Silakka muuttuvassa ympäristössä

Ympäristömuutosten indikaattorilaji

Merikalaksi silakka on yllättävän hyvin sopeutunut Itämeren alhaiseen suolapitoisuuteen ja vaihteleviin ympäristöoloihin. Laji lisääntyy lähes läpi koko Itämeren ja sen ominaisuuksissa tavataan paljon vaihtelua.

Eteläisellä- (yllä) ja Pohjoisella Itämerellä (alla) elävien silakoiden välinen kokoero on huomattava. Yllä oleva silakka on noin 28 cm pitkä, kun taas alla olevan pituus on noin 16 cm. Kuva vuodelta 2021. Kuva: Tiia Karpela.

Maantieteellisen vaihtelun lisäksi silakan ominaisuudet ovat viime vuosikymmenien aikana muuttuneet ilmastonmuutoksen seurauksena. Esimerkiksi koon pieneneminen kertoo suuresta muutoksesta paitsi kalakannassa myös meren tilassa.

Lajin sisällä havaittu vaihtelu tarjoaa tutkimukselle mahdollisuuksia selvittää silakan sopeutumista ympäristömuutoksiin. Toisaalta se luo myös haasteita kalakannan hoidolle ja seurannalle, sillä populaatioiden tila voi vaihdella suurestikin Itämeren osa-alueesta riippuen.

Silakka sopeutuu muuttuvaan ympäristöön

Silakan koon pienemisen eli kasvun hidastumisen pääsyynä on pidetty Itämeren suolapitoisuuden laskua, ja vaikutusmekanismien on katsottu kytkeytyvän ensisijaisesti ravintokilpailun muutoksiin ja ravinnon laadun ja määrän heikentymiseen. Ulappavesien kalana silakka käyttää ravinnokseen eläinplanktonia ja pohjaeläimiä kuten halkoisjalkaisia ja katkoja.

Vaikka ravinnon saannilla on selkeä merkitys kasvunopeuden kannalta, kalojen kasvua säätelevät myös monet muutkin tekijät kuin ravinto, eikä havaittuja muutoksia voida selittää pelkästään ravinnon vähäisyydellä tai heikentyneellä laadulla. Silakan kasvumuutosten taustalla onkin todennäköisesti monimutkainen fysiologinen prosessi, joka on kalan sisäsäätelyjärjestelmän ohjaama.

Kalojen kilpirauhashormonipitoisuutta voidaan tutkia esimerkiksi veriplasmasta, mitä varten kaloista on otettava verinäyte pyrstösuonesta. Kuva: Aarne Lauerma.

Kasvun hidastuminen voi tapahtua monin eri tavoin, koska kasvuhormonin eritys on useiden eri hormonien säätelevä. Yksi näistä tekijöistä on kilpirauhashormonit T3 (trijodityroniini) ja T4 (tyroksiini), jotka keskeisesti liittyvät myös kalojen osmoregulaation säätelyyn. Tutkimustemme mukaan silakan kilpirauhashormonipitoisuuksissa onkin tapahtunut muutoksia v. 1990-2019, jotka korreloivat meriveden makeutumisen ja talvien lämpenemisen kanssa.

Muuttuvissa ympäristöolosuhteissa silakka näyttää siirtävän resurssejaan kasvusta lisääntymistuotteiden valmistamiseen, mutta todennäköisesti energiaa kuluu myös kasvaneen osmoregulaatiotarpeen tyydyttämiseen. Tämä on erityisesti isokokoisten silakoiden ongelma, koska energian kulutus kasvaa kalan koon kasvaessa. Tämän valossa kalojen on tarkoituksenmukaista pienentää ruumiinkokoaan, koska tällöin aineenvaihdunnan kokonaiskustannukset vähenevät ja resursseja jää myös lisääntymiseen. Havaintomme viittaavatkin siihen, että kalat käyttävät nykyään lähes kaikki resurssinsa lisääntymiseen ensimmäisten kasvuvuosien jälkeen.

Tutkimusta varten preparoitu silakkanaaras ovarioineen. Kuva: Johannes Sahlsten

Hieman yleistäen voidaan sanoa, että silakka on nykyisin kääpiöitynyt kalalaji, joka elää pitkään ja lisääntyy joka vuosi pitkän elämänsä aikana. Strategia on todennäköisesti sopeuma vaihtelevaan ympäristöön – kannattaa lisääntyä joka vuosi edes vähän, sillä näin on mahdollista lisätä todennäköisyyttä, että joku jälkeläisjoukosta menestyy.

Voi myös olla, että Itämeren nykyiset ympäristö-olosuhteet suosivat hitaasti kasvavien yksilöiden yleistymistä populaatiossa. Tutkimuksissa olemme esimerkiksi havainneet, että kalan koko on yhteydessä munan laatuun, ja että munan laatu oli parhaimmillaan 15-17 cm pituisilla kaloilla. Tutkimus tältä osin on kuitenkin vielä kesken.

Valikoituja aiheeseen liittyviä tutkimuksia

>>Lisätietoa muista julkaisuistamme