Palautteet toimintamme kehittämisen apuna

FinnBrainissä on alusta asti ollut tapana kerätä palautetta toiminnastamme. Kun tutkimus käynnistyi viisitoista vuotta sitten, kaikki tehtiin pitkälti omin voimin,…

Sukupuolierot – biologian vai kulttuurin tuotetta?

Tämä teksti perustuu FinnBrain-seminaarissa kesäkuussa 2024 pidettyyn esitykseen. Tässä kirjoituksen ensimmäisessä osassa kerron evoluution logiikasta, ja sukupuolieroista yleisesti. Biologit määrittelevät…

Turku Mood and Memory Lab @ FinnBrain esittäytyy!

FinnBrainissä on tänä vuonna käynnistynyt uusi tutkimuslinja: Muistisairauksien varhaiset psyykkiset riskitekijät. Voi kuulostaa erikoiselta tutkia muistisairauksia pääasiassa terveiden lapsiperheiden joukossa,…

Kesäinen tervehdys FinnBrain-tutkimuksesta!

Arvoisat FinnBrain-tutkimukseen osallistuvat perheet, te olette meidän tärkeimmät yhteistyökumppanimme. Kiitos kun olette olleet mukana tekemässä aivan erityisen ainutlaatuista tutkimusta jo…