Ryhmätoiminta

Turvallisemman tilan periaatteet

1) Kaikki saavat osallistua toimintaan omana itsenään ja suhtaudumme toinen toisiimme ennakkoluulottomasti ja toisia kunnioittaen.

2) Jokaisella on oikeus vetää omia rajoja ja kunnioitamme toistemme fyysistä tilaa ja koskemattomuutta.

3) Keskustelun aiheiden ja k​​erhon ilmapiirin tulisi säilyä kaikille saavutettavana. Muistamme hyvät käytöstavat ja annamme kaikille mahdollisuuden tulla kuulluksi ja nähdyksi.

4) Toimintaan saa osallistua omien voimavarojen mukaan ja kerhotapaamisistasaa poistua omalla aikataululla.

5) Kerro kokemastasi tai näkemästäsi häirinnästä matalalla kynnyksellä joko kerhon ohjaajalle tai jälkikäteen toiminnan koordinaattorille Heidi Vuoristolle heivuor@utu.fi

Iltapäiväkerho

Iltapäiväkerho on Mielen Päällä -toiminnan organisoimaa matalan kynnyksen yhdessä tekemistä. Yhteisen tekemisen ääreen kokoonnutaan viikottain sekä keväisin, että syksyisin. Kerhotapaamisiin ovat tervetulleita kaikki opiskelijat taustasta riippumatta. Tarkoituksena on tarjota yhteisöllistä, mukavaa tekemistä opiskeluarjen keskelle.

Jokaista kerhokertaa on vetämässä vähintään kaksi tukiopiskelijaa. Paikalle voit tulla yksin tai yhdessä ja täysin omana itsenäsi! Kerhon ohjelma suunnitellaan lukukaudeksi kerrallaan ja ohjelmassa on vaihtelevia aktiviteetteja.