Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä

Osallistu tutkimukseen! Keräämme haastatteluja köyhyyttä kokeneilta 15-23 -vuotiailta nuorilta

Haastattelukutsu ja lisätiedot

Linkki haastatteluihin ilmoittautumista varten (RedCap)

Nuorten kirjoittamat tekstit omasta köyhyydestä puhuttelivat

84 nuorta kertoi omakohtaisesta köyhyydestä, kun vuoden 2022 lopulla keräsimme 15-21-vuotiaiden nuorten kirjoituksia köyhyydestä. Olemme kovin kiitollisia jok’ikisestä kirjoituksesta!

Osallistujien keski-ikä oli 17.5 vuotta ja mediaani-ikä 17.  Kirjoittajista 77 prosenttia oli naisia. Miehiä oli 13 prosenttia. Muuta sukupuolta edusti vajaa neljä prosenttia. Maaseudulta kertoi olevansa 35 ja suuresta kaupungista 33 prosenttia. Muusta kaupungista oli 29 prosenttia kirjoittajista.

35 kirjoittajaa ilmoitti osallistuvansa kilpailuun.  Palkintoraati on valinnut voittajat. Kukin palkintoraatilaisista on valinnut kirjoituksen, joka on puhutellut häntä jollakin tavalla. Julkaisemme luvan antaneiden kirjoitukset nimettöminä palkintoraatilaisten palautteiden kera.

Terveisiä päättäjille: globaali- ja demokratiakasvatusta ja merkityksellisyyden kokemusta nuorille

Yksi kirjoittajista ja kirjoituskilpailun voittajista lähetti terveisiä päättäjille seuraavin sanoin:

”Nuorissa on koko tulevaisuus. Nuoriin satsaamisen ei pitäisi olla menoerä vaan itsestäänselvyys.  Nuorten sosiaali- ja terveyspalveluista, koulutuksesta tai turvallisuudesta ei voi säästää ilman pitkäkestoisia seurauksia. Ilman hyvinvoivia ja osaavia nuoria Suomella ei oikeasti ole tulevaisuutta. Syrjäytymisen ehkäisyyn tulisi satsata entistä enemmän. Etsivällä nuorisotyöllä, Ohjaamoilla ja maksuttomilla harrastuksilla on oikeasti väliä.

Nuoria tulisi opettaa entistä enemmän aktiivisiksi kansalaisiksi muun muassa demokratia- ja globaalikasvatuksen keinoin. Mun mielestä supertärkeää olisi, että jokainen nuori kokisi olevansa merkityksellinen ja arvokas. Se, että jokaisella olisi turvallinen koti ja ympärillä ainakin yksi turvallinen aikuinen. Sijaishuoltoa ja sosiaalitoimea tulee kehittää nuoria kuullen. Päättäjien tulee suhtautua jokaiseen nuoreen välittäen. Miettiä, mitä vaikutuksia sillä on, että joko satsataan tai jätetään satsaamatta. Jokainen nuori on Suomen tulevaisuuden kannalta merkityksellinen. Toivottavasti se muistetaan, ei vain juhlapuheissa ja vaalien alla, vaan myös oikeasti resursseja jaettaessa ja kahvipöytäkeskusteluissa.”

 

Palkitut kirjoitukset

Onni Westlundin valitsema teksti:

”Huomaan olevani nykyisin köyhä kun ei ole enää rahaa mennä kaverin kanssa kahville tai mäkkiin.

Ennen en ollut köyhä silloin kun äiti ja isä olivat vielä yhdessä. Isä osti erilaisia luksus tuotteita ja merkkivaatteita nyt asun äidin kanssa en saa mitään. Minulla on edelleen kaikki peruselämiseen tarvittava enkä haluaisi valittaa, mutta on ollut vaikea huomata että enää ei voi tehdä samoja juttuja kun ennen.

Tulee paha mieli pyytää äitiltä mitään kun aina se vastaa ettei ole rahaa. Jätän välillä välistä esim kavereiden kanssa olon. Ettei nekin saa tietää että olen köyhä.” (Nainen, 15 vuotta, suuri kaupunki)

Onnin palaute:

Kiitos sun tekstistäsi Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -tutkimusaineiston keruuseen.

Sain kunnian lukea sinun, ja monen muun nuoren, kokemuksia köyhyydestä osana palkintoraadin työskentelyä.

Valitsin sun tekstin palkittavaksi. Monestakin eri syystä.

Onnistuit tekstissäsi mielestäni kuvaamaan niitä arkeesi liittyviä asioita ja tunteita, joita kokemastasi köyhyydestä seuraa. Köyhyys tuntuu ja näkyy monella tavalla ihmisten elämässä, eikä siihen voi välttämättä itse vaikuttaa. Kirjoittamasi teksti sai minut toivomaan entistä enemmän, että erityisesti lasten ja nuorten kohdalla yhteiskunta pitäisi huolta jokaisesta sen jäsenestä. Että jokaisella lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus käydä vaikka kahvilla ja mäkissä, ainakin aina joskus, kavereiden kanssa. Ettei yhdenkään lapsen ja nuoren tarvitsisi tuntea pahaa oloa pyytäessään vanhemmalta rahaa tai ettei yhdenkään lapsen ja nuoren tarvitsisi jättää välistä yhteisiä hetkiä ystävien kanssa, koska pelkäävät muiden huomaavan oman köyhyyden.

Omalla rohkeudellasi ja kirjoituksellasi teit osaltasi teon, joka toivottavasti auttaa sellaisen tulevaisuuden luomisessa, jossa yhdenkään lapsen tai nuoren ei tarvitsisi kokea köyhyyttä. Tulevaisuus ilman köyhyyttä ei tapahdu hetkessä, mutta ainakin minä haluan uskoa siihen mahdollisuuteen, että se on saavutettavissa.

Lämmin kiitos sulle rohkeudestasi, viisaudestasi ja avoimuudestasi, jota osoitit omalla kirjoituksellasi.

Toivon sinulle kaikkea hyvää jatkoon,

Onni Westlund”

 

Sami Kieksin valitsema teksti:

”Lapsena jo ymmärsin, että olemme köyhiä. Jo 6-vuotiaana stressasin meidän taloudellisesta tilanteesta. Tiesin jo silloin, etten voi saada asioita mitä haluan, vaikka äiti haluaisi antaa ne minulle. Kaupassa valittiin aina halvin vaihtoehto, ja silti välillä kassalla otettiin tavaroita pois, kun ei ollut varaa.

Äiti ei ikinä ollut kotona, koska hän paiski töitä kokoajan. Minulla ei ole ikinä ollut lapsenvahtia. Olen oppinut elämään itsenäisesti ja käytin jo hellaa itse yksin kotona 7 -vuotiaana. Jo pienestä asti osasin huolehtia itsestäni. Minulle ei ikinä ole tarvinnut antaa sääntöjä, esimerkiksi kotiintuloaikaa, koska olen itsenäisesti tullut hyvissä ajoin kotiin. Ei minulla kuitenkaan ollut rahaa, että oisin voinut jäädä muiden kanssa ulos.

pyöräilin 5km alakouluun aina aamuisin, kun muut kulkivat bussilla. Kaikki vaatteet olivat isosiskon vanhoja, sukulaisen vanhoja tai kirpparilta. Äitillä vaihtui auto joka vuosi, koska auto hajosi käsiin. Minua kiusattiin, kun vaatteet olivat rikkinäiset, eikä uusinta trendiä, merkkivaatteita.

Lapsena olin kateellinen, kun muut lapset kertoivat että saivat jouluna tai synttäreinä monta, kalliita lahjoja. Yleensä sain villasukat ja suklaakonvehtipaketin. Olin myös kateellinen, kun kaverit lähtivät reissuun lomilla. Vaikka asuimme lähellä laskettelukeskusta, emme menneet sinne koska ei ollut varaa. Emme päässeet käymään edes kansallispuistossa kävelemässä, koska rahaa bensaan ei ollut. Minulla on jäänyt paljon paitsi, koska ei ole ollut varaa. Emme ikinä matkustaneet, ei ollut perhepäiviä tai mitään tekemistä kotona. Hienoin asia mitä pienenä tein, oli uimahallissa käynti. Kotona pelattiin hyvin usein korttipelejä ajan kuluksi.

En ole itse valinnut köyhyyttä. Äitini ei valinnut myöskään. Köyhyys on elämäntapa, mitä ei voi valita. Köyhyys pitää olla kokoajan mielessä. Jos kaverit haluavat mennä leffaan tai syömään, sitä ei voi olla miettimättä, hintalappua ei voi ignoorata.

Köyhyyden kanssa pystyy olla kuitenkin luova. Lapsena osasi mielikuvituksen kanssa leikkiä vaikka millaisia leikkejä. Nykyään jos tavara hajoaa, osaa olla luova miten pidentää tavaran elämää. Olen oppinut ansaitsemaan rahaa erilaisilla tavoilla. Pulloja keräämällä, tavaroita myymällä, pikkuasioita tekemällä, esimerkiksi lapsenvahtina. Ei voi olla myöskään nirso ruoan kanssa. Olen kasvanut kiitolliseksi ja nöyräksi.

Köyhyys tuntuu normaalilta elämältä. Nyt kun itse saan rahaa, huomaan että säästän, kun on pienestä asti oppinut säästämään. Ostan kyllä nykyään heräteostoksia myös, kun rahaa vihdoin on siihen.

Perheessä ei koskaan puhuttu ääneen rahasta tai raha-ongelmista. Se oli tabu. Sen takia en ikinä oppinut ymmärtämään miten rahaa käsitellään. Olen vain oppinut stressaamaan rahasta. En osaa itsekään puhua raha-ongelmistani. En voi pyytää äitiltä taloudellista apua, koska olen melkein paremmassa taloudellisessa tilanteessa kuin hän.”

Samin palaute:

”Valitsin tämän kirjoituksen Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoituskilpailun voittajaksi, koska se oli kokonaisuudessaan samaistuttava lukukokemus. Teksti osoittaa hyvin mitä köyhyys merkitsee kirjoittajalle. Minuun teki vaikutuksen kirjoittajan avoimuus ja rehellisyys. Hän kertoo avoimesti omasta lapsuudesta ja nykyhetkestä. Kirjoittaja ei vaikuta olevan katkera kokemastaan köyhyydestä. Hän ymmärtää asioiden syy-seuraussuhteen.

Kirjoitus herätti minut miettimään omaa lapsuuttani ja ylisukupolvista köyhyyttä. Erityisesti minua kosketti se miten kirjoittaja kuvailee joutuneensa elämään itsenäisesti seitsemänvuotiaana, ja kokeneensa jo lapsena eriarvoisuutta. Kirjoittajalla ei ollut mahdollisuutta mennä kavereiden kanssa elokuviin, koska rahaa ei ollut. Hän koki jäävänsä paljosta paitsi köyhyyden takia. Perheessä raha oli tabu, josta ei puhuttu ja tästä johtuen kirjoittaja ei oppinut itse taloustaitoja. Teksti vastaa mielestäni hyvin kysymykseen miksi köyhyys ja huono-osaisuus periytyvät.

Pidin myös kirjoittajan ratkaisukeskeisyydestä ja positiivisesta asenteesta. Hän kertoo hyvin miten hänen on pitänyt oppia olemaan luova. On pitänyt opetella kuinka pidentää tavaran elinikää jos tavara hajoaa ja miten ansaita rahaa pulloja keräämällä tai vanhoja tavaroita myymällä. Tekstissä ei kauhisteltu köyhyyttä ja kirjoittaja kertoi köyhyyden tuntuvan ”normaalilta elämältä”.

Lopuksi haluan todeta, että kirjoituskilpailuun tulleiden tekstien taso oli hyvä – voittajan valinta ei ollut helppo. Nuoret olivat tehneet erilaisia tarkkoja havaintoja köyhyydestä ja osanneet kertoa niistä rikasta kieltä käyttäen. Useat lukemani kirjoitukset pysäyttivät.

Nuorille haluan sanoa, että vaikka sinulla on vähemmän rahaa kuin kaverilla ja raha määrittelee monta asiaa, elämän ei silti tarvitse olla tunnetasolla köyhää. Maailmassa on ihmisiä, jotka välittävät sinusta juuri sellaisena kuin olet. Aidot ystävät ja läheiset ovat rikkaus mitä rahalla ei voi ostaa. Joskus raha voi tuoda sinun ympärille ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita vain sinun rahoista, ei sinusta.

Meille kaikille on jaettu erilaiset kortit elämään. Kyse on siitä pelaatko niillä korteilla, jotka sinulle on annettu vai jäätkö murehtimaan sitä mitä sinulla ei ole. Täällä Suomessa melkein jokaisella nuorella on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämään – olemme siinä suhteessa onnekkaita. Köyhistä lähtökohdista ponnistava joutuu toki tekemään enemmän kiriäkseen kiinni paremmassa sosioekonomisessa asemassa olevat. Moni asia on kuitenkin lopulta sinusta itsestä kiinni – sinä itse olet itsesi suurin vastustaja.”

 

Tiktok-sossujen Camilla Jokelan valitsema teksti:

”Millaisissa tilanteissa huomaat olevasi köyhä?

En saa tarvitsemiani vaatteita kuten sukkia, alushousuja, varsinkaan rintaliivejä, ne on äly kalliita.

Ei ole rahaa kasvojen puhdistus aineisiin.

Shampoo ja hoitoainepullot aina puoliks vettä.

Kaverit matkustelee ympäri suomea ja ulkomaita, käyvät syömässä yhdessä, leffassa, shoppailemassa, viettävät hemmottelu päiviä, hakevat ripsiä, kynsiä. En pysty osallistumaan kuin ehkä yhteen näistä kuukaudessa, JOS ei ole ollut muita ylimääräisiä menoja.

Ei tee mieli edes miettiä tekemistä tai poistua kotoa, kun ei ole rahaa.

Kirpputoritkin on liian kalliita nykyään.

Joka kerta ruokakaupassa, nolottaa kun laskee jokasen ostoksen tarkkaan, että pysyy budjetissa.  Ai ei jaksa tehdä ruokaa? Hakee vaikka pitsa? Ei ku sitte loppukuusta joutuu syömään kynsiä tai seisoa ruokajonossa. (josta olen kiitollinen, mutta 19 vuotiaana se nolottaa)

Mitä köyhyys sinulle tarkoittaa?

Kykenemättömyyttä elää.

Ei täällä pysty tekemään mitään ilman rahaa. Ulkoilla joo, mutta on tullut lähimetätkin elämän aikana tutuks.

Joutuu kieltäytymään kaikesta, kaverit ei enää ees kysy mukaan

En pääse edes viihteelle, kun alkoholi on niin kallista.

Synttäreinäkään en edes kakkua saanut tehtyä, kun piti maksaa iso lasku.

Aina on joku ylimääräinen joka nappaa rahat ja sitten onkin vain ruokaan rahaa, siihenkin just ja just.

Kun ei ole vanhempia jotka tukis mitä pitäs tehä?

Ei oo rahaa ajokorttiin, ei huonekaluihin, ei mihinkään isompaan. Puhelinkin osamaksulla mikä ahdistaa vielä enemmän.

Miltä se tuntuu?

Multa tippuu hiukset päästä, en saa nukuttua, en saa syötyä. Olen räjähdysherkkä. En jaksa enää. Aina ollut köyhä ja en varmaa ikinä pääse tästä. Sitä mukaa, ku sais enemmän rahaa ni hinnat nousee. En jaksa uskoa että saisin elämästä enää mitään ikinä irti. Kaikki vaatii rahaa. Se joka sano että ”raha ei tuo iloa” vois mennä jonnekkin jonne aurinko ei paista. Mielummin oon rikas ja surullinen, kun köyhä ja koko kehon stressitilassa teininä.”

Camillan palaute:

”Hei,

Sun tarina pysäytti. Kuvaat konkreettisesti sitä, millaista köyhyys nuoren näkökulmasta tässä ajassa on. Sun kirjoituksesta välittyy se, miten köyhyys on vaille jäämistä mutta myös ulkopuolisuutta. Köyhyys kuvastaa sun tekstissä eräänlaista lockdownia, koska kaikki kiva maksaa. Yksinäisyys on köyhyyden sivutuote, kun kaverisuhteissa ei pysty olemaan tasapuolisesti mukana. Joku tässä meidän systeemissä on ihan tosi pahasti vialla, kun 19-vuotiaana joutuu olemaan leipäjonossa. Tosin katson, ettei ”hyvinvointivaltiossa” leipäjonoja edes kuuluisi olla.

Sun tekstiä värittää kokemus siitä, miten köyhyys lankeaa ylle varjon lailla. Se miten rahaa käytät ja millaisia valintoja alkukuusta teet, vaikuttaa suoraan siihen millaiseksi loppukuukausi rakentuu. Yksittäisen pizzeriahetken hinta maksetaan myöhemmässä vaiheessa lippuna leipäjonossa. Kuvaat, miten ”puhelinkin on osamaksulla mikä ahdistaa vielä enemmän”. Ajattelisin, että ahdistukseen voisi liittyä esimerkiksi ihan konkreettinen maksuhäiriömerkinnön uhka.

Surulliseksi ja vihaiseksi tulin siitä, kun kuvasit köyhyteen liittyviä somaattisia tuntemuksia. Sitä, kun ”tippuu hiukset päästä” eikä saa nukuttua. Köyhyys on epätoivottuna kaverina ihan kaikkialla, missä säkin olet. Sun tapa kuvata sitä arjen tasolla teki muhun vaikutuksen ja samastuin itse sun tekstiin monessa kohtaa.

Haluan sanoa sulle, että köyhyys ylisukupolvisena kokemuksena on mahdollista katkaista. Se vaatii kuitenkin ihan tosi paljon voimavaroja ja ponnistuksia silloin, jos läheisverkostoa ympärillä ei ole. Toivon sulle kuitenkin toisenlaisia päiviä ja erityisesti toisenlaista tulevaisuutta. Lisäksi toivon, että saisit kanavoitua sun vihaa siihen, että olisit mukana muuttamassa tätä yhteiskuntaa siten, että se tuottaisi harvojen sijaan hyvinvointia kaikille.

Pidä tuo asenne, äläkä koskaan nöyristy. Lopuksi mä haluan rohkaista sua Vesalan sanoin;

”Mulle sä olet ihme

Tää ei oo mikään sun tila viimeinen

Älä katso inhoten peiliin

Sieltä katsoo kyllä kaunis ihminen

Sä lähdet maata kiertämään

Ja kaikki planeetat on sua varten

Tänään et viel uskalla ulos

Jäädään uusimaan sun unelmii”

<3 TikTok-sossu Camilla Jokela”

 

 Tiktok-sossujen Maija Haapalan valitsema teksti:

”ylittääkö kuukausitulosi 1 185 euroa? jos ei, olet köyhä.

anteeksi tästä, aina ei mee nallekarkit tasan. minkäs teet.

voi kunpa menisikin – ajattelen paljon sitä, kuinka monta mahdollisuutta mulla olisi ollut elämässä tehdä jotain merkityksellistä, jos mun varallinen tilanne olisi vain ollut edes hiukkasen parempi. mun perheessä ei koskaan kuitenkaan jouduttu olemaan kaduilla taikka suojataloissa, mulla on onneksi ollut aina katto pään päällä – siitä olen kiitollinen.  tästä huolimatta, oli silti päiviä, milloin syötiin kaurapuuroa, koska ei ollut varaa ostaa mitään muuta – oli silti päiviä, milloin mentiin maha kurnien nukkumaan, koska ei ollut varaa ostaa mitään.

halusin aina lapsena paljon – paljon enemmän, mitä olisin tältä maailmalta voinut koskaan saada.  kasvaen perheessä, josta 2010 -luvun lama iski ilmat ulos keuhkoista rajusti, en koskaan ymmärtänyt, miksen saanut koskaan esimerkiksi uusia vaatteita, vaan kaapit täyttyi nukkavieruista, käytetyistä, vanhoista rääsyistä. tai, ei niitä oikeastaan rääsyiksi voi kutsua – en ainakaan tekisi sitä enään, mutta noin kahdeksan ikäisenä se nolotti hyvin paljon. varsinkin kun siitä tuli kiusatuksi – tämän ansiosta, aloin vihaamaan en pelkästään itseäni, vaan koko perhettäni. en tajunnut vielä silloin arvostaa sitä, että minulla edes on vaatteet, katto pään päällä, ja sain käydä koulussa.

kasvaessani teini-ikään (jossa kylläkin olen edelleenkin), materialistinen egoni kasvoi enemmän ja enemmän, ruokittuna lapsuuden katkeruuden ansiosta. vaikkakin tässä vaiheessa elämääni taloudellinen tilanne oli parempi, se ei siltikään ollut mulle tarpeeksi. päätin, että otan sen mitä saan – ja jos en saa sitä, otan sen silti, vaikka väkisin, tarpeen tullen – jota kadun edelleenkin tähän päivään asti, vaikka tiedän sen, ettei suuri ketju kuten s-market kaadu pelkän varastetun, surkean viiden euron huulipunan takia.

kun olin hiukan vanhempi, ehkä kuusitoista, aloin ymmärtämään enemmän siitä, miksi lapsuuteni oli muotoutunut niin vahvasti rahan ympärille. olin ollut hyvin pitkään katkera siitä, miksen saanut samanlaista, ”onnellista” lapsuutta, jossa oikeat, aidot kokemukseni olisi korvattu kehitysmaita raiskaavan biljoonayhtiön tuottamalla krääsällä. nykyään katkeruuteni on kuitenkin muuntunut haikeuteen. ajattelen edelleenkin sitä, kuinka paljon olisin saanut elämässä tehtyä, jos olisin ollut rikas – rahoiltani, siis. näethän siis sen, että vaikka asummekin suomessa, raha siltikin avaa paljon helpommin portin ihmisyyteen kuin hyvät käytöstavat taikka oikea kyky/taito jossakin.

vaikken enää omillani asuessani joudu niin paljoa venyttämään penniä, joudun silti luopumaan monista asioista, jotta pärjään arjessa. tämä sattuu minuun, erityisesti taiteita rakastavana ihmisenä. joudun puntaroimaan usein sitä, nukunko kuukauden ajan kunnollisesti, jos ostan unilääkkeeni apteekista vaikka se maksaakin 151,10 euroa, vai käytänkö tuon rahan vaikkapa kankaisiin tai muuhun, joka hetkellisesti täyttäisi aukon sisälläni, ja hiljentäisi jatkuvan huudon.

olen kuitenkin kiitollinen niistä kokemuksista, joita sain köyhyydessä eläessäni – opin siitä paljon, usein kantapään kautta. valehtelen aika paljon, jos sanon että en vaihtaisi sitä mihinkään muuhun – mutten tekisi sitä.”

kiitos, kun luit mun mielipuolista, maanista, ja raivon aiheuttamaa märinää.”

Maijan palaute:

”Teksti puhutteli minua syvästi ensilukemalta ja sai liikuttumaan kyyneliin. Teksti on onnistunut, väkevä ja tunteikas kuvaus siitä, millaiselta köyhyys tuntuu lapsuudessa, nuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa. Kirjoittaja ei pelkästään kuvaa kouriintuntuvasti kokemuksiaan köyhyydestä, vaan käyttää myös taitavasti suomen kieltä kirjoittaessaan, kuten esimerkiksi kielikuvia.

Kirjoittaja aloittaa vertaamalla köyhyyttä köyhyysrajaksi pidettyyn tulorajaan kuukaudessa. Se yhdistettynä lauseeseen “aina ei mee nallekarkit tasan” pysäyttää heti alkuun lukijan.

Tekstissä kirjoittajan lapsuudenkokemuksia värittävät konkreettiset kuvaukset kaurapuuropäivistä, nukkumaanmenosta tyhjin vatsoin sekä käytetyistä ja vanhoista vaatteista ja niiden takia kiusatuksi tulemisesta. Köyhyyskokemuksiin lapsuudessa on liittynyt häpeää, joka sai vihaamaan niin itseä kuin perhettään. Nuoruudessa koettu köyhyys sai kiinnittymään entistä vahvemmin materiaan, ja ottamaan haluamansa vaikkei varaa olisikaan – vaikka varastamalla. Varhaisaikuisuudessa tänä päivänä köyhyys ei enää ole kirjoittajalle välttämättä samanlaista kuin lapsuudessa, eikä “penniä joudu paljoa venyttämään”. Silti se on edelleen punnintaa lääkkeiden ja itselle tärkeiden, elämään iloa tuovien asioiden välillä. Kirjoittajan kokemuksilla köyhyydestä on ollut, ja on edelleen monenlaisia ja eri tasoisia, konkreettisia vaikutuksia niin itseen, perheeseen kuin sosiaalisiin suhteisiin.

Köyhyyteen kirjoittaja liittää tekstissä häpeän lisäksi katkeruutta, haikeutta ja toisaalta kiitollisuutta siitä, että kokemukset köyhyydestä on opettaneet, vaikka samaan aikaan kirjoittaja pohtii, millaisia mahdollisuuksia ja merkityksellisyyttä taloudellisesti parempi elämä olisi pitänyt sisällään lapsuudessa. Teksti onnistuu vaikuttamaan lukijaan välittäen kaikki nämä tunnetilat lukijalle. Se välittää tunteiden lisäksi lukijalle myös kokemuksen epäoikeudenmukaisuudesta  eihän tällaista pitäisi olla kenenkään lapsen elämä?

Haluan sanoa sinulle kiitos voimakkaasta tekstistäsi. Haluan sanoa sinulle, että kokemuksistasi huolimatta (tai ehkä juuri niiden vuoksi) sinulla on vahvuutta ja voimaa pukea kokemuksesi ja ajatuksesi sanoiksi, jotka liikuttavat tällaista sinulle tuiki tuntematonta sosiaalityöntekijää. Tunteiden herättämisen lisäksi tekstisi sai minut pohtimaan, miten ja millä keinoin voisin toimia ja vaikuttaa niin, että tulevaisuudessa lapset ja nuoret eivät joutuisi kokemaan köyhyyttä. Kannustan sinua kirjoittamaan tulevaisuudessakin, sinulla on siihen selkeästi lahjoja. Toivon sinulle tulevaisuudessa kaikkea hyvää, kiitos vielä sinulle että sain lukea ja palkita tekstisi!

TikTok-sossujen puolesta, Maija”

Yhteystiedot:

Anna-Maria Isola, anna-maria.isola@utu.fi, p. 046 810 3877

 

Lue lisää

Ajankohtaista