Nuoren kakkatutkijan taival

Aloitin polkuni FinnBrain-tutkimuksessa keväällä 2014 kahden kuukauden tutkimusharjoittelulla. Tutkimus kiinnosti minua jo ennestään ja FinnBrainiin hakeuduin sen takia, että aivotutkimus tuntui kiehtovalta nuoresta lääketieteen ylioppilaasta. Lisäksi olin kuullut huhuja, että FinnBrainissä on mukava henki. Onnekseni kummatkin osoittautuivat oikeiksi aavistuksiksi.

Alkuun aloin työstää lääkäriopintoihin kuuluvia syventäviä opintoja. Keräsin suolistomikrobisto-osatutkimuksessa pienen ulostenäyteaineiston raskaana olevilta FinnBrain-äideiltä. Ensimmäinen tutkimusprojekti opetti paljon kohorttitutkimuksesta, aina tutkittavien rekrytoinnista aineiston analysointiin ja raportointiin asti. Rehellisesti sanottuna välillä meinasi keltanokalta uskokin loppua, mutta onneksi ryhmän ja kokeneempien tuen avulla projekti saatiin vietyä loppuun ja julkaistua.

Ensimmäisen julkaisun jälkeen pääsimme vihdoin analysoimaan FinnBrain-lasten varhaisimpia ulostenäytteitä ja rekisteröidyin väitöskirjatutkijaksi vuonna 2017. Aiheeksi valikoitui äidin raskaudenaikainen stressi, lapsen suolistomikrobisto ja aivojen kehitys. Aineisto osoittautui nuoren tutkijan aarreaitaksi, sillä vastaavia aineistoja ei ollut aiemmin julkaistu ja lisäksi sen parissa pääsi opettelemaan muun muassa data-analyysitaitoja, joita ei muuten olisi tullut kehitettyä. Oltiin siis uuden äärellä ja ensimmäiset tulokset otettiin mielenkiinnolla vastaan myös ulkomaita myöten.

Väitöskirjani viimeinen taival alkoi koronapandemian jyllätessä maailmalla. Onnekseni tämä oli hyvä hetki kaivautua omaan tutkijankammioon reiluksi kuukaudeksi. Sain myllätä oman aiheeni kirjallisuutta, vetää mielessäni ja muistiinpanoissani lankoja yhteen ja kirjoittaa väitöskirjani kannesta kanteen. Reilu puoli vuotta myöhemmin uravaihe huipentui etäyhteyksillä varustettuun väitöstilaisuuteen. Vastaväittäjäni Omry Koren Israelista oli huolella valittu ja hän teki keskustelusta juuri sopivalla tavalla haastavan väittelijän näkökulmasta.

Vaikka väitöstilaisuuden jälkeen ei voinut järjestää suuria juhlia koronarajoitusten takia, päivä oli siitä huolimatta ikimuistoinen. Välillä intensiivisen keskustelun lomassa silmäkulmasta huomasin kuinka tuttu nimi pompahti näkyviin etäväitöksen osallistujalistalla ja se ilahdutti. Lisäksi yhteistyökumppanit ulkomaillakin ja läheiset muualla Suomessa pääsivät seuraamaan tilaisuutta, joten tässäkin tapauksessa löytyi pilven hopeareunus.

Väitöskirjan ja tutkimuksen tekemiseen on kuluneiden seitsemän vuoden aikana liittynyt paljon pään hakkaamista seinään, teknisten ja menetelmällisten haasteiden kanssa painimista ja akateemisen maailman outouksien ihmettelyä, mutta toisaalta myös valtavasti pieniä ja suurempiakin onnistumisen hetkiä, löydösten hämmästelyä, useampia pulloja kuohuvaa, kahvia ja yhteisiä lounashetkiä. Nämä arkiset, jaetut ilonhetket, sekä yhteinen päämäärä ymmärtää paremmin miten ympäristö ja perimä vaikuttavat lapsen kehitykseen, ovat olleet kannatteleva tekijä tällä väitöskirjapolulla.

Vaikka aluksi hakeuduin FinnBrainiin aivotutkimuksen takia, olen huomannut olevani enemmän ja enemmän kiinnostunut suolistomikrobistotutkimuksesta. Kärjistäen voisi siis sanoa, että tulin tutkimuksen pariin aivojen, mutta jäin suoliston takia ja toivon, että voin jatkaa näiden ilmiöiden tutkimista määrittämättömään tulevaisuuteen.

Kiitos kaikille FinnBrain-perheille, rahoittajille, henkilökunnalle, tutkijoille ja monille muille, että olette mahdollistaneet tämän väitöskirjataipaleen.

Anna Aatsinki
LT, tutkijalääkäri

Tutkimus tulee mukaan minne meneekin ja polttoaineena toimii kofeiini…

…Mutta onneksi työntäyteisiä hetkiä tasapainottamassa on myös tällaisia hetkiä…

…ja tarinan loppukin oli onnellinen.