Lasta ei voi kokonaan ymmärtää tuntematta hänen vanhempiaan?

Olen koulutukseltani psykologi ja perheterapeutti ja työskennellyt koko työurani lasten ja perheiden parissa. Olen tullut mukaan FinnBrain-tutkimukseen vuonna 2011 väitöskirjatutkijaksi, ja jakanut siitä lähtien työajastani noin puolet tutkimustyöhön, puolet psykologin työhön. Tutkimukseni keskittyy FinnBrain-äitien raskausajan psyykkisen hyvinvoinnin ja kognitiivisten toimintojen välisten yhteyksien selvittämiseen, sekä lasten tarkkaavaisuustaitojen kehityksen tutkimiseen kahdeksan kuukauden iässä.

Heti alkuun lienee syytä täsmentää mistä tutkimuksessani on ”ihan oikeasti” kysymys. Jo varhain työssäni huomasin, että lapsen kehitystä, sen haasteita sekä toisaalta vahvuuksia, on kovin vaikeaa ymmärtää tietämättä mitään hänen vanhemmistaan tai perheestään. Niinpä psykologin työtapoihini on jo pitkään kuulunut tavata ja haastatella lapsen vanhempia aina kun mahdollista. Tullessani tekemään tutkimusta FinnBrainiin olin vakuuttunut siitä, että haluan tutkia nimenomaan lapsia. Tutkimuksen suuntalinjoja oltiin tässä vaiheessa vasta hahmottelemassa ja niinpä sain suunnitella omaa kokonaisuuttani yhdessä projektin senioritutkijoiden kanssa. Hyvin pian huomasin, että sama ajatus hiipi mieleeni: Lasten tutkimus pitää tavalla tai toisella aloittaa heidän vanhemmistaan. Ilman vanhempien riittävää tuntemusta en voi täysin ymmärtää tuloksia, joita lasten tutkimukset tulevat ajan mittaan tuottamaan. Tältä pohjalta käynnistyi oman tutkimukseni ensimmäinen osa, joka käsittelee äitien kognitiivisia toimintoja raskausaikana, siis tiedonkäsittelyyn ja ympäristön havainnointiin liittyviä ajattelutoimintoja ja reaktiotapoja.

Masennus- ja ahdistusoireet ovat yllättävän yleisiä raskausaikana ja niiden huomioiminen myös kognitiivisia toimintoja tarkasteltaessa on erityisen tärkeää. Enemmän on kiinnitetty huomiota siihen, miten synnytyksen jälkeiset masennusoireet vaikuttavat vanhempien toimintakykyyn ja siten haastavat pikkulapsiperheiden elämää ja hyvinvointia. Vähemmän on tutkittu sitä, miten jo raskausaikana käynnistyvät oireet heijastuvat odottavan äidin elämään ja arkeen. Niinpä yksi omista kiinnostuksen kohteistani onkin se, miten jo raskausaikana alkavat masennus- ja/tai ahdistusoireet heijastuvat äidin kognitiivisiin toimintoihin, sekä pitkällä tähtäimellä hänen kykyynsä vastata raskauden, synnytyksen ja vanhemmuuden haasteisiin. Odotan FinnBrainin tuottavan täysin uutta tietoa odottavien vanhempien ja pikkulapsiperheiden tueksi!

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä kiinnostuksenani ovat FinnBrain-tutkimuksen lapset ja erityisesti heidän tarkkaavaisuustoimintojensa kehittyminen vauvaiässä. Tiedetään, että hyvän psyykkisen, sosiaalisen ja kognitiivisen toimintakyvyn kannalta on tärkeää, että ihminen kykenee suuntaamaan omaa tarkkaavaisuuttaan asioihin, jotka ovat kulloisenkin tilanteen kannalta tärkeitä ja edistävät omaa turvallisuutta ja toimintakykyä ympäristössä. Paljon tiedetään myös siitä, miten erilaiset tarkkaavaisuushäiriöt haastavat ihmisen toimintakykyä jo pikkulapsi-iästä alkaen. Tarkkaavaisuustoiminnot ovat osin perinnöllisiä kognitiivisia piirteitä, mutta myös ympäristötekijöillä on oma osuutensa niiden kehittymisessä. Tutkin kahdeksan kuukauden ikäisten vauvojen kykyä suunnata tarkkaavaisuuttaan tilanteessa, jossa lapselle näytetään erilaisia tunnetiloja ilmentäviä kasvokuvia. Tutkimus on mielenkiintoinen, sillä vastaavaa tutkimusta on tehty vasta vähän näin pienillä lapsilla, näin isossa aineistossa ja vieläpä silmänliikemittausmenetelmää käyttäen.

Lopuksi palaan vielä kirjoitukseni otsikkoon: Lasta ei voi kokonaan ymmärtää tuntematta hänen vanhempiaan? Kuten huomaat, lauseen perässä on kysymysmerkki. Psykologina kaikki vaihtoehdot täytyy aina pitää avoimina. Itselläni tuo alkuperäinen ajatus on kuitenkin vain saanut vahvistusta matkan varrella. Uusia ajatuksia ja tutkimusideoita tähän liittyen syntyy koko ajan, pitkin matkaa. Valitettavasti kaikkia niistä ei voi koskaan toteuttaa yhä tiukkenevien tutkimusresurssien puitteissa. Onneksi kuitenkin FinnBrain-tutkimuksessa on mukana niin monta tutkimusperhettä, jotka täyttävät urhoollisesti melko laajojakin kyselylomakevihkoja sekä osallistuvat aktiivisesti osatutkimusten käynneille. Näin saamme todella arvokasta ja kaipaamaamme tietoa lapsesta, mutta myös hänen vanhemmistaan ja perheestään, siis kaikista niistä tekijöistä, joiden kautta voimme paremmin ymmärtää lasta ja hänen kehitystään. Kiitos teille kaikille, jotka olette mukana!

Eeva-Leena Kataja, psykologi, psykoterapeutti, väitöskirjatutkija

Barnet kan inte helt förstås utan att känna barnets föräldrar?

Jag är till utbildningen psykolog och familjeterapeut och har under hela min arbetskarriär arbetat med barn och familjer. År 2011 kom jag med i FinnBrain-undersökningen som doktorand och har sedan dess delat min arbetstid mellan forskningen och arbetet som psykolog. Min forskning koncentrerar sig på att utreda sambanden mellan FinnBrain-mödrarnas psykiska välmående under graviditeten och de kognitiva funktionerna, samt att undersöka utvecklingen av barnens uppmärksamhetsförmåga vid åtta månaders ålder.

Till att börja med torde det finnas orsak att precisera vad det verkligen är fråga om i min forskning. I mitt arbete märkte jag redan tidigt att barnets utveckling, dess utmaningar samt å andra sidan styrkor, är väldigt svåra att förstå utan att veta något om barnets föräldrar eller familj. Därför har det redan länge hört till mitt arbetssätt som psykolog att träffa och intervjua barnets föräldrar när tillfälle ges. När jag kom med i FinnBrain-undersökningen för att forska var jag övertygad om att det var just barn jag ville undersöka. I det här skedet höll projektets riktlinjer på att formuleras, så jag fick planera min egen helhet tillsammans med projektets seniorforskare. Ganska snart märkte jag att samma tanke smög in i mitt medvetande: Att undersöka barn måste på ett eller annat sätt börja med barnets föräldrar. Utan att känna föräldrarna tillräckligt väl kan jag inte förstå resultaten, som barnens undersökningar med tiden kommer att få fram. Från den här grunden startade den första delen av min egen forskning, som handlar om mödrarnas kognitiva funktioner under graviditeten, alltså tankefunktioner och reaktionssätt som har att göra med informationsprocessing och varseblivning av omgivningen.

Depressions- och ångestsymtom är överraskande vanliga under graviditeten och att också uppmärksamma dem är speciellt viktigt när man granskar kognitiva funktioner. Mera uppmärksamhet har fästs vid hur depressionssymtom, efter förlossningen, påverkar föräldrarnas handlingsförmåga och därmed utmanar småbarnsfamiljernas liv och välmående. Det finns mindre forskning om hur symtom, som redan startar under graviditeten, återspeglar sig på den gravida moderns liv och vardag. Således är ett av mina egna intresseområden hur depression- och/eller ångestsymtom som börjat redan under graviditeten återspeglar sig på moderns kognitiva funktioner, samt långsiktigt på hennes förmåga att svara på graviditetens, förlossningens och föräldraskapets utmaningar. Jag väntar mig att FinnBrain tar fram alldeles ny kunskap till stöd för de väntande föräldrarna och småbarnsfamiljerna!

Som mitt sista men inte det minsta intresset är FinnBrain-undersökningens barn och speciellt utvecklingen av deras uppmärksamhetsfunktioner i spädbarnsåldern. Vi vet att det ur en god psykisk, social och kognitiv förmågas synvinkel är viktigt att människan förmår rikta sin egen uppmärksamhet på saker som är viktiga för den just pågående situationen och ökar den egna tryggheten och handlingsförmågan i omgivningen. Det finns också mycket kunskap om hur olika uppmärksamhetsstörningar belastar människans funktionsförmåga redan från och med småbarnsåren. Jag undersöker åtta månader gamla spädbans förmåga att rikta sin uppmärksamhet i en situation där man visar barnet bilder på ansikten som uttrycker olika känslotillstånd. Undersökningen är intressant, då motsvarans forskning inte ännu har gjorts mycket med så här små barn, med ett så här stort material, och dessutom med en metod som mäter ögonrörelser.

Till slut återvänder jag ännu till rubriken för min artikel: Barnet kan inte helt förstås utan att känna barnets föräldrar? Som du märker är det ett frågetecken efter meningen. Som psykolog måste alla alternativ alltid hållas öppna. För mig själv har den ursprungliga tanken bara blivit bekräftad under resans gång. Nya tankar och forskningsidéer kring det här föds hela tiden, längs med resans gång. Tyvärr kan de aldrig alla förverkligas på grund av allt mer begränsade forskningsresurser. Lyckligtvis deltar det i FinnBrain-undersökningen så många familjer som tappert fyller i även rätt så omfattande häften med frågeformulär och också aktivt deltar i delundersökningarnas besök. Så här får vi verkligen värdefull och saknad kunskap om barnet, men också om föräldrarna och familjen. Alltså om alla de faktorer genom vilka vi bättre kan förstå barnet och hans/hennes utveckling. Tack till er alla som deltar!

Eeva-Leena Kataja, psykolog, psykoterapeut, doktorand