Oivallus ja oppiminen samaan pakettiin, kiitos!

Kirjoittaja: Ulla Heinonen, johtaja, TSE exe

Meille on annettu mahdollisuus uudistua, aloittaa alusta aina, yhä uudelleen. Jokainen aamu on uusi alku, jokainen viikko, kuukausi, vuosi, elämänvaihe, jopa jokainen hetki, jossa olemme. Jokaiseen hetkeen liittyy mahdollisuus oppia uutta, luopua vanhasta sekä kehittää jo olemassa olevaa.

Itselläni alkoi uusi vaihe jälleen kerran elokuussa, kun siirryin TSE exen johtajaksi. Tunsin astuvani suuriin saappaisiin nöyrällä mielellä, valmiina oppimaan uutta. Oli hieno tunne päästä jakamaan työni ja osaamiseni raudanlujan ammattitiimin kanssa.

Yhteistä matkaa tämän tiimin ja asiakkaidemme, teidän kanssanne, on nyt käyty nelisen kuukautta. Päivät ovat olleet täynnä antoisia, vivahteikkaita keskusteluja, oppimisen iloa puolin ja toisin. On ollut upea seurata koulutukseen ja tilaisuuksiin osallistujien oppimisen ja oivaltamisen intoa.

Erilaisissa tilaisuuksissamme olen tavannut asiantuntijoita, osaajia sekä osallistujien että luennoitsijoiden puolella. Läsnä kaikkialla yhteinen paremman johtamisen rakentaminen! Jos olisin teini-ikäinen kommentoisin ”me like :)”. Into on temmannut minut mukaansa yhä uudestaan ja uudestaan. Päiväni ovat olleet täynnä uudistumisen hetkiä.

Ihminen tarvitsee aikaa myös rauhoittaakseen, ladatakseen akkunsa. Tarvitsemme tilaa kypsyttää oivalluksiamme ja oppimaamme. Joulun aika on hyvä aika antaa itselleen tilaa, aikaa rauhoittua ja kuunnella hiljaisuutta. Innovatiivisuus kasvaa hiljaisuudessa ja toimettomuudessa.

Joulun jälkeen on taas uusi alku, uusi vuosi ja uudet oivallukset. Uusi mahdollisuus kehittää itseään. Voisiko joulun lahja itselle olla koulutuslahja?

Rentouttavaa ja rauhaisaa joulun aikaa koko TSE exen väeltä!

TSE EXE uudistuu 1.6.2026 alkaen

TSE EXE siirtyy osaksi UTU Excellence Oy:tä 1.6.2026 alkaen. UTU Excellence Oy on Turun yliopiston omistama yhtiö.

Muutoksen myötä TSE EXEn viestintään ja visuaaliseen ilmeeseen tulee vaiheittaisia muutoksia vuoden 2026 aikana. TSE EXE muuttaa kesän aikana myös uusiin Turun yliopiston tiloihin.

TSE EXEn toiminnan ydin säilyy ennallaan. Johtamiskoulutusohjelmat, asiantuntijapalvelut sekä yritysten ja Turun yliopiston välinen yhteistyö jatkuvat vahvana myös tulevaisuudessa.