muotoutuu seuraavien vuosien aikana yksityiskohtaisemmat tutkimuskysymykset.

Tutkimuksen tarve

Kokemuksellista tietoa nuorten köyhyydestä tarvitaan, koska tähän mennessä köyhyyskokemuksiaan ovat Suomessa valtaosin kertoneet keski-ikäiset ja sitä vanhemmat ihmiset. Nuorten ääni on toistaiseksi jäänyt vaimeammaksi. Lasten ja nuorten köyhyyttä ja huono-osaisuutta on tosin tutkittu runsaasti kysely- ja rekisteriaineistojen valossa (esim. Kallio & Hakovirta 2020). Näiden tutkimusten mukaan lapsuuden perheessä koettu taloudellinen niukkuus on yhteydessä esimerkiksi subjektiiviseen hyvinvointiin, kokemukseen koulun luokkayhteisöön kuulumisesta, harrastamiseen, sosiaalisiin suhteisiin, itsetuntoon ja tulevaisuuden suunnitelmiin (Hautala ym. 2022; Koivusilta 2020; Toikka ym. 2022; Toikka & Haanpää 2020). Lisäksi on havaittu, että lapsuuden perheessä koettu pitkittynyt taloudellinen niukkuus on yhteydessä lapsen aikuisuuden asemiin, kuten koulutukseen, työmarkkina-asemaan ja viimesijaisen toimeentulotuen asiakkuuteen (Ilmakunnas 2019; Kallio ym. 2016). Tilastojen mukaan lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt viime vuosina ja köyhyys on yleisintä juuri yhden huoltajan perheissä (esim. Salmi 2020).

Kysely- ja rekisteriaineistojen tarjoaman tiedon rinnalle tarvitaan kokemuksellista tietoa, jotta tutkimus pystyy antamaan suosituksia toimenpiteistä nuorten köyhyyteen liittyvän polkuriippuvuuden katkaisemiseksi, ylisukupolvisen huono-osaisuuden ehkäisemiseksi (Saari ym. 2019; Kallio & Hakovirta 2020), tulevaisuuden voimavarojen rakentamiseksi (Koivusilta 2020, 145) ja osallisuuden ylläpitämiseksi ja edistämiseksi (Isola ym. 2021a) etuus- ja palvelujärjestelmässä sekä paikallisissa toimenpiteissä.

Tutkimuksen keskeiset käsitteet

Tutkimuksen keskeinen käsitteellistys on koettu köyhyys, jonka määrittelemme tilaksi, jossa useampi puute tai osattomuus on pitkittynyt ja kytkeytyneet toisiinsa. Puutteet ja osattomuudet voivat liittyä esimerkiksi rahaan, terveyteen, elämän hallittavuuteen, osallistumisen mahdollisuuksiin sekä yhdenvertaisuuden ja merkityksellisyyden kokemuksiin (Isola ym. 2021). Koska edellä mainittu Isolan ja kumppaneiden määritelmä perustuu pääasiassa keski-ikäisten kokemuksiin, tämän tutkimuksen ensisijainen tarkoitus täsmentää köyhyyden kokemuksellista luonnetta nuorten näkökulmasta.

Koetun köyhyyden lähikäsitteitä ovat absoluuttinen ja suhteellinen köyhyys, jotka ovat vaikeasti määriteltävissä aivan kuten on koettu (tai subjektiivinen) köyhyys. Jopa absoluuttinen köyhyys on suhteellista, kun maita ja kulttuureita vertaillaan toisiinsa. Ennen kaikkea köyhyyden määrittelyn tekee vaikeaksi se, että köyhyyttä voidaan lähestyä monien indikaattorien avulla. Euroopan Unionissa on vakiintunut pienituloisuuden rajaksi 60 prosenttia asukkaiden mediaanituloista. Peter Townsend (1979) lähestyy köyhyyttä puutteesta eli deprivaatiosta käsin, jota tarvenäkökulmaa edustavat Len Doyal ja Ian Gough (1984) puolestaan kritisoivat. Kokemuksellisen köyhyyden tutkimuksessa ei ole tarpeen määrittää köyhyyttä tutkimuksen alussa. Sen tekevät aineistonkeruuseen osallistuvat nuoret ihmiset. Yritämme välttää köyhyystutkimuksen jakolinjoja lähestymällä köyhyyttä yksilöllisenä sekä ajassa ja paikassa muuttuvana kokemuksena.

Edellä mainitusta syystä tutkimuksemme käsiteperheeseen kuuluu myös osallisuuden kokemus, joka on sisäänkirjoitettu koetun köyhyyden määritelmässä osattomuutena. Osallisuuden kokemuksella tarkoitamme sitä, että ihminen tuntee elämänsä ja toimintaympäristönsä hallittavaksi ja ennakoitavaksi, kokee kuuluvansa joukkoon, pystyy osallistumaan itselleen mieluisiin tapahtumiin ja tekemisiin ja huomaa olemisensa ja tekemistensä olevan merkityksellisiä myös muiden silmissä (Isola ym. 2017). Osallisuus tai osallisuuden kokemus ei kuitenkaan ole koetun köyhyyden vastakohta vaan taloudelliseen pienituloisuuteen kietoutuva ilmiö, joka voi heikentää, ylläpitää ja joskus myös parantaa hyvän elämän edellytyksiä. Osallisuuden kokemus konkretisoituu tutkimusasetelmassamme myös metodologisena ja tutkimuseettisen pohdinnan jälkeen nousseena valintana. Annamme tutkimukseen osallistuville nuorille ihmisille mahdollisuuden määrittää köyhyyteen liittyviä kokemuksia omalla tavallaan. Arvostamme heidän panostaan tutkimuksen aktiivisina kumppaneina.

Tutkimuksemme tuottanee seuraavien vuosien aikana uutta tietoa yhtäältä siitä, miten nuoret kokevat köyhyyden ja toisaalta siitä, mitä kaikkea koettuun köyhyyteen liittyy. Käytettävät käsitteet tarkentuvat aina uutta tutkimuskysymystä asetettaessa. Pyrimme löytämään sellaiset tutkimuskysymykset, jotka vievät köyhyystutkimusta ja köyhyydestä käytävää yhteiskunnallista keskustelua eettisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla eteenpäin. Seuraavassa kerromme, mitä tutkimuksen perusteella jo tiedetään nuorten kokemasta köyhyydestä.

Lasten ja nuorten köyhyyden kokemukset aikaisemmassa tutkimuksessa

Lasten ja nuorten köyhyyden ja huono-osaisuuden kokemuksia ovat aikaisemmin tutkineet laadullisin menetelmin pääosin brittiläiset sekä muut eurooppalaiset tutkijat. Iso-Britanniassa lasten kokemaa köyhyyttä on tutkittu haastattelujen, kirjallisuuskatsausten ja pitkittäistutkimusten keinoin. Brittiläisessä tutkimuksessa lapset kuvaavat köyhyyden taloudellisena, materiaalisena ja sosiaalisena rajoittajana, joka tuottaa vahvoja häpeän, surun ja eriarvoisuuden tunteita. (Ridge 2011; Ridge 2009; Ridge 2002.) Köyhyyttä kokevat lapset ja nuoret tiedostavat kertomuksissaan sen, kuinka negatiivisesti taloudellinen niukkuus vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin, taloudelliseen hyvinvointiin ja vapaa-ajan aktiviteetteihin. (Attree 2006; Knight et al. 2018; Walker et al. 2008). Tutkimuksessa on myös havaittu lasten ja nuorten toimijuuden erilaisia muotoja taloudellisen niukkuuden konteksteissa. Lapset ja nuoret pyrkivät esimerkiksi luopumaan tai rajaamaan omista tarpeistaan, tukeutumaan lähiympäristön sosiaalisiin suhteisiin ja hankkimalla osa-aikatöitä. (Attree 2004; Ridge 2017).

Pohjoismaissa lapsi- ja nuorilähtöistä köyhyystutkimusta on tehty pääosin lapsia ja nuoria haastattelemalla. Ruotsissa toteutetuissa haastatteluissa nuoret kertovat köyhyyden ilmenevän taloudellisten resurssien vähäisyytenä, sosiaalisena stigmana ja eristäytymisenä muista nuorista. (Fernqvist 2012; Odenbring 2019). Nuoret eivät kuitenkaan jää passiivisiksi, vaan pyrkivät aktiivisella toimijuudellaan minimoimaan köyhyyden vaikutuksia. Nuorten toimijuus toteutuu tilanteeseen sopeutumalla, vastuun ottamisella perheessä ja omista tarpeistaan tinkimällä. (Harju 2008; Harju & Thorød 2011; Näsman 2012.) Keski-Euroopassa tehdyssä köyhyystutkimuksessa on myös havaittu lasten pyrkimys luoda erilaisia selviytymisstrategioita, kuten tukeutuminen perhesuhteisiin, omien vanhempien suojeleminen ja oman rahan ansaitseminen (van der Hoek 2005; Rahn & Chasse 2009).

Suomessa laadullista lapsi- ja nuorilähtöistä köyhyystutkimusta on aikaisemmin tehty hyvin niukasti. Ensimmäiset lapsilähtöiset köyhyystutkimusartikkelit kirjoitettiin Suomessa vasta 2010-luvulla, jota ennen lapsinäkökulman huomioivaa köyhyystutkimusta ei oltu tehty Suomessa lainkaan (Hakovirta & Rantalaiho 2011, 346). Suomalaisessa tutkimuksessa lapset ovat kuvanneet köyhyyden ilmenevän suhteellisena taloudellisena niukkuutena, kulutusmahdollisuuksien eroavaisuuksina, vähään tyytymisenä ja erilaisuutta luovana stigmana suhteessa omiin ikätovereihin. (Hakovirta & Kallio 2014; Hakovirta & Rantalaiho 2012). Köyhyyden vuoksi lapset ja nuoret kokevat joutuvansa luopumaan ikäistensä normaalina pidetyistä kulutus- ja elämäntavoista, asumaan heikoissa elinolosuhteissa sekä tinkimään elintasostaan. Tällaisesta toiminnasta nuorille on usein tullut vahvoja eriarvoisuuden ja toiseuden kokemuksia. (Gretschel & Myllyniemi 2020; Lemetyinen 2014; Tainio 2015.)

Suomalaisten lasten ja nuorten köyhyyden kokemuksia on yhdistänyt sosiaalisissa suhteissa ilmenevä sosiaalinen vertailu. Nuorten köyhyyskertomuksissa nuoret vertailevat omaa taloudellista tilannettaan suhteessa muihin samanikäisiin nuoriin, mikä on aiheuttanut nuorissa muun muassa häpeän, alemmuuden ja masennuksen tunteita. (Mikkonen 2012.) Lapset ja nuoret pyrkivät kuitenkin aktiivisesti luomaan erilaisia selviytymisstrategioita taloudelliseen niukkuuteen. Suomalaisessa tutkimuksessa esiin nousseita strategioita ovat esimerkiksi oman rahan ansaitseminen, kouluttautuminen, usko parempaan tulevaisuuteen ja köyhyyden salaaminen muilta. (Hakovirta & Rantalaiho 2012; Mikkonen 2012.) Köyhyyttä kokeneet nuoret ovat myös usein saaneet sosiaalista tai taloudellista tukea tilanteeseensa vanhemmiltaan ja muilta samassa taloudellisessa tilanteessa olevilta nuorilta (Tainio 2015; Van Aerschot, Häikiö, Snellman & Kallinen 2016).

Metodologinen paikantaminen: tutkimusaineisto ja -menetelmät

Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -aineistonkeruu seuraa vuosina 2006 ja 2019 toteutettujen Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -aineistonkeruiden käytäntöjä. Aineisto kerätään tälläkin kertaa yhteistyössä Tietoarkiston kanssa. Nyt osallistujat toimittavat kirjoituksensa ensi kertaa kirjoitettujen aineistojen keruuta varten kehitetyn Penna-verkkoalustan kautta. Kirjoituskutsu noudattelee vuosien 2006 ja 2019 kutsua. Sitä on muokattu vain hieman nuorten elämäntilanteeseen sopivaksi. Tämä tekee mahdolliseksi sen, että eri-ikäisten eri vuosikymmeninä kertomia kokemuksia köyhyydestä voidaan vertailla.

Kirjoituskutsu kuuluu:

Toivomme, että kirjoitat vapaamuotoisesti ja omin sanoin siitä, miten koet köyhyyden ja millaisia keinoja käytät arjessa pärjätäksesi. Tärkeää on, että kirjoitat omista kokemuksistasi ja että kerrot, mihin ajankohtaan kokemuksesi suunnilleen sijoittuvat. Kannustamme kirjoittamaan myös silloin, kun sinulla on suomi toisena kielenä. Kaikenlaiset kirjoitukset ovat arvokkaita!

Vuosina 2006 ja 2019 toteutettuja Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoituskilpailuja ei suunnattu erityisille ikä- tai ihmisryhmille. Sukupuolijakauma noudatteli molempina ajankohtina omaelämäkerrallisille keruille tyypillistä jakaumaa, sillä suurin osa kirjoittajista oli naisia. Vuoden 2006 keruun aktiivisia osallistujia olivat ikääntyvät ihmiset ja vanhukset. Vuoden 2019 keruussa aktiivisin ikäryhmä oli työikäiset ihmiset. Koska köyhyydestä nuorten kokemana ja kertomana on sangen vähän tutkimustietoa, erityisesti nuorille suunnattu aineistonkeruu on tarpeellinen.

Kirjallisesti kerätty aineisto on luonteeltaan erilaista kuin suullisesti esimerkiksi haastatteluin kerätty. Siinä missä suullisesti kerätty aineisto rakentuu tyypillisesti paradigmaattisesti, kirjallinen aineisto rakentuu syntagmaattisesti. Paradigmaattisuus tarkoittaa, että vaikka kertojalla olisikin mielessään jonkinlainen kronologinen juoni, hän saattaa keskustelun lomassa poiketa juonesta ja kertoilla siihen sopivia mielleyhtymiä. Kirjoittaessaan kertoja rakentaa tarinansa sen sijaan syntagmaattisesti, jolloin se etenee kronologisesti ja harkiten. (Hastrup 1987.) Kuten tutkimuksen etiikkaa käsittelevässä pohdinnassa kirjoitamme, olemme päätyneet kirjalliseen aineistoon, koska se sallii aineistonkeruuseen osallistuvalle haastattelua suuremman harkintavallan.

Kirjallisen keruutavan lisäksi aineiston laatua mitä todennäköisimmin muovailee se, että kyseessä on kirjoituskilpailu. Se voi tuottaa jossakin suhteessa korostuksia tai vastakorostuksia riippuen siitä, millaisia representaatioin köyhyyttä on yhteiskunnassa tapana lähestyä. Esimerkkinä mainittakoon, että Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoituskilpailu vuonna 2006 keräsi kunniallisen köyhän kuvaa jäljitteleviä kertomuksia (Isola ym. 2021a). Vuoden 2019 kirjoituksissa oli enemmän vaihtelua, ja päihdeongelmistakin tohdittiin kirjoittaa. Yhtä kaikki aikaisempien keruiden osallistujat ovat aktiivisesti keskustelleet kertomuksissaan siitä, millaisia diskursseja köyhyydestä rakennetaan ja millaisten stereotypioiden kautta köyhyyttä kokevista ihmisistä puhutaan. Aikaisemmissa aineistoissa kirjoittajat ovat reflektoineet oman elämänsä valintoja vallitseviin köyhyysdiskursseihin, usein kyseenalaistaneet vallitsevia diskursseja ja toisinaan jopa rakentaneet vastadiskursseja.

Metodologiassa on otettava huomioon aineiston luonne erityisesti siitä näkökulmasta, millaista tietoa se tuottaa ja millaisia päätelmiä siitä voidaan tehdä. Siten aineiston luonne luo metodologiset raamit, jonka sisältä sovellettavien menetelmien on löydyttävä. Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -aineiston kertomuksellisen ja fenomenologisen luonteen tähden menetelmät valitaan pääasiassa valikoimasta, johon kuuluvat määrällinen ja laadullinen sisällönanalyysi joko aineisto- tai teorialähtöisesti tai niiden väliltä, narratiiviset lähestymistavat tai fenomenologis-hermeneuttiset menetelmät.

Kuvailemme seuraavaksi näiden menetelmien mahdollisuuksia kertomuksellisen aineiston analyysissä. Kun halutaan määritellä nuorten kokema köyhyys puhtaan aineistolähtöisesti, menetelmänä palvelee parhaiten Barney Glaserin ja Anselm Straussin kehittämän (1967) grounded theoryn sovellukset. Juha Mikkonen (2011) on ansiokkaassa sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielmassaan tutkinut grounded theorya noudattaen köyhyyden syitä, seurauksia ja selviytymisen keinoja vuonna 2006 järjestetyn Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoituskilpailun nuorten osallistujien kirjoituksista. Vuonna 2022 kerättävä Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -aineisto tarjoaa siten oivallisen kontrastointipinnan nuoruuden köyhyyden syihin, seurauksiin ja selviytymisen keinoihin 16 vuotta myöhemmin.

Kun uusi tutkimusaineisto on käsillä, tutustuminen alkaa aina aineistolähtöisellä lähiluennalla, joka sisältää sisältöjen erittelyä ja niiden jäsentelyä teemoittain. Vaismoradi kumppaneineen (2013) esittävät katsausartikkelissaan, että tutkimuksen seuraaminen helpottuisi, jos vain määrällistä sisällönanalyysiä kutsuttaisiin sisällönanalyysiksi (content analysis), kun taas sisältöjen erittelyä laadullisesti teemoittan kutsuttaisiin teema-analyysiksi (thematic analysis). Metodologistit suhtautuvat usein nihkeästi laadullisen analyysin määrällistämiseen (ks. esim Töttö 2000), mutta siitä huolimatta jonkinlainen määrällistäminen puoltaa paikkaansa laadullisessakin tutkimuksessa analyysin luotettavuuden takaamiseksi. Viime aikoina on tutkimuksen avoimuuden nimissä toivottu laadullisen aineiston ja analyysivaiheiden jäljitettävyyttä. Se voidaan toteuttaa erillisillä, verkkoon tallennettavilla aineistoliitteillä, joissa voidaan osoittaa systemaattinen analyysi tehdyksi muun muassa toteamalla analyysiyksiköiden eli tekstiaineistosta eriteltyjen kokonaisuuksien määrä sekä kaaviot analyysin etenemisestä avainaineistonäytteineen (ks. liitteestä esimerkki Isola ym. 2021b, 3; tai artikkelissa Nousiainen 2021, 159).

Analyysiyksiköistä hahmottuvat analyysin ensimmäiset kuvailevat havainnot eli teemat –  fenomenologisen tutkimuksen termeillä merkitykset ja narratiivisen tutkimuksen termeillä juonet (storyline), pienet kertomukset (small stories) tai elämäntarinan rakenteet (life story constructs). Kuvailevan analyysin tietoarvo on muun muassa psykologisen fenomenologian näkökulmasta tärkeää (Perttula 1998; Van Manen 2007; Giorgi 2012). Mutta koska yhteiskuntatieteissä harvemmin tyydytään kuvailevaan analyysiin, on myös fenomenologista tietoa järkevää tarkastella suhteessa yhteiskunnan rakenteisiin, kuten yleisiin uskomuksiin, asenteisiin, normeihin, tulojen uudelleenjaon ja tunnustuksen jakamisen käytäntöihin ja lakeihin. Tällöin tarvitaan avuksi aikaisempaa tutkimusta ja teorioita, jota voidaan hyödyntää aineiston analyyttisinä työkaluina.  Aineiston ja aikaisemman tutkimuksen tai teorian välistä dialogista menetelmää kutsutaan abduktiiviseksi tai adaptiiviseksi analyysiksi (Layder 1997). Se on iteratiivinen analyysitapa, jossa sama tutkimuskysymys toistetaan puhtaan aineistolähtöisen luennan jälkeen erilaisista aikaisemman tutkimuksen tai teorian näkökulmista.

Kertomuksellinen aineisto tarjoaa väljät metodologiset raamit, jossa tieteenalojen välinen yhteistyö on mahdollista. Corinne Squire (2005) tiivistää Elliot Mishleriin (1986) tukeutuen, että narratiivisessa tutkimuksessa voidaan yhdistää rakenteet, sisällöt, kertomuksen erilaiset kontekstit sekä kertomuksen rakentuminen kertojan ja (kuvitellun) kuulijan tai lukijan vuorovaikutuksessa. Näistä viimeksi mainittu toteutuu eritoten haastatteluissa, mutta kuvitellut suhteet voivat ohjata myös kirjallisen tuotoksen sisältöjä ja rakenteita, kuten tutkimuseettisessä pohdinnassa esitämme (ks. liite Tutkimuseettinen pohdinta).

Strukturalismiin pohjautuvien narratiivisten menetelmien (Labov 1972) lisäksi narratiivisen tutkimuksen käytössä ovat (oma)elämäkerrallisen analyysin (biography; life-story research, McAdams & McLean 2013; Hänninen 2004) ja fenomenologisen psykologian (Perttula 1998) ja sukupolvet ylittävän suullisen historian (oral history, Leavy 2011) työkalut. Valinta erilaisten lähestymistapojen välillä tehdään tutkimuskysymystä muotoiltaessa: Jos tutkimuksen kohteena on kertomisen kieli (esimerkiksi: millaisin juonin köyhyys kerrotaan tai mitä sanoja köyhyydestä kerrottaessa käytetään) ilman, että kielestä tehdään nopeita yleistyksiä tulkintoihin, lähestytään asiaa strukturalismin kautta. Jos taas kiinnostuksena on identiteettityöhön liitetyt merkitykset (esimerkiksi: miten köyhyyttä kokeva nuori rakentaa identiteettiään) tai relationaalinen toimijuus (esimerkiksi: millaisissa yhteiskunnallisissa ja sosiaalisissa suhteissa köyhyyttä koetaan) (Emirbayer 1997), valitaan fenomenologisen psykologian välineet tai elämäkerrallinen ote. Kulttuurisissa narratiiveissa, joiden tutkimiseen Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -aineisto myös antaa hyvin myöden, tutkimusintressi sijoittuu jonnekin kielen muuttuvien rakenteiden ja relaatioiden väliin (Squire 2005). Aikaisempien vuosien Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -aineistoissa esiintyviä köyhyyden kulttuurisia representaatioita voidaan peilata nyt kerättävään Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -aineistossa esiintyviin representaatioihin. Tällöin tutkiva katse ei kohdistu pelkästään kielen rakenteisiin tai identiteettiin vaan kielen rakenteiden, identiteettien ja sosiaalisten suhteiden väliseen vuorovaikutukseen.

Aikaisemmista Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -aineistoista on tehty noin 70 opinnäytetyötä tai akateemisesti vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia. Tuotosten määrä kertoo paitsi kertomuksellisen aineiston tarpeellisuudesta myös sen käytettävyydestä opinnäytteisiin ja vertaisarvioituihin tutkimuksiin. Koska jokainen tulevaisuuden aineistonkäyttäjä muotoilee oman tutkimuskysymyksensä tutkimuseettiseen ohjeistukseemme perustuen, ei tässä tutkimussuunnitelmassa ole mahdollista määritellä menetelmällisiä valintoja yllä esitettyä tarkemmin.

Tutkimuskirjallisuus

Attree, Pamela (2004) Growing up in Disadvantage: a Systematic Review of the Qualitative Evidence. Child: Care, Health & Development 30 (6), 679–689.

Attree, Pamela (2006) The social costs of child poverty: The systematic review of the qualitative evidence. Children & Society 20 (1), 54–66.

Carlson, Matilda (2009) Tarinoita yksinasuvien naisten köyhyydestä. Koettu köyhyys marginalisaation kautta tulkittuna. Sosiaalipolitiikan pro gradu -tutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto.

Chase, Susan (2011) Narrative inquiry. Teoksessa Norman K. Denzin & Yvonna S. Lincoln (toim.) The SAGE handbook of qualitative research. Thousand Oaks: SAGE, 421–434.

Clandinin Jean & Caine, Vera & Lessard, Sean & Huber, Janice (2016) Engaging in narrative inquiries with children and youth. New York: Routledge.

Doyal, Len & Gough, Ian (1984) A Theory of human needs. Critical Social Policy 4, 6–37.

Emirbayer, Mustafa (1997) Manifesto for relational sociology. American Journal of Sociology 103 (2), 281-317.

Fernqvist, Stina (2012) Barns strategier och ekonomisk utsatthet — knappa resurser som utgångspunkt för en förhandling av positionerna i familjen. Sociologisk Forskning, 49(3), 173–188.

Giorgi, Amadeo (2012) The descriptive phenomenological psychological method. Journal of Phenomenological Psychology, 43,3–12. doi:10.1163/ 156916212X632934.

Glaser, Barnet & Strauss, Anselm (1967) The Discovery of grounded theory: Strategies for qualitative research. Chicago: Aldine Publishing Company.

Gretschel, Anu & Myllyniemi, Sami (2020) Kuulummeko yhteiskuntaan? Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten käsityksiä tulevaisuudesta, demokratiasta ja julkisista palveluista. Keuruu: KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiö.

Hakovirta, Mia & Kallio, Johanna (2014) Lasten käsityksiä köyhyydestä ja köyhyyden syistä. Yhteiskuntapolitiikka 79 (2), 152–162.

Hakovirta, Mia, & Rantalaiho, Minna (2011) Lapsuudentutkimuksen näkökulma taloudelliseen eriarvoisuuteen. Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti 19 (4), 342-357.

Hakovirta, Mia & Rantalaiho, Minna (2012) Taloudellinen eriarvoisuus lasten arjessa. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 124. Helsinki: Kelan tutkimusosasto.

Harju, Anne (2008) Barns vardag med knapp ekonomi. En studie om barns erfarenheter och strategier. Acta Wexionensia, 2008:137 (vårdvetenskap och socialt arbete). Växjö: Växjö University Press.

Harju, Anne & Thorød, Anne Brita (2011) Child Poverty in a Scandinavian Welfare Context—From Children’s Point of View. Child Indicators Research 4, 283–299. https://doi.org/10.1007/s12187-010-9092-0

Hautala Helena & Lehti Hannu & Kallio Johanna (2022) Family background and classroom belonging among adolescent students in Finland. Child Indicators Research (in press).

Hänninen, Vilma (2004) A model of narrative circulation. Narrative Inquiry, 14(1), 69–85. doi:10.1075/ni.14.1

Ilmakunnas Ilari (2019) Economic difficulties during the transition into adulthood in Finland : a register-based study. Turku: University of Turku.

Isola, Anna-Maria & Kaartinen, Heidi & Leemann, Lars & Lääperi, Raija & Schneider, Taina & Valtari, Salla & Keto-Tokoi, Anna (2017) Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Työpaperi 33/2017. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Isola, Anna-Maria & Virrankari, Lotta & Hiilamo, Heikki (2021a) On social and psychological consequences of prolonged poverty – A longitudinal narrative study from Finland. Journal of Social and Political Psychology 9 (2), 654–670.

Isola, Anna-Maria & Virrankari, Lotta & Hiilamo, Heikki (2021b) Supplemantary materials to “On social and psychological consequences of prolonged poverty – A longitudinal narrative study from Finland” [Additional information]. PsychOpen GOLD. https://doi.org/10.23668/psycharchives.5262.

van der Hoek, Tamara (2005) Through children’s eyes: an initial study of children’s personal experiences and coping strategies growing up poor in an affluent Netherlands. Innocenti Working Paper, 2005-06. UNICEF.

Kallio Johanna & Kauppinen, Timo & Erola Jani (2016) Cumulative Socioeconomic Disadvantage and Secondary Education in Finland. European Sociological Review 32 (5) 649–661.

Koivusilta, Leena (2020) Vanhempien huono-osaisuuden yhteydet lasten ja nuorten tulevaisuuden voimavaroihin ja ajatuksiin tulevaisuudesta. Teoksessa Johanna Kallio & Mia Hakovirta (toim.) Lapsiperheiden köyhyys ja huono-osaisuus. Tampere: Vastapaino, 143–174.

Knight, Abigail & O’Connell, Rebecca & Julia Brannen (2018) Eating with Friends, Family or Not at All: Young People’s Experiences of Food Poverty in the UK. Children & Society 32 (3), 185–94.

Labov, William (1972) Language in the Inner City: Studies in the Black English Vernacular. Oxford: Blackwell.

Layder, Derek (1998) Sociological practice: Linking theory and social research. Lontoo: Sage.

Leavy, Patricia (2011) Understanding qualitative research. Oxford: Oxford University Press.

Lemetyinen, Lea (2014) Katsaus perheen köyhyydestä aiheutuviin lasten toiseuden kokemuksiin. Teoksessa Gissler, Mika; Kekkonen, Marjatta; Känkänen, Päivi; Muranen, Päivi & Wrede-Jäntti, Matilda (toim.) Nuoruus toisin sanoen. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 105–112.

McAdams, Dan  & McLean, Kate (2013) Narrative identity. Current directions. Psychological Science 22 (3), 232 – 238. https://doi.org/10.1177/0963721413475622

Mishler, Elliot (1986)  Research Interviewing: Context and Narrative.  Cambridge, MA: Harvard University Press.

Mikkonen, Juha (2011) Social and material deprivation among youth in Finland: Causes, consequences, and coping. Helsinki: Helsingin yliopisto. Sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielma.

Mikkonen, Juha (2012) Syrjäytyä vai selviytyä? Nuorten pienituloisuuden syitä, seurauksia ja arjen selviytymiskeinoja. Helsinki: Helsingin Optimistit.

Nousiainen, Marko (2021) Pienet onnistumistarinat ja osallisuuden kokeminen Yhteisissä  keittiöissä. Yhteiskuntapolitiikka – YP 86 (2), 155–165.

Näsman, Elisabet (2012) Barnfattigdom: om bemötande och metoder ur ett barnperspektiv. 1 Tukholma: Gothia Förlag AB.

Odenbring, Ylva (2019) The Daily Life and Reality Behind Child Poverty in Sweden: Children’s and Adolescents’ Voices. Child Indicators Research 12, 847–859. https://doi.org/10.1007/s12187-018-9558-z

Perttula, Juha (1998) The experienced life-fabrics of young men. Jyväskylä: University of Jyväskylä.

Rahn, Peter & Chassé, Karl August (2009) Children in Poverty in Germany: Reflections on Recent Social Work Research. Journal of Social Work Practice 23 (2): 243–52. doi:10.1080/02650530902923916.

Ridge, Tess (2002) Childhood poverty and social exclusion. From a child’s perspective. Bristol: The Policy Press.

Ridge, Tess (2009) Living with poverty A review of the literature on children’s and families’ experiences of poverty. Great Britain: Department for Work and Pensions.

Ridge, Tess (2011) The Everyday Costs of Poverty in Childhood: A Review of Qualitative Research Exploring the Lives and Experiences of Low-Income Children in the UK. Children & Society 25 (1), 73–84.

Ridge, Tess (2017) The ‘Go‐Between’: Low‐Income Children Negotiating Relationships of Money and Care with Their Separated Parents. Children & Society 31 (2), 87–97.

Saari, Juho & Eskelinen, Niko & Björklund, Liisa (2019) Raskas perintö. Ylisukupolvinen huono-osaisuus Suomessa. Helsinki: Gaudeamus.

Salmi, Minna (2020) Lapsiperheiden köyhyys pitää yllä köyhyyden kierrettä. Teoksessa

.Squire, Corinne (2005) Reading narrative. Group Analysis 38 (1), 91–107.

Tainio, Elma (2015) ”Tulin kuntoutumaan, en olemaan…”: nuori mielenterveyskuntoutuja tehostetussa palveluasumisessa – kokemuksia marginaalisuudesta ja köyhyydestä. Sosiaalityön lisensiaatintyö. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Toikka, Enna & Haanpää, Leena & Kallio, Johanna (2022) Lapsen kokeman köyhyyden yhteys ohjattuun harrastamiseen, ystävyyssuhteisiin ja elämääntyytyväisyyteen Turussa. (vertaisarvioinnissa).

Toikka, Enna & Haanpää, Leena (2022) Vanhempien huono-osaisuuden yhteys lasten subjektiiviseen hyvinvointiin. Teoksessa Johanna Kallio & Mia Hakovirta (toim.) Lapsiperheiden köyhyys ja huono-osaisuus. Tampere: Vastapaino,119–142.

Töttö, Pertti (2000) Pirullisen positivismin paluu. Laadullisen ja määrällisen tarkastelua. Tampere: Vastapaino.

Vaismoradi, Mojtaba & Turunen, Hannele & Bondas, Terese (2013) Content analysis and thematic analysis: Implications for conducting a qualitative descriptive study. Nursing and Health Sciences 15, 398 – 405. https://doi.org/10.1111/nhs.12048

Van Aerschot, Lina; Häikiö, Liisa; Snellman, Karita & Kallinen, Yrjö (2016) Nuoret, pienituloisuus ja asuinalueiden eriytyminen. Lähiössä asuvien nuorten käsityksiä taloudellisesta niukkuudesta. Yhteiskuntapolitiikka 81 (5), 540–550.

Van Manen, Max (2007) Phenomenology of practice. Phenomenology & Practice, 1(1), 11–30.

Walker, Janet; Crawford, Karin & Taylor, Fransesca (2008) Listening to children: gaining a perspective of the experiences of poverty and social exclusion from children and young people of single-parent families. Health and Social Care in the community 16 (4), 429–436.