Strategisen tutkimuksen TITA-hankkeelle 2,1 miljoonan euron jatkorahoitus
Eriarvoisuuden torjuminen niukkuuden aikana – Tackling Inequalities in Time of Austerity eli TITA-hanke on saanut Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvostolta 2,1 miljoonan euron jatkorahoituksen. Hankkeen toiminta jatkuu vuoden 2020 loppuun.
– TITA on tuottanut merkittävää uutta tietoa eriarvoisuuden mekanismeista Suomessa, sanoo hankkeen johtaja, sosiologian professori Mikko Niemelä Turun yliopistosta.
TITA on arvioinut sosiaaliturvaan tehtyjen muutosten eriarvoisuusvaikutuksia, ja sen asiantuntemusta on hyödynnetty laajasti yhteiskuntapoliittisen päätöksenteon valmistelussa. Jatkokaudella vuosina 2018–2020 TITA pyrkii nostamaan tutkimustietoon pohjautuvia uusia avauksia eriarvoisuutta koskevaan keskusteluun.
– Suomessa on käynnissä sosiaaliturvan kokonaisuudistus. Lisäksi esimerkiksi perustuloa ja osallistavaa sosiaaliturvaa kokeillaan. Nämä toimet nostavat poikkeuksellisen kysynnän tutkimustiedolle. On siis hienoa, että saamme tilaisuuden jatkaa työtämme.
Yhteiskunnallisesti vaikuttavaa tutkimusta
TITA tutkii eriarvoisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa talouden, terveyden, hyvinvoinnin ja yksilöiden mahdollisuuksien näkökulmista. Hanke selvittää, mitkä mekanismit tuottavat eriarvoisuutta ja millaisella politiikalla sitä voitaisiin torjua.
Hankkeessa ovat mukana Turun yliopisto, Kela, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Tukholman yliopisto ja Diakonia-ammattikorkeakoulu. Ensimmäiselle kaudelle 2015–2017 hanke sai Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvostolta (STN) 4,5 miljoonan euron rahoituksen.
STN rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa korkeatasoista tutkimusta, jonka avulla etsitään konkreettisia ratkaisuja suuriin ja monitieteistä otetta vaativiin haasteisiin. Hankkeissa korostuu yhteistyö tiedontuottajien ja -hyödyntäjien välillä.
Lisätietoja:
TITA-hankkeen johtaja, professori Mikko Niemelä, puh. 040 513 3669
etunimi.sukunimi@utu.fi
31.10.2017