Merkittävän runoilijan traaginen elämä – Marina Tsvetajeva Suomen lehdistössä, osa I
Kesällä 2026 kuulin Women Writers -työpajassa esitelmän Marina Tsvetajevasta (1892–1941) ja kiinnostuin. Tsevateja oli venäläinen avantgardistirunoilija, prosaisti ja esseisti, joka syntyi Moskovassa mutta eli pitkiä aikoja myös Berliinissä, Prahassa ja Pariisissa. Tsvetajeva ehti kirjoittaa laajan tuotannon, ja hänen runoudessaan korostuvat kielellä ja mitalla leikittely sekä ilmaisun äärimmäisyys. Tsvetajeva oli muiden akmetistien eli venäläisten avantgarde-runoilijoiden, kuten Anna Ahmatovan ja Ossip Mandelstamin ystävä. Hän suhtautui kriittisesti Venäjän vallankumoukseen, mikä asetti hänet epäilyttävään valoon kotimaassaan – Tsvetajeva päätyikin itsemurhaan palattuaan Neuvostoliittoon ja jouduttuaan ammatillisesti ja sosiaalisesti eristetyksi.
Tämä kirjoitus käsittelee Tsvetajevan vastaanottoa Suomessa 1950-luvulta 1960-luvun puoliväliin eli ensimmäisistä maininnoista aikaan, jolloin maininnat Tsvetajevasta ja ylipäätään neuvostorunoudesta alkavat lisääntyä suomalaisissa sanomalehdissä.
Tiesin, että Tsvetajeva on runsaasti edustettuna TeLi- tietokannassamme ja että hänen vastaanottoaan on käsitelty Liikkuvat tekstit, liikkuvat naiset -teoksessa (SKS 2025). Liikkuvien naisten artikkelissaan Arja Rosenholm käsittelee Tsvetajevan vastaanottoa 1990-luvulla ja tämän uutta esiinnousua Suomessa Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme –romaanin myötä 2013 – Tsvetajeva on romaanin toinen päähenkilö. TeLi-tietokantaan taas on tallennettu Tsvetajevan käännöksiä ja reseptiota erityisesti 1980-luvulta alkaen, ja joitain käännöksiä myös 1970-luvulta. Entä Tsvetajevan näkyvyys Suomessa ennen tätä? Oliko sitä, ja mitä Tsvetajevasta Suomessa tiedettiin? Miten hänen teoksiaan vastaanotettiin?
Marina Tsvetajevasta kirjoitettiin Suomen lehdistössä ensimmäistä kertaa 1950-luvulla, ja tästä eteenpäin vastaanotto olikin – jos ei nyt ahkeraa, niin ainakin säännöllistä. Suuri osa maininnoista ei ole varsinaisesti Tsvetajevan uutta suomalaista reseptiota, vaan hänen neuvostoliittolaisen reseptionsa referointia. Vaikka en ole löytänyt Tsvetajevasta 1950-lukua aiempia mainintoja, on ensimmäisen artikkelin sävystä pääteltävissä, että Tsvetajeva oli jossain määrin tunnettu hahmo myös suomalaisille lukijoille. Löytämässäni 1950-luvun maininnassa Tsvetajeva nousee esiin Neuvostoliiton kannalta ristiriitaisena hahmona – myönteisessä valossa hänet nähdään Neuvostoliiton toisessa naapurimaassa, Puolassa. Nya Pressen -lehdessä 2.10.1957 nimittäin kerrotaan moskovalaisen Literaturnaja Gazeta -lehden hyökänneen puolalaisen Opinion-lehden toimittajia vastaan: Gazetan mukaan Opinionin käsitys neuvostokirjallisuudesta ei ole edustava, se kun sisältää sellaisia kirjailijoita kuin Tsvetajeva ja Mandelstam.
Läpi 1960-luvun toimittaja Leo Lindeberg pitää Tsvetajevaa suomalaisten tietoisuudessa. Boris Pasternakin pitkässä muistokirjoituksessa (Hufvudstadsbladet 1.6.1960) hän siteeraa Tsvetajevan näkemystä Pasternakista puhdistavana tulvana. Tsvetajevaa itseään hän kutsuu ”hyvin merkittäväksi venäläiseksi runoilijaksi, jonka elämä muotoutui traagiseksi.”
Muutoksen tuulet puhaltavat 1960-luvulla, ja Tsvetajeva voidaan Neuvostoliitossa taasnostaa esiin. Hänen valikoitujen runojen kokoelmansa julkaistaan Moskovassa 1961. Helsingin Sanomissa lainataan runoilija Alexander Tvardovskia: ”Tsvetajeva on näytellyt niin kiistatonta ja merkitsevää osaa venäläisen runon kehityksessä, että jokaisen runoudesta kiinnostuneen on tunnettava hänen luomistyönsä.” (14.5.1962). Suomessa kasvava kiinnostus runoilijaa kohtaan huomataan. Hufvudstadsbladetissa 7.7.1961 L. L eli Leo Lindeberg paneutuu Neva-lehdessä julkaistuun kirjailija-antologiaan. Lindeberg pitää ilahduttavana sitä, että Tsvetajeva on antologiassa mainittu vaikutteiden antajana ja kiinnostavana kirjailijana.
Muutkin toimittajat muistavat silloin tällöin mainita Tsvetajevan: tämä löytyy äskettäin suomennetuista Ilja Ehrenburgin muistelmista uudelleenarvioinnin ja arvostuksen kohteena (Mirjam Polkunen, Uusi Suomi 3.6.1962) ja toisaalta unohdettuna ei-virallisena runoilijana, joka riisti henkensä (Turun sanomat 24.12.1962).
Vuoden päästä Tsvetajevaa ollaan jo tosissaan nostamassa esiin Neuvostoliitossa, mikä huomataan Helsingissä: Helsingin Sanomissa 14.5.1962 nimimerkki ”T” kertoo, että Neuvostoliitossa julkaistussa Tarusasidor-antologiassa on kehotettu rakastamaan Tsvetajevan lyriikkaa, minkä helpottamiseksi on julkaistu 42 Tsvetajevan runoa johdannon kera. Rakastamiskehotusta jutussa tosin pidetään hieman naurettavana suitsutuksena.
Vuonna 1963 Kansan uutiset juhlii sitä, että nuorten läpimurto on neuvostorunoudessa tosiasia. Moskovassa kaksiviikkoista runon päivää tähdittää mm. runoilija Bella Ahmadulina, joka kertoo pitävänsä vanhanaikaisesta säkeestä. Tsvetajevaa ei Ahmadulina itse mainitse, vaan häntä tarjoaa esimerkiksi jutun kirjoittaja, Erkki Peuranen. (Kansan Uutiset 8.1.1963.)
Neuvostoliiton nykyrunoutta ryhdytään tässä vaiheessa tosissaan tarkastelemaan myös Suomessa, ja Parnasson artikkelissa 1.3.1963 Korneli Zelinski mainitsee Tsvetajevan formalistisiin kokeiluihin mieltyneenä dadaistina Kirsanovin ja Selvinskin ohella.
Tsvetajevan suosio Neuvostoliitossa ei kuitenkaan kestä montaa vuotta: Leo Lindeberg pui Hufvudstadsbladetissa 31.7.1963 neuvostoliittolaisen kirjallisuuskritiikin hyökkäystä uusia ideoita kohtaan. Kritiikki tuomitsee uudet muotokokeilut vanhojen ideoiden toistoksi – sellaisten, joita käyttivät jo Tsvetajeva, Mandelstam ja Pasternak. Nyt kaivataan kansanomaisuutta ja puolueuskollisuutta. Lindeberg kertoo 20.8.1963 Hufvudstadsbladetissa myös Vselovod Ivanovin kuolemasta, missä yhteydessä mainitaan tämän Tsvetajevasta kirjoittama essee.
”Ruotsalaiselle lukijakunnalle jaetaan tietoa venäläisestä kirjallisuudesta” Lindebergin toimesta jälleen Hufvudstadsbladetissa 8.11.1963, ja tällöin muistutetaan Taruasidor-kalenterin Tsvetajeva-julkaisuista.
Marina Tsvetajeva oli siis varsin tunnettu nimi Suomessa jo 1960-luvulla, vaikka maininnat pitkälti peilasivatkin reseptiota Neuvostoliitossa. 1960-luvun lopulle tultaessa maininnat lisääntyivät, vaikka itänaapurin suhde Tsvetajevaan pysyi hyisenä. Tästä lisää kirjoituksen seuraavassa osassa.