Vanhojen rahojen tutkimusta ei säännöllisesti opeteta Suomessa missään. Kun yhdistetään arkeologinen käyttöjälkitutkimus, arabian kielen vanhin kirjoitettu muoto ja vanhojen rahojen…
Mikään muu arkisto ei liene yhtä usean dekkarin tapahtumapaikkana kuin Vatikaanin Salainen Arkisto. Tunnetuin Vatikaanin arkistoa kuvaavista teoksista lienee elokuvaversionakin…
Modus vivendi on Turun yliopiston kulttuurihistorian tutkimushanke, joka tarkastelee uskonnollisen elämän reformia Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alueella 1200-luvun lopulta 1400-luvun alkuun…
Lypyrttiläiset halusivat tallentaa historiaansa. Ilmoittauduin tekemään sitä ja hankkeesta virisi aihe samaan aikaan tekemälleni väitöskirjalle. Keväällä 2011 ilmestyi Lypyrtti-Lypertö. Kylä…
Viime aikoina monet yliopiston tutkijat ovat vaeltaneet Turun kaupunginkirjaston kellariin. Matkan kohteena on ollut sinne säilötty vanhojen kirjojen kokoelma, joka…
Tammikuussa 2013 julkistettiin Turun historiallisen yhdistyksen kustantama artikkelikokoelma Media historiassa. Kirjassa kahdeksan mediasta kiinnostunutta tutkijaa esittelee omaa lähestymistapaansa joukkoviestimien historian…
Tutkin Rakkautta ja rajoja -nimisessä projektissani uskonnollisten naisten ja miesten välistä vuorovaikutusta saksankielisessä Euroopassa aikavälillä 1270–1470. Tavoitteeni on selvittää, miten…
Katyn. Jo pelkkä sana herättää traagisen muistuman ihmisen pohjattomasta pahuudesta, kostosta ja sodan järjettömyydestä. Raskaasta historiallisesta painolastista huolimatta Katyniin voi…
Vuonna 1998 perustettiin kaksi elokuvaan ja audiovisuaaliseen kulttuuriin erikoistunutta verkkojulkaisua: Film-O-Holic ja Wider Screen. Ne ovat vanhimpia yhtäjaksoisesti ilmestyneitä suomalaisia…