Stressin ja sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitys kehitykselle ja hyvinvoinnille ihmisen evoluutiossa

Stressi on varmaankin meille jokaiselle tuttu käsite. Kuormittavissa, jännittävissä tai ennakoimattomissa tilanteissa fysiologinen stressinsäätelyjärjestelmämme eli hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori-akseli (HPA) aktivoituu. Lisämunuaiskuori tuottaa kortisolia, jolloin kehomme saa käyttöönsä lisää energiaa ja pystyy valmistautumaan esimerkiksi haasteeseen tai uhkaan. Stressinsäätelyssä on kysymys elimistön kyvystä palautua tasapainoon stressaavaksi koetun tilanteen jälkeen. Palautumiseen vaikuttavat yksilölliset ominaisuutemme ja opitut tunteiden hallintakeinot. Tilanteiden tulkinta ja havainnointi tapahtuu aivoissa, missä erityisesti mantelitumake, aivoturso ja etuotsalohko ovat tärkeässä roolissa ja linkkinä psykologisen kokemuksen ja kehon fysiologisten reaktioiden välillä ⁽¹⁾.

Sopiva määrä stressiä saakin meidät valpastumaan ja toimimaan keskittyneesti ja tehokkaasti. Tämä on ollut tärkeä ominaisuus jo esi-isillämme, jotka metsästivät ja elivät luonnossa. Heillä nopea reagoiminen ympäristön uhkiin oli henkiinjäämisen edellytys. Tänä päivänä stressijärjestelmämme aktivoituu toisenlaisista tekijöistä. Emme ole jatkuvasti hengenvaarassa, vaan stressaannumme esimerkiksi arjen kiireestä, työ- ja opiskeluasioista tai taloudellisesta tilanteesta. Vaikka stressin aiheuttajat ja ympäristö ovat erilaisia, niin kehomme reagoi fysiologisesti samalla tavalla kuin esi-isillämme tuhansia vuosia sitten.

Stressinsäätely on kehittynyt ihmisen evoluution aikana, jotta pystyisimme paremmin sopeutumaan ympäristöön ja reagoimaan muuttuviin tilanteisiin. Ne ihmiset, jotka ovat olleet juuri sopivasti valppaana vaarallisessa ympäristössä, ovat todennäköisemmin jääneet henkiin ja saaneet enemmän jälkeläisiä kuin ne, joiden elimistö ei ole reagoinut uhkiin samalla tavalla. Koska stressireaktioiden taustalla olevat ominaisuudet periytyvät lapsille, ominaisuuksiin kohdistuva luonnonvalinta on sukupolvien kuluessa muokannut stressireaktiivisuutta (toisin sanoen siinä on tapahtunut evoluutiota). Ihmisen stressijärjestelmä on myös erittäin herkkä ja virittynyt sosiaalisille tilanteille, ja sosiaalinen ympäristö on ollut oleellinen osa myös evolutiivista historiaamme. Tutkimuksissa on havaittu, että sosiaaliset tilanteet ja vuorovaikutus nostavat ihmisen kortisolitasoja.

Miksi sosiaaliset tilanteet sitten aktivoivat stressijärjestelmämme?

Biolääketieteen antrobologi, professsori Mark Flinnin mukaan tähän liittyy evoluution paradoksi ⁽²⁾. Kyky muodostaa sosiaalisia verkostoja ja toimia yhteistyössä muiden kanssa on ollut oleellista hengissäselviämisen ja lisääntymisen kannalta. Ryhmään kuuluminen on siksi ihmiselle keskeinen tarve, joka edellyttää muiden huomioimista ja siten sopeutumista paitsi fyysiseen, myös sosiaaliseen ympäristöön. Samalla kuitenkin sosiaalinen kanssakäyminen aktivoi stressijärjestelmämme ja aiheuttaa kortisolitasojen nousua.

Miksi luonnonvalinta ihmisen evoluutiossa on sitten suosinut tätä sosiaalista stressiherkkyyttä?

Yksi selitys voisi Flinnin mukaan olla se, että meille on ollut tärkeää oppia lukemaan hiljaisia signaaleja ja toimia tarkoituksenmukaisesti muuttuvissa ja vaikeasti ennustettavissa sosiaalisissa tilanteissa. Tutkimuksissa on havaittu, että hieman koholla oleva kortisoli edesauttaa oppimista, muistia ja havainnointia eli virittäytymistä. Kun virittäydymme tilanteeseen, niin opimme paremmin mitkä ovat toimivia strategioita sosiaalisissa tilanteissa ja miten voimme saavuttaa yhteisiä tavoitteita.

Kortisolin eritys edistää muistia ja oppimista lisäämällä hippokampuksen hermosolujen muovautuvuutta. Stressaavan tilanteen alussa, samalla kun kortisolitasot alkavat hitaasti nousta, kognitiivinen toimintakyky kuten muisti- ja oppimiskykymme tehostuvat. Tämän arvellaan auttavan ihmisiä palauttamaan mieleensä aikaisempia vastaavanlaisia tilanteita, jolloin on helpompi valita paras toimintatapa tilanteen ratkaisemiseksi. Ikävien tilanteiden hyvä muistiin painaminen voisi myös auttaa välttämään vastaavia tilanteita tulevaisuudessa. On kuitenkin hyvä huomioida, että kortisolitasot voivat nousta myös positiivisissa tilanteissa ja ylipäätään tilanteissa, jotka nostavat voimakkaita tunnereaktioita.

HPA-akselin toimintaa stressaavassa tilanteessa on perinteisesti tutkittu ns. Trierin sosiaalisella stressitestillä (TSST)⁽³⁾. Trierin testissä testattava henkilö saa tehtäväkseen valmistella lyhyt puhe annetusta aiheesta pienelle yleisölle. Alussa testihenkilö saa hetken aikaa valmistella puhetta toisessa huoneessa. Tätä ennen hänet on esitelty yleisölle ja hänelle on kerrottu, että suoritus videoidaan ja arvioidaan jälkeenpäin. Puheen jälkeen testihenkilö joutuu laskemaan päässään nopeasti annettuja matemaattisia tehtäviä yleisön edessä. Yleisö on ohjeistettu olemaan hyvin vähäeleisiä.

Toisin kuin monet muut stressitestit, TSST:n on todettu nostavan luotettavasti kortisolitasoja enemmistöllä ihmisistä. TSST:n stressaavina ominaisuuksina pidetään joutumista ennalta-arvaamattomaan sosiaaliseen tilanteeseen, mikä ei ole testihenkilön kontrollissa ja missä hänen toimintansa on vieraiden ihmisten arvioitavana. Oleellista on myös, että testihenkilö tietää hiukan etukäteen mitä tuleman pitää (yleisö videokameroineen on esitelty), jolloin hän alkaa jännittää tulevaa tilannetta jo ennakoivasti. Myös Hollywood käyttää ennakoivaa jännitystä aiheuttavia efektejä tehokkaasti elokuvissaan.

Kun emme saa yleisöltä myötätuntoisia eleitä tai ylipäätään juurikaan mitään vastareaktioita, tilanne tuntuu entistä stressaavammalta. Tämä johtuu siitä, että haluamme sopeuttaa toimintaamme ympäristöstä tulevien signaalien perusteella ja niiden puuttuessa olo muuttuu epävarmaksi. Suoriudunko hyvin ja jatkanko samaan malliin vai pitäisikö tehdä jotakin eri lailla?

Sosiaaliseksi oppimisen aika

Ihminen eroaa muista eläinlajeista muun muassa siinä, että meidän lapsuutemme on todella pitkä. Ihmislapsi on paljon pidempään riippuvainen hoivaajistaan kuin mitä monet muut eläinlajit. Pentuaika on eläimillä taitojen opettelua varten. Miksi ihminen tarvitsee vuosikymmenen, jopa enemmän aikaa itsenäistymiseen? Mikä on sellainen taito, minkä opetteluun ei riitä ne vastaavat muutamat vuodet, mitä muut pennut käytävät esimerkiksi ruuan hankinnan ja itsensä puolustamisen opetteluun?

Kuten jo aiemmin toimme esille, niin HPA-akselin toiminta on nivoutunut sosiaalisiin tilanteisiin. Sosiaalisten tilanteiden aikaansaama kortisolitasojen nousu edistää valppautta, oppimista ja  muistia. Tämä auttaa sopeutumaan siihen ympäristöön missä lapsi elää. Evoluution näkökulmasta voisikin ajatella, että mitä paremmaksi sosiaaliset taidot kehittyvät, sitä paremmat mahdollisuudet yksilöllä on löytää kumppani ja perustaa perhe. Luonnonvalinta on siis ihmisen evolutiivisessa historiassa suosinut niitä ihmisiä, jotka ovat olleet herkkiä myös sosiaaliselle ympäristölle, ja jotka ovat pitkälle kehittyneiden sosiaalisten taitojen kautta luoneet vahvoja ja toimivia yhteisöjä, joissa on paremmat mahdollisuudet säilyä hengissä ja lisääntyä. Meille on myös tyypillistä, että kasvuympäristöön kuuluu vanhempien lisäksi laajempi sosiaalinen verkosto, kuten sukulaiset ja ystävät. Tämä laajempi sosiaalinen verkosto on tärkeä lapsen kehityksen kannalta. Ihmisen aivot kehittyvät nimenomaan sosiaalisen vuorovaikutuksen avulla.

Tarvitsemme siis riittävästi sosiaalista kanssakäymistä hyvinvointimme tueksi. Oleellisen tärkeää on myös lapsuuden kasvuympäristö, jossa sosiaalisuus ja kyky toimia muiden ihmisten kanssa voi kehittyä. Varhaislapsuus onkin tärkeä ajanjakso näiden taitojen kehittymiselle. Sosiaaliset taidot ja kyky säädellä stressiä ovat myös tärkeitä aikuisuuden terveyttä ja hyvinvointia määrittäviä tekijöitä.

Yksilöiden välillä on kuitenkin suuria eroja siinä kuinka paljon, minkä tyyppisiä ja milloin sosiaalisia tilanteita kaipaa. Korona-aika on haastanut ihmisten sosiaalisten tarpeiden toteutumista monin eri tavoin. Ihmiset ovat kuitenkin kokeneet kuluneen ajan hyvin eri tavalla. Toisia eristäytyminen ja sosiaalisten kontaktien väheneminen on kuormittanut enemmän, toisia taas vähemmän. Myös elämäntilanne ja ikä voivat vaikuttaa kokemukseen.

FinnBrain-tutkimus mahdollistaa ainutlaatuisella tavalla myös tällaisten ilmiöiden tarkastelun pidemmän aikavälin kuluessa. Pitkittäistutkimuksen avulla voidaan kartoittaa erilaisia kehityksen riskitekijöitä ja samalla selvittää yksilöön ja ympäristöön liittyviä suojaavia tekijöitä.

Lähteet:
1. FinnBrain – Oppaita aiheesta stressi ja aivot. Lapsiperheiden materiaalit
2. Flinn MV, Nepomnaschy PA, Muehlenbein MP, Ponzi D (2011): Evolutionary functions of early social modulation of hypothalamic-pituitary-adrenal axis development in humans. Neurosci Biobehav Rev 35: 1611–1629.
3. Kirschbaum C, Pirke K-M, Hellhammer DH (1993): The ‘Trier Social Stress Test’ – A Tool for Investigating Psychobiological Stress Responses in a Laboratory Setting. Neuropsychobiology 28: 76–81.

Kirjoittajat:

Katja Tervahartiala, KM, FT, projektikoordinaattori

Susanna Kortesluoma, biolääketieteilijä, väitöskirjatutkija

Emma Vitikainen, FT, ekologian professori