Alppiruusun kukintoja.

Atsaleat ja alppiruusut kukkivat touko-kesäkuussa

 

Pionimäen kupeessa voi kapeiden käytävien raunamilla ihailla perhosmaisten kukkien tuoksusta ja hempeistä väreistä tunnettuja alppiruusuja ja atsaleoja. Kukat tarjoavat hyönteisille niin mettä kuin siitepölyäkin ja illan tullen makea tuoksu yltyy huippuunsa. Atsaleat ja rhododendronit ovat kauneimpia kukkivia koristepensaitamme, joiden kukinnasta saamme nauttia toukokuun lopusta kesäkuulle.

Kasvisuku Rhododendron muodostaa merkittävän osan Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan puuvartiskokoelmasta, sillä siihen kuuluu 132 taksonia. Nimi Rhododendron tarkoittaa ruusupuuta, vaikka kuuluvatkin kanervakasvien heimoon.

Alppiruusurinne sijaitsee puutarhan vanhassa osassa pionimäen kaakkoisrinteessä. Alppiruusut ja atsaleat viihtyvät kasvupaikassa, josta kylmä ilma pääsee painavana valumaan pois, jolloin kasvit välttyvät ankarimmalta pakkaselta. Puusto suojaa kasveja kevätauringon paahteelta ja kuivumiselta kesäisin. Rinteeseen istutettiin 1970-luvun lopulla useita kymmeniä alppiruusun taimia, jotka kasvatimme siemenvaihdon kautta muilta kasvitieteellisiltä puutarhoilta saaduista siemenistä. Kokoelmakeruiden avopölytteisistä siemenistä on kasvatettu jälkeläisiä, joiden perimä ei ole varma. Lajien risteytyminen on hyvin todennäköistä. Alppiruusurinteen kasvien tuntomerkit eivät välttämättä vastaa sitä lajia, jonka nimellä ne aikoinaan on kylvetty, siksi rinteessä kasvavien  alppiruusujen osalta pitää suhtautua varauksella pensaiden nimikilpiin.

Tervetuloa nauttimaan kevään ja alkukesän kukkaloistosta!

Lajeja, joita löytyy kasvitieteelliseltä puutarhalta

valkoisia kukkia.
Sorja-alppiruusu, Rhododendron minus

 

Sorja-alppiruusu esiintyy luonnonvaraisena Yhdysvaltojen kaakkoisosissa. Tällä hidaskasvuisella alppiruusulla on tuoksuvat lehdet ja melko pienet, sirot kukat. Kukinta ajoittuu kesäkuuhun ja lajin talvenkestävyys riittää ainakin Etelä-Suomeen.

Kelta-atsalea, Rhododendron luteum

 

Kelta-atsalea on ainoa Euroopassa luontaisesti kasvava atsalea. Sen kasvualue ulottuu sirpaleisena Turkista aina Puolaan ja Liettuaan saakka. Se on yleensä alle 2-metrinen pensas, joka voi levitä juurivesojen avulla. Kelta-atsalea kukkii lehtien puhkeamisen aikoihin toukokuussa suppilomaisin voimakkaasti tuoksuvin keltaisin kukkasin, jotka avautuvat vuorotellen. Kelta-atsalea on osoittautunut yhdeksi kestävimmistä atsaleoista ja sitä näkeekin monin paikoin Etelä-Suomen puistoissa ja puutarhoissa.

Alppiruusun nuppuja.
Marjatanalppiruusu, Rhododendron ’Helsinki University’ Tigerstedtii-ryhmä.

 

Marjatanalppiruusut ovat suomalaisia alppiruusulajikkeita. Ne ovat rotevakasvuisia ja usein lähes puumaisia. Monilla lajikkeilla on valkoiset tai vaaleanpunaiset kukat. Lajikkeet on kehitetty mustilanalppiruususta ja saatu jalostuksen ansiosta kestämään hyvin pohjoisia talvia.

Alppiruusurinne