ONNI esillä Yhdysvalloissa: Turvallisuusilmoituksien kerääminen avainasemassa koulun turvallisuuskulttuurin ylläpidossa ja kehittämisessä

ONNI on turvallinen kouluhankkeen johtaja, professori Eila Lindfors esitteli hankkeessa kehitettyä turvallisuusilmoituksien keräämisen ja käsittelyn mallia Denverissä, Yhdysvalloissa, järjestetyssä Society for Advancement of Violence and Injury Research (SAVIR) yhdistyksen järjestämässä konferenssissa 17.-19.4.2023.

Keskeinen viestimme yhdysvaltalaisyleisölle oli kirkastaa turvallisuusilmoitusten roolia koulujen turvallisuuskulttuurissa. Esittelimme hankkeen aikana kerättyjä turvallisuusilmoituksia ja kerroimme, mikä merkitys ilmoitusten keräämisellä on koulujen arjen turvallisuustyölle. Aluksi esittelimme ONNI-hanketta kokonaisuutena sekä sitä, miten turvallisuusilmoitusten kerääminen asettuu tähän kokonaisuuteen. Kouluissa tapahtuvaa toimintaa koostava kuvio havainnollistaa tämän hyvin 

Kuvio ONNI-kouluissa tapahtuvasta toiminnasta
Kouluissa tapahtuva toiminta

Keräämällä turvallisuusilmoituksia luomme uutta tietoa kouluissa esiintyvistä turvallisuuspoikkeamista ja läheltä piti -tilanteista. Tällä tiedolla koulut voivat kehittää toimintaansa siten, että jatkossa vastaavia tapahtumia voidaan ennaltaehkäistä. Osallistamalla myös oppilaat havainnoimaan turvallisuutta olemme luomassa uutta sukupolvea joka tuntee ja ymmärtää turvallisuushavaintojen merkityksen. Kun uusi sukupolvi sisäistää tällaisen suhtautumisen turvallisuushavaintojen tekoon, voi tämä parhaassa tapauksessa näkyä tulevaisuudessa esimerkiksi työtapaturmien vähenemisenä.  

Konferenssin järjestäjä, Society for Advancement of Violence and Injury Research, on yhdistys, joka edistää tutkimusta väkivallan ja vahinkojen ennaltaehkäisemiseksi. Yhdistyksen toiminnan tavoitteista voi lukea tarkemmin täällä. Konferenssin teemana oli tänä vuonna Co-Creating Real-World Solutions: Science, Policy and Practice to Prevent Injury and Violence, siis tutkimuksen, politiikan ja käytänteiden yhteensovittaminen vahinkojen ja väkivallan vähentämiseksi.  

“Turvallisuusilmoituksia kerätään myös Yhdysvalloissa, mutta täällä järjestelmät tukeutuvat ilmoittajan anonymiteettiin. Hankkeessamme kehitetty turvallisuusilmoitusten keruun malli sallii sekä anonymiteetin että omalla nimellään ilmoittamisen. Koulun turvallisuuskulttuurin ajattelu kokonaisuutena on täällä erilaista kuin Suomessa ja kohdentuu ensisijaisesti kouluampumisten ja väkivallan ehkäisemiseen. ONNI-hankkeessa kehitteillä oleva  koulujen turvallisuuskulttuurin malli rohkaisee kouluja tarkastelemaan turvallisuuttaan kokonaisvaltaisesti ja asettamaan tavoitteen reaktiivisen toiminnan sijaan proaktiiviselle tasolle. Turvallisuusilmoitusten roolin tarkastelu koulun turvallisuuskulttuurin kokonaisuudessa avasi mielenkiintoisia keskusteluja konferenssin osallistujien kesken,” kertoo Lindfors.