Resilienssi – tuo valmentajien, konsulttien, kouluttajien ja monen muun ammattilaisen suuhun luontevasti istuva aiempien vuosien trenditermi. Sanan juuret ovat latinankielisessä…
FinnBrain tutkimusryhmä järjesti jo toisen kansainvälisen kongressin, jossa käsiteltiin raskaudenaikaisen ja varhaisen stressin vaikutuksia lapsen kehitykseen ja terveyteen monitasoisesti. Ensimmäinen…
Lauantaina 15.4.2023 FinnBrain-perheet pääsivät kuulemaan niin uusimpia tutkimustuloksia kuin tiedettä teatterin keinoin Hirvensalon monitoimitalossa järjestetyssä Perhepäivässä. Päivän kohokohtia osallistuneille yli…
Tutkijoina meille on ollut aina merkityksellistä, että työmme olisi hyödyksi ja avuksi yhteiskunnan kehittämisessä. Osa tutkimustyöstä on hyvinkin hidasta, ja…
Arvoisat FinnBrain-tutkimukseen osallistuvat perheet, tärkeimmät yhteistyökumppanimme, kiitos kun olette mukana tekemässä aivan erityisen ainutlaatuista tutkimusta. Käsissänne on pikkuhiljaa perinteeksi muodostunut…
Me ihmiset olemme hämmästyttävän monivivahteisia olentoja. Aistimme, tunteemme ja ajatuksemme välittävät meille tietoa kokemuksistamme maailmassa ja siitä, miten nämä kokemukset…
Lumipalloilmiö viittaa tilanteeseen, jossa tapahtuma tai ilmiö kasvaa koko ajan voimakkaammaksi, suuremmaksi tai merkittävämmäksi. Tieni väitöstutkijaksi alkoi kliinisen työni ääreltä;…
Olen Vilja Jussila, kahdeksasluokkalainen Auran Yhtenäiskoulussa. Pääsin viikolla 11 tutustumaan työelämään eli TET-viikolle FinnBrain-tutkimusryhmään. Minulle oli hieno ja kiinnostava tilaisuus…