Suolisto ja aivot yhteydessä – jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua?
Mikrobistotutkimus on ollut yksi lupaavimmista lääketieteen aloista viime vuosina. Mikrobistotutkimusten määrä on ollut huikeassa nousussa ja nykyään ajatellaan, että mikrobisto – ja erityisesti suolistomikrobisto – on yksi merkittävistä ihmisen terveyteen vaikuttavista tekijöistä. Vähemmän on kuitenkin huomioita, onko ajatus suoliston tai mikrobiston vaikutuksista terveyteen todellisuudessa niin uusi kuin annetaan ymmärtää.
Sekä tieteellisissä teksteissä että populaarikulttuurissa Hippokrateen suuhun on yritetty sovittaa lausahdusta ”olkoon ruoka lääkkeesi ja lääke ruokaasi”, erityisesti kun perustellaan ravinnon merkitystä ihmisen terveydelle. Valitettavasti tälle nimenomaiselle lausahdukselle ei ole juurikaan historiallista pohjaa, ja ei olisi ihme, jos kyseinen lausahdus olisi yksi eniten väärin viitatuista asioista lääketieteen saralla. Tästä huolimatta ruokavalio oli antiikissa yksi tärkeimmistä lääketieteellisten toimenpiteiden kohteista. Sen osoittaa muun muassa Hippokrateen valassa oleva ohje välttää vääriä ravitsemussuosituksia: ”Elintapoja koskevia ohjeita tulen käyttämään sairaiden hyväksi kykyni ja harkintani mukaan: tulen torjumaan kaiken, mikä voi olla vahingoksi ja vääryydeksi.” (1)
Hieman viimeaikaisempi väite on, että ”vasta nyt aletaan ymmärtää, miten tärkeä rooli suolistolla ja sen mikrobeilla on ihmisen hyvinvoinnissa” (2). Eurooppalaisissa tieteellisissä raporteissa suoliston hyvinvointi on kuitenkin liitetty aivojen toimintaan ainakin jo 1700-luvulla (3). Tällöin ajateltiin, että suolistossa on paljon hermopäätteitä, jotka omasivat runsaasti ”hermostollista energiaa” ja ”hermostollinen sympaattisuus” yhdisti sisäelimiä (3). Nämä termit vaikuttivat vahvasti aikansa holistiseen terveyskäsitykseen, ja vatsaa ja nimenomaan vatsalaukkua kutsuttiin aikalaisteoksissa muun muassa ”suureksi hermostolliseksi keskukseksi”. Tällöin osa lääketieteen harjoittajista puhuivat sen teorian puolesta, että kaikki kehon ja mielen ongelmat olivat johdettavissa vatsalaukkuun.
1700-luvulla suolistolliset sairaudet ja esimerkiksi närästysvaivat liitettiin usein paremmin voivan väestön fyysisesti epäaktiiviseen elämäntapaan ja liika-ajatteluun. Käänne tähän tuli Britannian teollistumisen aikaan, kun lääkärit havaitsivat, että suolisto-ongelmista oli tullut hälyttävän yleisiä (vaikkakaan tätä ei pystytä enää tieteellisesti varmistamaan) ja suolisto-ongelmista kärsittiin kaikissa yhteiskunnan kerroksissa. Tähän nähtiin syynä muun muassa muuttunut ruokavalio urbaanissa ympäristössä, joka koostui esimerkiksi heikommassa osassa olevilla naisilla pääsääntöisesti vahvasta teestä ja vaaleasta leivästä. Tästä seurasi runsaasti ylävatsavaivoja, henkistä ja tunteellista kuormitusta, hysteriaa ja maniaa, ja ratkaisuksi tarjottiin luonnonmukaista, yksinkertaista ruokaa, kohtuullista teen juontia, alkoholin välttelyä sekä tasaista ateriarytmiä (4).
Viktoriaaniseen aikaan ymmärrys bakteereista alkoi hiljalleen lisääntyä, vaikkakin Leeuwenhoek olikin havainnut ”pikkuoliot” jo 1600-luvun loppupuolella. Metchnikoff julkaisi 1900-luvun alussa kirjan, jossa käsiteltiin bulgarialaisten pitkäikäisyyden yhteyttä fermentoitujen maitotuotteiden käyttöön. Tämä johti päätelmään, että osa bakteereista voisi olla hyödyllisiä terveyden kannalta ja 1900-luvun alkupuolella vallitsi suolistomikrobiston osalta noususuhdanne. Jo vuonna 1910 probioottien, tarkemmin ottaen laktobasillien, raportoitiin hyödyttävän melankolisia potilaita (5). Osa alan ammattilaisista suosittelivatkin normaaliflooran muokkaamiseen hyvin radikaaleja toimenpiteitä, kuten suolen osapoistoja. Onneksi osa suositteli hellempiä keinoja mielialan ja elinvoimaisuuden parantamiseksi, kuten helposti tuotteistettavia maitohappobakteeripillereitä, -juomia ja -maitotuotteita. 1900-luvun alkuvaiheiden ”bakteerimania” taittui kuitenkin nopeasti antibioottien kehittämisen aikoihin, kun bakteereja alettiin nähdä yksinkertaisesti haitallisina taudinaiheuttajina (6).
1900-luvun alussa tutkimusta ja ymmärrystä haittasi mekanismien ymmärtämisen puute. Normaaliflooran tutkimus alkoi kuitenkin elpyä 1900-luvun puolivälissä, kun kokeelliset eläintyöt valottivat muun muassa äidin raskaudenaikaisen ravitsemuksen merkitystä jälkeläisten aivokemialle (6). Valitettavasti nämä tutkimukset ovat jääneet vähälle huomiolle samoin kuin Hegstrandin ja Hinen julkaisu vuodelta 1986, jossa osoitettiin mikrobivapaiden koe-eläinten hypotalamuksessa olevan vähemmän histamiinia, yhtä keskeistä välittäjäainetta (7). Vastaavanlaiset työt alkoivat yleistyä hurjalla tahdilla vasta 2000-luvun alkupuolella, kun vastikään kehitettyä rinnakkaissekvensointia (16s rRNA sekvensointi) alettiin hyödyntää myös suoli-aivoakselin tutkimuksessa.
Uusista ja uraauurtavista löydöksistä uutisoinnin yhteydessä on hyvä välillä pohtia, mikä on todella uusi ajatus tai käsitys. Osalla tieteellisistä teorioista on pitkä historia, mutta kaikkia teorioita ei heti pystytä todistamaan tai jalostamaan käyttökelpoisiksi. Tämä on nähtävissä esimerkiksi 1900-luvun alun mikrobistovillityksen yhteydessä. Parantuneilla menetelmillä ja mekanismien ymmärryksellä, 2000-luvulla on kehitetty lupaavia mikrobistoon kohdistuvia sovellutuksia, jotka toivottavasti jatkavat esiinmarssiaan ja siirtymistä teoriasta käytäntöön. Lupaavaa on muun muassa israelilaisten tutkijoiden löydökset liittyen yksilölliseen ruokavalioon (8). Mikrobiston koostumuksen perusteella tutkittaville oli pystytty suunnittelemaan ruokavalio, joka piti verensokerin tasaisena, mikä on erittäin tärkeää muun muassa diabeteksen hoidossa (8). Lisäksi viimeaikainen mikrobistotutkimus antaa toivoa uusista (tuki)hoitomuodoista tulehduksellisiin suolistosairauksiin, autoimmuunisairauksiin ja syöpään, vaikkakin tähän on vielä matkaa. Toivon mukaan lisääntyvä ymmärrys kaksisuuntaisesta suoli-aivoakselin toiminnasta auttaa meitä ymmärtämään aivoterveyden monimuotoisuutta paremmin kuin aiemmin.
Viimeaikaisimmista löydöksistä ja tämän vuosikymmenen käsityksestä suoliston ja aivojen tai mielenterveyden yhteydestä voi lukea esimerkiksi täältä: Suoli-aivoakseli – mikrobiston ja hermoston monimuotoinen yhteys
Lähteet:
1) Cardenas. Let not thy food be confused with thy medicine: The Hippocratic misquotation. e-SPEN Journal. 2013.
2) https://www.hs.fi/tiede/art-2000005887475.html
3) Whytt R. Observations on the nature, causes and cure of those disorders which have been commonly called nervous, hypochondriac or hysteric. Edinburgh: T. Becket; 1765.
4) Miller. The gut–brain axis: historical reflections. Microbial Ecology in Health and Disease. 2018.
5) J. George Porter Phillips. The Treatment of Melancholia by the Lactic Acid Bacillus. Journal of Mental Science. 1910.
6) Bested et al. Intestinal microbiota, probiotics and mental health: from Metchnikoff to modern advances: Part I – autointoxication revisited. Gut Pathogens. 2013.
Logan et al. The Microbiome and Mental Health: Looking Back, Moving Forward with Lessons from Allergic Diseases. Clinical Psychopharmacology and Neuroscience. 2016.
7) Hegstrand L.R., Hine R.J. Variations of brain histamine levels in germ-free and nephrectomized rats, Neurochemical Research. 1986.
8) Zeevi et al. Personalized Nutrition by Prediction of Glycemic Responses. Cell. 2015.
Anna Aatsinki, LL, väitöskirjatutkija