Ikuisuuskemikaalit ja kehittyvät aivot – mitä uusin tutkimus kertoo?

Viime vuosikymmeninä huoli uusista ympäristömyrkyistä ja kemikaalikuormasta on lisääntynyt myös Suomessa. Erityistä huolta herättävät niin sanotut ikuisuuskemikaalit eli PFAS-yhdisteet (per- ja polyfluoratut alkyyliyhdisteet).

Niitä kutsutaan ikuisuuskemikaaleiksi, koska ne hajoavat luonnossa äärimmäisen hitaasti ja säilyvät ympäristössä sukupolvien ajan. Nämä yhdisteet kestävät erittäin hyvin öljyä, vettä, kuumuutta ja sähköä. Tämän takia niitä käytetään monenlaisissa tuotteissa, kuten vedenpitävissä vaatteissa, tarttumattomissa paistoastioissa, kosmetiikassa, elintarvikepakkauksissa, hammaslangassa, huonekaluissa sekä sammutusvaahdossa.

Löytyvät jo arktisilta alueilta ja ihmisen verestä

PFAS-yhdisteet ovat poikkeuksellisen pysyviä, ja joidenkin niistä arvioidaan säilyvän maaperässä jopa tuhansia vuosia. Ympäristöön niitä päätyy erityisesti teollisuudesta, kaatopaikoilta, paloasemilta ja sotilastukikohdista. Merivirtojen ja ilmakehän mukana ne kulkeutuvat pitkiä matkoja – niitä on löydetty jo arktisilta alueilta ja koskemattomasta Amazonin sademetsästä.

PFAS-yhdisteitä löytyy kaikesta juomavedestä ja elintarvikkeista, erityisen paljon merenelävistä. Ihmiset altistuvat niille työn kautta (esimerkiksi palomiehet ja teollisuustyöntekijät), saastuneiden vesilähteiden välityksellä tai tavallisimmin arjen ruoan ja veden kautta. Tämän seurauksena monia PFAS-yhdisteitä on nykyään lähes kaikkien ihmisten ja villieläinten verenkierrossa. Ne kertyvät elimistöön vuosien ajan, sillä keho poistaa niitä hyvin hitaasti. Suomen PFAS-pitoisuudet ovat kansainvälisessä vertailussa keskimääräisellä tasolla, ja selvästi matalampia kuin monilla voimakkaasti teollistuneilla alueilla esimerkiksi Kiinassa ja Yhdysvalloissa.

Miksi tutkijat ovat kiinnostuneita PFAS-yhdisteistä?

Ikuiset kemikaalit ovat herättäneet suurta julkista, poliittista ja tieteellistä kiinnostusta viimeisen noin 20 vuoden aikana, kun niitä on alettu yhdistää erilaisiin terveysongelmiin, kuten immuunipuolustuksen heikentymiseen, aineenvaihdunnan häiriöihin ja maksasairauksiin. Tämän seurauksena PFAS-yhdisteiden tuotantoa ja niiden pitoisuuksia juomavedessä säädellään nykyään tiukasti Euroopan unionissa. Se, miten nämä kemikaalit vaikuttavat elimistöömme, on keskeinen kysymys, kun haluamme tukea kansanterveyttä ja torjua ei-tarttuvien sairauksien lisääntymistä.

Ympäristömyrkkyjen vaikutukset ovat erityisen huolestuttavia pienten lasten kannalta. Aivot kehittyvät hyvin aktiivisesti sekä sikiöaikana että elämän ensimmäisinä vuosina, ja voivat siksi olla herkkiä ympäristökemikaalien vaikutuksille. Viime vuosina PFAS-pitoisuuksia on yhdistetty lasten neurokehitykseen ja käyttäytymiseen, esimerkiksi oppimisvaikeuksiin sekä autismikirjon ja tarkkaavuushäiriöiden kaltaisiin haasteisiin. Tästä huolimatta tutkimuksia, joissa on suoraan tarkasteltu ikuisille kemikaaleille altistumisen yhteyttä lasten aivojen kehitykseen, on toistaiseksi hyvin vähän.

FinnBrain mukana kansainvälisessä kärkitutkimuksessa

FinnBrain-tutkimuksessa meillä on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus tarkastella tätä kysymystä. Olemme keränneet verinäytteitä raskauden aikana ja lasten 5-vuotiskäynnillä, jolloin lapsille on tehty myös aivojen magneettikuvaus (MRI). Yhteistyökumppanimme Örebron yliopistossa Ruotsissa ovat mitanneet useiden PFAS-yhdisteiden pitoisuuksia näistä verinäytteistä. Pitoisuudet vaihtelivat hyvin matalista tuiki tavallisiin väestötason arvoihin. Kun vertaamme verinäytteiden tuloksia aivokuvantamisen löydöksiin, voimme selvittää, liittyvätkö ikuiset kemikaalit lasten aivojen rakenteeseen ja toimintaan.

Myös moni muu tutkimusryhmä eri puolilla maailmaa on kiinnostunut samasta kysymyksestä. Vuonna 2025 julkaistiin ensimmäistä kertaa tuloksia, joissa tarkasteltiin äidin raskaudenaikaisia PFAS-pitoisuuksia ja lapsen aivoja kolmessa eri tutkimuksessa – Kanadassa, Taiwanissa ja meidän FinnBrain-aineistossamme Turussa. Sittemmin aiheesta on julkaistu neljäs tutkimus Isossa-Britanniassa. Kaikki nämä tutkimukset ovat toteutettu hieman eri tavoin, ja lapset on kuvattu eri ikäisinä. Siitä huolimatta tulokset tukevat enimmäkseen samaa johtopäätöstä: äidin veren PFAS-pitoisuudet raskauden aikana ovat johdonmukaisesti yhteydessä lapsen aivojen rakenteeseen ja toiminnallisiin piirteisiin.

Mitä aivomuutokset käytännössä tarkoittavat?

Eri PFAS-yhdisteet näyttävät olevan yhteydessä hieman eri aivoalueisiin. Eniten muutoksia havaitaan

  1. aivojen laajoissa valkean aineen radoissa, jotka yhdistävät eri aivoalueita,
  2. takaraivolohkon alueilla, jotka liittyvät pääasiassa näön käsittelyyn.

Muut tutkimukset ovat osoittaneet, että ikuiset kemikaalit läpäisevät istukan, ja vastasyntyneiden veressä voidaan jo mitata PFAS-pitoisuuksia. Syntymän jälkeen lapsi altistuu näille aineille jatkuvasti, ja samalla ne siirtyvät verestä kehon kudoksiin, myös aivoihin. Aivoihin päästyään ne voivat häiritä normaaleja kehitysprosesseja, ja ajan myötä tämä saattaa johtaa hienovaraisiin eroihin aivojen rakenteessa ja toiminnassa.

Tällä hetkellä on kuitenkin tärkeää korostaa, että näyttöä näiden aivomuutosten haitallisuudesta ei ole. Kaikki neljän tutkimuksen lapset olivat terveitä. Vaikka PFAS-yhdisteet voisivat vaikuttaa aivojen kehitykseen siten, että aivojen rakenne poikkeaa hieman väestön keskiarvosta, se ei automaattisesti tarkoita, että muutokset olisivat kielteisiä tai johtaisivat ongelmiin.

Katse tulevaisuuteen

Seuraavaksi laajennamme tutkimustamme tarkastelemalla äidin pitoisuuksien lisäksi lasten omia PFAS-tasoja. Toivomme, että tuloksemme kannustavat tiedeyhteisöä jatkamaan aiheen tutkimista ja valtioita sekä teollisuutta vähentämään kemikaalipäästöjä.

Kyseessä on innostava askel kohti parempaa ymmärrystä ympäristön ja terveyden suhteesta. Yksittäisten perheiden ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan omasta tavanomaisesta PFAS-altistumisestaan.

Lisätietoa aiheesta löytyy Turun yliopiston lokakuussa 2025 julkaisemasta tiedotteesta, jonka voit lukea täältä.


Aaron Barron, erikoistutkija