Tutkimusetiikka
Tutkimuksemme keskeisimmät eettiset näkökulmat tiivistettynä:
1. Tutkimukseen ja kilpailuun osallistuminen on vapaaehtoista
Järjestämme tutkimusaineistonkeruun ja kilpailun, jonka aiheena on köyhyys nuorten arjessa. Tutkimuksellamme haluamme tuottaa tärkeää ja tarvittavaa tietoa köyhyydestä nuorten kokemana. Keräämme tavallisten 15–21 -vuotiaiden nuorten ihmisten kokemuksia köyhyydestä. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä nuorten köyhyydestä Suomessa.
Toivomme vapaamuotoisesti ja omin sanoin tehtyjä kirjoituksia siitä, miten koet köyhyyden jokapäiväisessä elämässäsi ja millaisia keinoja käytät arjessa pärjätäksesi. Tärkeää on, että kirjoitat omista kokemuksistasi ja että kerrot, mihin ajankohtaan kokemuksesi suunnilleen sijoittuvat.
Tutkimukseen ja kilpailuun osallistuminen on vapaaehtoista. Voit peruuttaa osallistumisesi keruun voimassaoloaikana käyttämällä kirjoituksen lähettämisen yhteydessä saamaasi yksilöllistä linkkiä. Palaa kirjoitukseesi ja valitse ’Peru osallistuminen ja poista vastaus’. Vahvistettuasi valintasi kirjoituksesi ja antamasi taustatiedot poistuvat järjestelmistämme kokonaan.
Kirjoituksesi tullaan arkistoimaan pysyvästi Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon myöhempää tutkimus-, opetus- ja opiskelukäyttöä varten, jos annat siihen luvan. Kirjoituksestasi voidaan myös julkaista otteita tutkimuksissa.
Tutkimusaineistonkeruuseen ja kilpailuun osallistuvien tulee olla vähintään 15-vuotiaita, mutta enintään 21-vuotiaita. Jos siis olet vähintään 15-vuotias, päätät lähtökohtaisesti itse osallistumisestasi ja suostumuksestasi kirjoituskilpailuun osallistumiseen eikä sinulta vaadita huoltajan suostumusta osallistumista varten. Kehotamme kuitenkin 15-17 -vuotiaita osallistujia keskustelemaan osallistumisestaan huoltajiensa kanssa erityisesti silloin, jos sinua askarruttaa osallistuminen tutkimusaineistonkeruuseen tai kirjoituskilpailuun.
2. Keräämme vain välttämättömimmän tiedon
Tutkimusta ja kilpailua varten keräämme vain sellaisen tiedot, jotka arvioimme välttämättömiksi tutkimuksen ja kilpailun toteuttamista varten. Tutkimuksen taustatiedoiksi pyydämme ikäsi ja sukupuolesi. Kilpailun palkintoa varten tarvitsemme nimimerkin ja yhteystiedon (puh.nro. tai sähköpostiosoite), josta tavoitamme sinut palkinnon toimittamiseksi.
Älä käytä oikeita nimiä kirjoittaessasi itsestäsi tai muista yksityisistä henkilöistä. Vältä myös tarkkojen paikkanimien (esim. kaupungit, asuinalueet, jne.) mainitsemista kirjoituksessasi, jos sen perusteella voi paljastua sinun tai mainitsemasi kolmannen henkilön henkilöllisyys. Valitse myös nimimerkkisi siten, ettei siitä voi päätellä henkilöllisyyttäsi. Nimimerkkisi tulee olla sellainen, mitä et käytä muissa palveluissa, nettisivustoilla tai -alustoilla.
Kirjoituksesi säilytetään erillään antamastasi nimimerkistä ja yhteystiedoista tietosuojariskien vähentämiseksi. Tutkimusaineistonkeruun jälkeen käymme läpi saamamme kirjoitukset ja tarkistamme ne mahdollisten tunnistamiseen johtavien tietojen varalta. Jos kirjoituksissa on sellaisia tietoja, jotka voivat johtaa tunnistamiseen (nimet, henkilöt, päivämäärät, alueen- tai paikannimet ja niin edelleen), anonymisoimme ne tunnistettavuuden välttämiseksi. Myös kirjoituskilpailuun osallistuvat tekstit anonymisoidaan ennen niiden lähettämistä kilpailuraadin arvioitavaksi.
Jos haluat osallistumisestasi pienen kiitoslahjan tutkimusaineistonkeruun päätyttyä ja jos haluat osallistua kirjoituskilpailuun, voit lähettää kirjoituskutsussa linkitetyllä tietoturvallisella REDCap-lomakkeella tutkimuksen vastaavalle tutkijalle nimimerkkisi ja jokin yhteystieto. Yhteystieto voi olla joko sähköposti tai puhelinnumero. Nimimerkki tarvitaan, kun varmistetaan, että olet lähettänyt kirjoituksesi Tietoarkisto Pennaan. Yhteystietosi tarvitaan kiitoslahjan toimittamiseen ja jotta voimme sopia kanssasi mahdollisen palkinnon toimittamisesta. Kun emme enää tarvitse nimimerkkiäsi ja yhteystietojasi edellä mainittuihin tarkoituksiin, ne hävitetään viimeistään 31.3.2023.
3. Tietosuojariskit on kartoitettu ja todettu mataliksi
Olemme tehneet tutkimukseemme liittyvän tietosuojariskien kartoituksen ja todenneet siihen liittyvät riskit mataliksi.
Olemme varautuneet tunnistamiimme tietosuojariskeihin seuraavin tavoin:
Henkilötietojen määrän minimointi
Henkilötietojen käsittelyyn liittyviä riskejä on pyritty lieventämään rajoittamalla kyseisten tietojen käsittelyä (mm. suodattamalla, poistamalla, arkaluontoisuuden vähentämisellä konversion avulla, tietojen tunnistettavuuden vähentämisellä, tietojen kertymisen rajoittamisella ja tietojen käyttöoikeuden rajoittamisella):
Tietoarkisto ohjeistaa välttämään kirjoittamasta tietoa, josta heidät tai kolmannet henkilöt voidaan tunnistaa. Osallistujilta kerätään kirjoitusten yhteydessä henkilökohtaista tietoa mahdollisimman vähän. Taustatietoina kysytään sukupuoli ja ikä. Ennen arkistointia aineisto käydään läpi ja karkeistetaan Tietoarkistojen ohjeiden ja käytäntöjen mukaan. Karkeistuksen suorittaa kaksi Turun yliopiston työntekijää henkilöä, joista yksi tekee karkeistuksen ja toinen tarkistaa sen.
Kilpailun osallistujien osallistujarekisteriin on pääsy vain näillä kahdella edellä mainitulla Turun yliopiston työntekijällä, joilta edellytetään vaitiolositoumus tietojen käsittelyyn.
Tunnistettavuutta lisäävien tietojen poistaminen teksteistä
Aineisto pseudonymisoidaan eli siitä poistetaan kaikki tunnistettavuutta lisäävät tiedot seuraavasti:
Aineisto pseudonymisoidaan osallistujan itselleen antaman nimimerkin avulla.
Tietoarkisto ohjeistaa antamaan sellaisen nimimerkin, jota osallistuja ei käytä muissa yhteyksissä.
Pseudonyymista ja puhelinnumerosta tai sähköpostiosoitteesta muodostuu henkilörekisteri. Rekisteriä käytetään vain kiitoslahjan lähettämiseen ja mahdollisen palkinnon toimittamiseen. Henkilörekisteri tuhotaan viimeistään 31.3.2023.
Suojautuminen tietomurroilta
Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -tutkimusaineistonkeruusta vastaava Turun yliopiston sosiaalityön oppiaine vastaa osallistujarekisteristä. Turun yliopiston sosiaalityön oppiaine ja Tietoarkisto pitävät yhteisrekisteriä kirjoitusaineistosta. Mahdollisen tietomurron haittoja vähennetään siten, että henkilörekisteri tuhotaan ennen kuin kirjoitusaineisto arkistoidaan. Yhdistettävissä olevat tutkimusaineisto ja osallistujarekisteri ovat tallennettu samanaikaisesti samalle Seafile-pilvitallenukseen vain rajallisen aikaa. Samoin kirjoitukset säilytetään erillään nimimerkeistä ja annetuista yhteystiedoista. Tämä vaikeuttaa tietojen yhdistämistä.
Mikäli tietomurto tapahtuu, tutkimusryhmän jäsenet ohjaavat rikosilmoituksen tekoon ja auttavat siinä mahdollisuuksiensa mukaan.
Inhimillisiltä virheiltä suojautuminen
Inhimillisten virheiden riskiä vähennetään siten, että rekisteritietojen kanssa työskentelevät huolehtivat työmäärästään siten, että tarkkaavuutta ja keskittymistä vaativassa työssä ei tule ottaneeksi riskejä esimerkiksi väsymyksen takia.
4. Tutkimuksemme on saanut puoltavan lausunnon Turun yliopiston eettiseltä toimikunnalta
Olemme hakeneet tammikuussa 2022 tutkimuksellemme ihmistieteiden tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin Turun yliopiston ihmistieteiden eettiseltä toimikunnalta. Toimikunta on tutustunut tekemäämme ennakkoarviointiin ja antanut puoltavan lausunnon tutkimusaineistonkeruun suunnitelmallemme helmikuussa 2022. Tutkimusryhmän eettisiin pohdintoihin voit tutustua lisää täältä.