TSE exe Shiftissä

Touko-kesäkuun vaihteessa 2016 osallistuimme TSE exen edustajina Shiftiin. Lähdimme mukaan, koska arvelimme kohtaavamme siellä tulevaisuuksia tavalla taikka toisella. Halusimme pöllyyttää ajatuksia, miettiä johtajuuteen uusia näkökulmia, tavata tuttuja ja tulla tutuksi.

Tiina ja Kerttu Shiftissä

Shiftillä oli filosofia. Sen mukaan Shift ei ole vain sarja alustuksia, vaan jokainen paikalla olija on Shift eli luomassa omalla toiminnallaan ja keskusteluillaan tilaisuuden ja tekemällä oman sisäisen shiftinsä.


Parasta Shiftissä oli rentous, intohimo tekemiseen ja iloisuus. Koska tietoa ja elämyksiä tulvi sanojen, kuvien, toimintatapojen, ihmisten ja makujen muodossa, on aika vaikeaa sanoa mistä mikin tämän talven aikana muhinut ja käytäntöön siirretty ajatus lähti.

 

 

 

 

Verkostuminen oli iso osa Shiftiä. Oli mielenkiintoista kuulla uusien tuttavuuksien liiketoiminnasta ja jo meiltä valmistuneiden JOKOlaisten ja EMBAlaisten kuulumisia ja shiftkokemuksia.

Annika Saarto valmistui JOKOsta keväällä 2016. Shiftissä hän oli kertomassa Norkko siitepölytiedotuksesta.

Tiina ja Lauri Tanner vaihtamassa ajatuksia Shiftin kiinnostavimmista alustuksista ja eri toimialojen haasteista ja uutuuksista

JOKOsta valmistunut Heidi Hirvonen Raisio Oyj:stä huolehti Shiftin välipalatarjonnasta Elovena-joukkoineen.

Shift on vaikuttanut omaan toimintaamme monella tavalla. Sisällöllisesti se näkyy mm. siinä, että syvensimme Shiftin jälkeen startup-ajattelua ohjelmissamme. Asiakkaillamme on johtamisen ja uudistamisen tarpeita, joten kokeilukulttuuri ja startupin henki sopivat hyvin haastamaan ajattelua isoissakin yrityksissä.

Hyvin oleellinen osa kokemusta oli TSE exen oma Round Table Linnanpuistossa. Tiina Ruohisto veti keskustelua ja Ellinoora Leino-Richert Tutusta toimi harvesterina. Tiina antoi upean monimuotoiselle kansainväliselle keskusteluryhmälle teemaksi ”Tarvitaanko johtajuutta” ja haastoi muutamalla näkökulmalla osallistujia. Pyysimme keskustelun osallistujilta neuvoja ja oppimistavoitteita tulevaisuuden johtajille. Tässä muutamia poimintoja vastauksista:

  • Influence by example
  • Learn and share
  • Listen more than talk
  • Plan a seed for those who you work with, so they will prosper
  • Personal development – emotional and mental. Know thy self and help others
  • Learn the difference between leadership and management and be a leader
  • Cultivate leadership in everyone else

Kerttua innosti erilaiset tilat kohdata ja kuunnella, tilaisuuden valokuvaaminen, heinäsirkkojen maistelu (oli tosi hyvää),

taide, pönötyksen puuttuminen ja innovatiiviset alustajat kuten Keiichi Matsuda.

 

Hän oli oiva esimerkki tulevaisuuden vaihtoehtojen luomisesta, virtuaalisuuden ja fyysisyyden yhdistämisestä. Hänen esityksissään koettiin, miten interaktiivisen median kautta voi nähdä ja kokea kaupunkiympäristöä uudella tavalla. Voit katsoa yhden videoista seuraavasta linkistä: https://vimeo.com/166807261

 

 

Tiina nautti taitavista pitchauskilpailun esityksistä ja vanhojen tuttujen kanssa käydyistä keskusteluista; paikalla oli mm. EMBA-alumneja ja yritysyhteyksistä tuttuja henkilöitä. Erityisen hienoa oli myös päästä kurkistamaan iltajuhlassa Kakolan pihalle ja sisätiloihin; mitähän kehitystä vuodessa onkaan tapahtunut siellä…?

 

 

 

Iltaohjelma oli Kakolassa. Kakolan sisäseinillä oli kannustuksia meille kaikille. Milloin viimeksi noudatit tätä ohjetta?

 

 

 

 

Haluammeko mennä Shiftiin myös tänä vuonna? Ilman muuta, ehdottomasti. Sinäkin voisit tulla. Jo viime keväänä oli selvää, että tästä tulee tulevaisuuden juttu Turussa. TSE exellä on vuoden 2017 Shiftissä jälleen Round Table, jossa pääsee keskustelemaan työelämän muutoksista ja uudenlaisesta johtamisesta. Alustavan aikataulun mukaan viritämme englanninkielisen keskustelun keskiviikkona 31.5. klo 13. Tarkista paikka ja liity joukkoon – olet lämpimästi tervetullut mukaan!

 

terveisin Kerttu Autio ja Tiina Ruohisto