Turvallisuusfoorumilla palkittiin rovaniemeläinen peruskoulu ja ONNI-pilottikoulun rehtori

Tänä keväänä jo 20. kerran järjestetyllä Opetusalan turvallisuusfoorumilla jaettiin jälleen palkinto ansiokkaasta työstä opetusalan turvallisuuden edistämiseksi. Opetusalan turvallisuuspalkinto myönnettiin Rovaniemellä sijaitsevalle Ounasrinteen peruskoululle. Perusteena oli koulun ansiokas ja monipuolisesti osallistava työ turvallisuuden ja turvallisuuskulttuurin edistämiseksi. Ounasrinteen koulun toiminnassa korostuu yhdessä tekeminen, koko yhteisön hyvinvoinnista huolehtiminen, turvallisuusosaamisen jatkuva kehittäminen, osaamisen jakaminen sekä oppilaiden osallistaminen turvallisuusasioihin pienestä asti. Palkinnon vastaanotti koulun opettaja ja turvallisuusvastaava Markus Veteläinen.

Ounasrinteen palkitsemisen lisäksi tilaisuudessa jaettiin myös opetusalan turvallisuuden tunnustuspalkinto. Palkinnon sai ONNI-hankkeen pilottikouluna toimineen Kontulan ala-asteen koulun rehtori Marko Perkiö. Perkiön toimintaa ohjaa turvallisuusmyönteinen ajattelu, jota on viety myös muihin alueen lähikouluihin. Osaamista ja turvallisuuden kehittämisen intoa on jaettu lähikouluihin turvallista koulupäivää käsittelevillä luennoilla. Lisäksi alueen turvallisuusvastaavat ovat alkaneet järjestää verkostotapaamisia. Kontulassa turvallisuusosaamista kehitetään jatkuvasti kouluttamalla henkilökuntaa. Oppilaiden turvallisuusosaamisen lisäämiseksi koulun valinnaisainetarjonnasta löytyy Arjen turvataidot -kurssi.

Turvallisuusfoorumin julkilausuma: Kasvattajille on taattava mahdollisuus keskittyä toteuttamaan kasvatus- ja opetustehtäväänsä kokonaisvaltaisesti

Turvallisuusfoorumilla laaditaan vuosittain julkilausuma ajankohtaisesta opetusalan turvallisuuteen liittyvästä aiheesta. Tänä vuonna julkilausumassa korostetaan lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin tukemisen tärkeyttä. Julkaisemme alla Suomen Palopäällystöliiton julkaiseman tekstin kokonaisuudessaan:

Opetusalan turvallisuusfoorumin julkilausuma

Lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin tukemisen ja ongelmien ennakoinnin tulee olla prioriteetti paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Tämä tarkoittaa säädöksien mukaisten tukipalveluiden sekä opiskeluhuollon pysyvien resurssien turvaamista. Näillä taataan kasvattajille työssään mahdollisuus hyvään kasvatukseen ja opetukseen, ja turvallinen koulu- ja kasvuympäristö sekä osallisuuden tunne oppimisen ja hyvän kasvun edellytyksille.

Yllä mainittujen ennakoivien toimien lisäksi on huolehdittava, että fyysisesti tai psyykkisesti oireilevan lapsen tai nuoren tulee päästä lääkäriin, erikoissairaanhoitoon tai saada apua sosiaalihuollolta heti oireiden ilmaannuttua.

Opetusalan turvallisuusfoorumi on järjestetty vuodesta 2005 alkaen. Sen tarkoituksena on ylläpitää keskustelua opetusalan turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä, edistää turvallisuuskulttuuria ja antaa käytännönläheisiä malleja toiminnan kehittämiseksi. Opetusalan turvallisuusfoorumi järjestettiin 6.–8.5.2024 nyt 20:nnen kerran. Suomen Palopäällystöliitto järjestää tilaisuuden yhteistyössä Opetushallituksen, aluehallintovirastojen, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n, Suomen Rehtorit ry:n, Pelastusopiston, Helsingin pelastuskoulun, Suomen Kuntaliiton ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön kanssa.

Lue lisää:

https://www.sttinfo.fi/tiedote/70184489/ounasrinteen-peruskoulu-palkittiin-opetusalan-turvallisuuspalkinnolla?publisherId=69817830

https://www.sttinfo.fi/tiedote/70193038/kasvattajille-on-taattava-mahdollisuus-keskittya-toteuttamaan-kasvatus-ja-opetustehtavaansa-kokonaisvaltaisesti?publisherId=69817830