Joulutervehdys

Vuoden 2021 lähestyessä loppuaan haluamme kertoa sinulle FinnBrain-tutkimuksen viimeisimmät kuulumiset ja kiittää siitä, että sinä ja perheesi olette yhdessä kanssamme edistämässä tärkeää tutkimusta perheiden hyvinvoinnin kehittämiseksi.

Nuorimmat tutkimukseemme osallistuvat lapset täyttivät tämän vuoden aikana 5 vuotta – 5-vuotismittauksemme ovat siis päättyneet. Saimme paljon kallisarvoista tietoa perheiden arjesta ja hyvinvoinnista kotona täytettyjen kyselylomakkeiden kautta, joita palautui meille peräti 2 260 vanhemmalta. Lisäksi osatutkimuksiin osallistui huima määrä perheitä. Lapsen neuropsykologiselle käynnille tuli lähes 550 lasta, joista 390 kävi myös puheen ja kielen kehityksen osatutkimuksessa. Vanhempien neuropsykologiseen tutkimukseen osallistui noin 500 äitiä ja isää. Hiusnäytteitä saimme 520 lapselta ja 320 vanhemmalta. MRI-kuvassa käyneitä lapsia oli huikeat 200. Lastenlääkärit haastattelivat 940 FinnBrain-lapsen vanhempaa ja saimme lisäksi 840 lapselta verinäytteet, 730 lapselta ulostenäytteet ja 730 lapsen kodista huonepölynäytteet.

Koossa on maailmanlaajuisestikin merkittävä aineisto, joka on saatu koottua sinun ja tutkimuksessa mukana olevan perheesi ansiosta! Tutkijamme eri tieteenaloilta analysoivat ja työstävät raskausajasta alkaen kerättyä aineistoa. Julkaisemme tietoa tutkimustuloksista mediatiedotteiden, www-sivujemme ja some-kanaviemme kautta.

Nyt on suunnitteilla monenlaista uutta ja mielenkiintoista alkavaan 9-vuotiaiden lasten osatutkimuskokonaisuuteen, joka on rakennettu lapsentahtisuutta ja viihtyvyyttä painottaen. Emme malta odottaa ihanien FinnBrain-lasten tapaamista pitkän ajan jälkeen! Kutsumme puhelimitse lapsia ja vanhempia perheen terveyskäynnille, sekä aiempien ikäpisteiden eri tutkimuksiin osallistumisesta riippuen myös muille 9-vuotiskäynneille. Kyselylomakkeet ovat jatkossa sähköisiä ja lähetämme 9-vuotiaiden lasten vanhemmille linkin lomakkeen täyttämiseksi puhelinnumeroon tekstiviestillä.

Pitkään jatkunut koronapandemia-aika on vaikuttanut meidän kaikkien arkeen. Perheiden korona-ajan kokemuksia ja hyvinvointia kartoittava osatutkimus alkoi FinnBrainissä pian koronapandemian alettua keväällä 2020. Tutkimuksessa pyritään ainutlaatuisella tavalla selvittämään, miten perheiden hyvinvointi on muuttunut korona-aikana ja mitkä taustatekijät selittävät hyvinvointia tai pitkittynyttä stressioireilua vanhemmilla ja lapsilla. Osatutkimukseen kuuluu seurantakyselyjä ja lisäksi koronaosatutkimuksessa mukana olevilta lapsilta ja vanhemmilta on kerätty hiusnäytteitä kahdessa eri mittapisteessä.

Tutkimuksessa havaittiin, että vanhempien masennus- ja ahdistusoireet lisääntyivät pandemian alussa keväällä 2020. Lisäksi analysoimme parhaillaan lasten pitkäaikaista oireilua pandemia-aikana sekä stressihormonipitoisuuksien merkitystä lasten ja vanhempien pitkäaikaisen oireilun kannalta.

Koronaosatutkimuksessa on kerätty myös tietoa vanhempien rokoteasenteista. Tutkimusten tulokset osoittivat, että suurin osa vanhemmista piti kesällä 2020 koronavirusinfektiota vakavana tautina ja oli huolissaan siitä, että he tartuttaisivat taudin muihin ihmisiin. Sellaiset vanhemmat, jotka pitivät tautia vaarallisena, halusivat myös todennäköisemmin ottaa koronavirusrokotteen. Virusten ja bakteerien pelko, tai arkisemmin pöpökammo, ei sen sijaan lisännyt vanhempien halukkuutta ottaa rokote. Julkaisut löytyvät kotisivultamme: www.finnbrain.fi

FinnBrainin Hammaskeiju-osatutkimus on ollut meneillään myös tämän vuoden ajan, kun 5-vuotismittaukset ovat päättyneet ja olemme valmistelleet tutkimuksen seuraavaa, 9 vuoden ikäpistettä. Yhdessä Hammaskeijun kanssa keräämme tärkeää tietoa sikiön raskaudenaikaisesta stressi- ja immuunijärjestelmän toiminnasta. Lapsen maitohampaat alkavat kehittyä jo sikiöaikana samaan tapaan kuin puuhun kasvaa vuosirenkaita, ja hampaisiin tallentuu tietoa raskaudenaikaisesta ympäristöstä. Näin pystymme jälkikäteen tutkimaan kehitystä ennen syntymää. Toivomme edelleen FinnBrain-tutkimukseen osallistuvilta lapsilta maitohampaita Hammaskeiju-tutkimukseen!

FinnBrain-tutkimus on nykyään osa Väestötutkimuskeskusta, jonka tehtävänä on edistää monitieteistä elämänkaaren eri vaiheisiin kohdistuvaa terveystutkimusta: https://www.popc.utu.fi/ Olemme muuttamassa keväällä 2022 uusiin, vastavalmistuneisiin Väestötutkimuskeskuksen tiloihin. Medisiina on noin 50 metrin päässä nykyisistä tiloistamme osoitteessa Kiinamyllynkatu 8-10, Turku.

Kerromme ajankohtaisista asioista ja uusista tutkimustuloksista sosiaalisen median kanavissamme. Kannattaa siis seurata:
https://blogit.utu.fi/finnbrain/
https://www.facebook.com/finnbrain
Twitter (FinnBrainStudy)

Muistathan ilmoittaa myös, jos yhteystietonne ovat muuttuneet: info@finnbrain.fi tai 050 5166148.

FinnBrain toivottaa hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2022.