Marina Tsvetajeva – uusi nimi ja miesten kautta muistettu – Marina Tsvetajeva Suomen lehdistössä, osa 2

Tässä Marina Tsvetajevaa käsittelevän blogikirjoituksen toisessa osassa paneudun avantgardistikirjailijan vastaanottoon Suomessa 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa. Päätän tarkasteluni aikaan, jolloin ilmestyy kolmas nide neuvostorunoutta ja Tsvetajevan teksteistä aletaan kirjoittaa suomalaisissa sanomalehdissä arvioita. Kirjoitus, jossa käsittelen Tsvetajevan vastaanottoa 1950-luvulta 1960-luvun puoliväliin löytyy täältä.

Tsvetajeva (1892–1941) oli venäläinen avantgardisti- runoilija, prosaisti ja esseisti, joka syntyi Moskovassa mutta eli pitkiä aikoja myös Berliinissä, Prahassa ja Pariisissa. Tsvetajeva ehti kirjoittaa laajan tuotannon, ja hänen runoudessaan korostuvat kielellä ja mitalla leikittely sekä ilmaisun äärimmäisyys.  Tsvetajeva oli muiden akmetistien eli venäläisten avantgarde-runoilijoiden, kuten Anna Ahmatovan ja Ossip Mandelstamin ystävä. Hän suhtautui kriittisesti Venäjän vallankumoukseen, mikä asetti hänet epäilyttävään valoon kotimaassaan – Tsvetajeva päätyikin itsemurhaan palattuaan Neuvostoliittoon ja jouduttuaan ammatillisesti ja sosiaalisesti eristetyksi.

1960-luvun loppua kohden maininnat Tsvetajevasta lisääntyvät Suomessa runsaasti. Samaan aikaan Neuvostoliiton asenne Tsvetajevaa kohtaan pysyy hyisenä, mikä käy ilmi, kun Helsingin Sanomat julkaisee keväällä 1966 useassa osassa kirjailija Andrei Sinjavskin teosta Oikeudenkäynti alkaa (suom. 1960). Syy julkaisuun on Sinjavskin muutamaa kuukautta aiemmin päättynyt oikeudenkäynti, jossa tämä on tuomittu työleirille neuvostovastaisista kirjoituksistaan. Yksi raskauttava asianhaara on Sinjavskin mukaan ollut se, että vainon kohteeksi joutunut Tsvetajeva on vetänyt Sinjavskia puoleensa. (Helsingin Sanomat 21.5.1966). Vuotta myöhemmin Tsvetajeva mainitaan Pasternakin vasta löytyneessä elämäkerrassa: Pasternak kokee, että Tsvetajeva on itsemurhan tehdessään laittanut päänsä pensaaseen Stalinin-ajan todellisuuden edessä. (Hufvudstadsbladet 5.3.1967.)

Vaikka Tsvetajeva mainitaan usein, 1967 kerrotaan Ord och Bild -lehden julkaisseen käännöksiä myös joiltain ”melko uusilta nimiltä” tai ”enemmän tai vähemmän tuntemattomilta kirjailijoilta”, joiden joukkoon lasketaan Tsvetajeva. (Västra Nyland 25.4.1967; Nya Pressen 11.5.1967). Västra Nyland -lehden Tsvetajeva-maininnoista pitää huolen nimimerkki ”Will”, oikealta nimeltään Sven Willner.

Jälleen suurmiehen kuolema saa muistamaan myös naisia, ja asialla on aiemminkin Tsvetajevaa esillä pitänyt Leo Lindeberg: Ilja Ehrenburgin kuoleman yhteydessä mainitaan tämän kirjoittaneen erinomaisesti mm. Tsvetajevasta. (Hufvudstadsbladet 2.9.1967).

1960-luvun lopulla Tsvetajeva tulee esille myös taiteidenvälisissä konteksteissa: Lauri Ahlgrenin litografiateoksessa Tsvetajevalle on omistettu oma litografia (Hufvudstadsbladet 10.2.1968) ja neuvostoliittolainen säveltäjä Boris Tisjtjenko on säveltänyt tämän runoihin (Hufvudstadsbladet 17.3.1968). Samoihin aikoihin aletaan ensimmäistä kertaa pohtia Tsvetajevan yhteyksiä Suomeen: Sören Lindgren on suomenruotsalaista runoutta pohtivassa artikkelissaan ehdottanut, että Edith Södergran ja Tsvetajeva olisivat saattaneet jopa tuntea toisensa. (Will, Västra Nyland 3.4.1968). Tässä vaiheessa neuvostokirjallisuudesta kirjoitetaan jo Euroopassakin, kuten käy ilmi, kun arvioidaan norjalaisen Martin Nagin teosta Sovjetlitteraturen 1917–1965. Sven Willmeriä epäilyttää se, että Tsvetajeva, Mandelstam, Pasternak, Ahmatova ja monia muita ”suuria runoilijoita” on niputettu epämääräisten traditioiden alle (Västra Nyland 2.8.1968).

Seuraavan kerran Tsvetajeva saa nimensä esille 1970-luvun puolella ja jälleen Neuvostoliiton kirjallisuuskeskustelua esiteltäessä. Moskovassa on ilmestynyt vuotuinen runousalbumi, jossa on mukana runoja myös Tsvetajevalta, jonka mainitaan saaneen ”viime aikoina paljon julkisuutta”. (Etelä-Suomen sanomat 20.10.1972). Viitataanko julkisuudella Neuvostoliittoon vai Suomeen, ei käy ilmi. Runon päivän antologia ja Tsvetajeva mainitaan useissa lehdissä (Vasabladet 20.10.1972; Västra Nyland 20.10.1972; Jakobstads Tidning 21.10.1972; Hufvudstadsbladet 22.10.1972; Helsingin Sanomat 23.10.1972; Uusi Suomi 23.10.1972).

Ensimmäistä kertaa Tsvetajevan omaa tekstiä julkaistaan sanomalehdessä Suomessa 1973, kun Jakobstads Tidning 19.5.1973 julkaisee päivän runona Tsvetajevan runon ruotsinnoksen. Tsvetajevan runoja on kuultavissa myös musiikkina, mistä kertoo radiossa esitettävä Šostakovitšin teoskokonaisuus Tsvetajevan runoihin. (Hufvudstadsbladet 9.1.1975.)