Vanhan hyvän ajan modernit sadut

Ennen mikään ei ollut paremmin, väittää Charles Perrault ”suuren Ludwig XIV:n aikaa” ylistävässä poleemisessa runossaan Le Siècle de Louis le…

Ajat muuttuvat ja Perjantai niiden mukana

Perjantain ääni Robinson Crusoen suomennoksissa kuvastaa eri kääntäjien näkemystä alkuteoksesta mutta myös kunkin aikakauden arvoja ja mieltymyksiä suomalaisessa kulttuurissa. Kääntäjän…

Sijoitustoiminnan ajalliset syklit ja rituaalit

”Aika on rahaa”, totesi Benjamin Franklin (1706–1790) aikanaan. Sijoittajan näkökulmasta aika on ensisijainen sijoituskohde. Sijoittajan on käytettävä aikaa esimerkiksi pörssikurssien…

Pari askelta Turun historiaan

Miltä Turun keskusta näytti viisisataa vuotta sitten? Miksi tuomiokirkko rakennettiin juuri sille paikalle, jossa se tänäänkin seisoo? Mikä muuttui, kun…

Skisman pyörteissä

Vuonna 1378 läntinen Eurooppa repesi. Se repesi kahden paavin johtamaan kirkkoon, joista toisen pääpaikkana oli Avignon ja toisen Rooma. Vuonna…

48 tuntia

Porin yliopistokeskuksessa järjestettiin tammikuun loppupuolella FGJ Pori -niminen viikonlopun yli kestänyt pelinkehitystapahtuma osana jokavuotista kansallista Finnish Game Jam sekä kansainvälistä…

Anna aikaa ajatella

Muistatteko, kun jokunen opetussuunnitelmauudistus sitten iskulauseena oli ”Anna aikaa ajatella”? Lause oli tarkoitettu ohjeeksi opintojen mitoitukselle, mutta voisiko sitä soveltaa…

Alkemian peili keskiajalla ja uuden ajan alussa

Historiallisessa kielentutkimuksessa on käytännön syistä jaoteltu kielen vaiheet eri aikakausiksi. Tutkijat profiloituvat usein tietyn kielivaiheen tutkijoiksi. Välillä tutkimus kuitenkin vaatii…

Memento mori – kun aika pysähtyy

Vuoden 1657 maaliskuun 22. päivänä Turun yllä kumisivat viisi ja puoli tuntia tuomiokirkon kellot merkiksi siitä, että pormestari Nicolaus Lietzenin…