Täydellinen irtiotto omasta arjesta

Vuoden 2022 alku oli itselleni vaikeaa aikaa. Kaamosmasennus, opinnot ja ihmissuhteet painoivat mieltäni ja tuntui siltä, etten saanut oikein mistään tekemästäni kunnolla otetta. Eräänä iltana puhelinta selaillessani päädyin sattumalta Suomen purjelaivasäätiön sivuille ja näin otsikon, jossa kerrottiin purjelaiva Helenan matkaavan Atlantin yli keväällä. Ollessani alakouluikäinen perheelläni oli purjevene, jolla teimme lyhyitä päiväreissuja Espoon vesistössä. Purjehdus ei siis ollut minulle täysin vieras asia, mutta jos joku olisi kysynyt, osaanko purjehtia, olisi vastaukseni ollut kieltävä. Tylsistyksissäni ja puoliksi läpällä varasin itselleni kuitenkin matkan puolikkaalle Atlantin ylitykselle. Lähtöön oli tuolloin noin kolme kuukautta aikaa, joten ajattelin peruvani varauksen tuonnempana, jos ja kun tulisin toisiin ajatuksiin. En kuitenkaan koskaan perunut varausta, vaan sen sijaan keväällä 2022 purjehdin Kuunari Helenalla puolikkaan Atlantin ylityksen.

Vuoden 2022 lopulla pääsin Kuunari Helenalle toistamiseen purjehtimaan seikkailureportterin roolissa. Pääasiallinen tehtäväni purjehduksella oli laivan arkeen osallistumisen lisäksi päivittää reissun päältä Helenan instagramia sekä blogia. Suomen Purjelaivasäätiön sail training -purjehdukset toteutetaan vapaaehtoisvoimin ja noin seitsemänkymmenen aktiivisen vapaaehtoisen avulla merielämän makuun pääsee satoja eri tasoisia purjehtijoita vuosittain. Käytännössä purjehduksille voi lähteä mukaan, vaikka ei olisi koskaan edes nähnyt purjelaivaa. Säätiön periaatteena on, että purjehdus kuuluu kaikille. Miehistö opastaa ja antaa ohjeita kaikkeen kansityöskentelyyn, joten koskaan ei jää yksin sellaiseen tilanteeseen, jossa ei tiedä, mitä tehdä.

Ensimmäisellä purjehduksellani Atlantilla rakastuin mereen ja purjehtimiseen.

Ensimmäisellä purjehduksellani Atlantilla rakastuin mereen ja purjehtimiseen, eikä tämä reissu ollut poikkeus. Viisi viikoa Kanarian ja Kap Verden aalloilla antoi ja opetti sanattoman paljon – eikä vain purjehduksesta, vaan myös itsestäni. Laivalla ollaan jatkuvasti muiden ihmisten ympäröimänä, jolloin yhteistyö on välttämätöntä ja sosiaaliset taidot joutuvat testiin. Vaikka viihdyn hyvin porukoissa, olen aina tarvinnut paljon myös omaa aikaa jaksaakseni. Laivalla oma aika täytyy vain ottaa, mikä tuntui aluksi vaikealta. Vähitellen kuitenkin opin tunnistamaan ne hetket, jolloin parempi vaihtoehto oli kertoa muille olevansa väsynyt ja siirtyä omaan sänkyyn kuuntelemaan podeja tai musiikkia sen sijaan, että olisin pakottanut itseni keskustelemaan.

Yksi jännittävistä asioista oli myös huomata, kuinka suuressa määrin juuri ne ihmiset tekevät purjehduksen. Aina miehistön vaihtuessa tuntui siltä, kuin koko laiva olisi vaihtunut. Viiden viikon aikana sain seilata kolmen erilaisen miehistön kanssa ja samalla kokea myös kolme erilaista Helenaa, joista jokaiselle palaisin takaisin milloin tahansa. Tutustuin huikeisiin persooniin ikähaarukan molemmista päistä ja kuulin inspiroivia elämäntarinoita – ja mikä tärkeintä, sain elinikäisiä ystäviä sellaisista ihmisistä, joihin en varmaan olisi törmännyt missään muualla.

Mielestäni purjehtiminen onkin yksi parhaista tavoista tutustua uusiin ihmisiin. Ensimmäisellä matkaosuudella eli “legillä” Lanzarotelta Teneriffalle mukana oli neljän hengen ammattimiehistön lisäksi 19 oppilasta. Merivahdissa pimeän meren tyrskiessä pärskeitä kannelle tai kokkausvuorossa keittiössä laivan kallistuksia vastaan taisteltaessa porukka hitsautuu nopeasti yhteen aivan eri tavoin kuin normaalissa arjessa. Ensimmäisellä legillä pääsin myös todistamaan elämäni ensimmäisiä häitä, kun purjehdusystäväni Jarno ja Hanne-Mari menivät legin päätteeksi Helenalla naimisiin.

Toiselta legiltä Teneriffalta Kap Verdelle on mieleeni jäänyt elävästi täydelliset purjehduspäivät syvän sinisillä aalloilla surffaillen. Tällaisina päivinä Helenan kansi ja sitlooda olivat suosittuja paikkoja päiväunille tai päiväkahveille. Eräänä päivänä leivoimme Riikan kanssa korvapuustit kahvin pitimiksi, mikä keinuvassa laivassa onkin aivan oma operaationsa. Riikan kanssa tutustuimme jo ensimmäisellä purjehduksellani Helenalla, jolloin olimme samassa vahdissa ja heti alusta asti meillä synkkasi kuin vanhoilla ystävyksillä. Sattumalta päädyimme jälleen samalle purjehdukselle ja ystävyys jatkui siitä, mihin se oli viimeksi jäänyt. Myös yhteiset lauluhetket ankkurissa kitaran säestyksellä sekä myöhään venyneet illat sitloodassa porukan kanssa lämmittävät mieltäni varmasti vielä pitkään.

Kolmannella, eli viimeisellä legilläni meillä oli laivassa pieni, mutta tiivis 11 henkilön porukka. Suurin osa oli ollut mukana jo edellisestä legistä asti. Tällä purjehduksella vietimme verrattain paljon aikaa maissa patikoiden ja Kap Verden saariin tutustuen. Sattumalta Kap Verden presidentti José Maria Neves vieraili meidän kanssamme samaan aikaan Bravan saarella ja pistäytyi myös Helenalla. Tästä kiitokset puheliaalle matkakaverilleni Alonsolle, joka portugalin kielen taitajana toimi useaan otteeseen tulkkinamme ja keskusteli paljon paikallisten kanssa – en tosin vieläkään tiedä, mitä hän on sepittänyt ja kenelle, että saimme presidentin vieraaksemme, mutta Alonson ansiosta voin kertoa kätelleeni Kap Verden presidenttiä.

Arki Helenalla pyörii vahtien mukaan. Osallistujen määrästä riippuen oppilaat jaetaan 3 tai 4 vahtiin, mikä tarkoittaa, että yhdessä vahdissa on aina 2-5 henkilöä. Vahdit kiertävät aikataulun mukaan ympäri vuorokauden. Merivahti on aina kannella ohjaamassa alusta ja säätämässä purjeita, stand-by -vahti huolehtii päivittäisestä siivouksesta sekä ruoanlaitosta ja tarvittaessa avustaa merivahtia kannella. Vapaavahti on nimensä mukaisesti vapaalla, eli yleensä nukkumassa tai hengailemassa joko kannella tai sisätiloissa. Vaikka purjehduksilla onkin pääsääntöisesti mukavaa, mahtuu mukaan myös huonoja hetkiä. Rankkasateessa ei ole helppoa herätä keskiyöllä neljäksi tunniksi merivahtiin ja pukea jo valmiiksi märät merivaatteet ylleen. Univajeessa laivan vessojen siistiminen ei välttämättä ole mieluisin tehtävä ja jossain vaiheessa jatkuva keinutus voi yksinkertaisesti ruveta ärsyttämään tai aiheuttaa meripahoinvointia. Kuitenkin juuri nämä hetket ovat syy siihen, miksi rakastan purjehdusta. Vasta kun astuu oman mukavuusrajan yli, ymmärtää sen, ettei mikään ei tunnu paremmalta kuin auringonpaiste myrskyn jälkeen.

Palasin ensimmäiseltä purjehdukseltani itsevarmempana ja luottavaisena siihen, että riitän tällaisena kuin olen.

Täydellinen irtiotto omasta arjesta ja meren tyrskyihin itsensä likoon laittaminen oli juuri sitä, mitä vuoden 2022 alussa tarvitsin saadakseni taas otteen elämästäni. Palasin ensimmäiseltä purjehdukseltani itsevarmempana ja luottavaisena siihen, että riitän tällaisena kuin olen. Jälleen viimeisimmällä matkallani sain kokea Helenalla mitä unohtumattomampia kokemuksia ja kasvaa ihmisenä sekä nähdä maailmaa. Näin jälkikäteen purjehdusta muistellessani tiivistäisin reissun matkakumppanini Joonaksen sanoihin, jotka hän lausui eräänä myöhäisenä iltana dingissä matkalla Mogánin rannalta takaisin Helenalle. Joonasta siteeraten: “On tää yhtä elämystä toisen perään.”

Seikkailullista uutta vuotta 2023 kaikille!

Seikkailureportteri Tuuli <3