Oppia tutkijanikä kaikki – väitöksen jälkeinen tutkimusvuosi Berliinissä: Osa 1

Väittelin FinnBrain-tutkimuksessa tohtoriksi joulukuussa 2017 raskaudenaikaisen ja synnytyksen jälkeisen stressin vaikutuksista vauvan itsesäätelyyn. Kuvasin tuolloisessa, väitösprosessista kertovassa blogikirjoituksessani Sinnikkyyttä, yhdessä tekemistä, kahvia ja kuohuviiniä – väitöskirjatutkijan matka tohtoriksi väitöspäivää pitkän ja monivaiheisen prosessin huipentumaksi, johon tiivistyy vuosien työ. Väitöskirja onkin joillekin uran huipentuma, jonka jälkeen palataan takaisin muihin töihin. Sillä on kuitenkin myös tärkeä tehtävä tutkijanuralla: se pätevöittää tutkijan työhönsä; on todiste kyvystä tehdä itsenäistä työtä tutkijana.

Alexanderplatzin TV-torni on Berliinin itäisen keskustan tunnetuin maamerkki. Kuva otettu Strausberger Platzilta Friedrichshainista, jonka lähettyvillä asuin post doc -jaksoni ensimmäiset 10 kuukautta.

Kuitenkaan tutkijan uralla oppiminen ei lopu väitöskirjaan. Yleisenä käytäntönä alalla on, että tutkijaksi pätevöitymisen jälkeen oppia lähdetään hakemaan muista usein kansainvälisistä tutkimusryhmistä (nk. post-doc -vaihe). Tämä on edellytys muun muassa useimpien tutkimusrahoitusten saamiselle. Omalla kohdallani pohdinta tulevasta post-doc -jaksosta käynnistyikin jo yli vuotta ennen varsinaista väitöspäivää. Toiveenani oli liittyä professori Claudia Bussin tutkimusryhmään Berliinissä sijaitsevassa Charité- yliopistosairaalassa. Professori Buss on tunnettu tutkija etenkin raskaudenaikaisen stressin biologisten mekanismien ja lapsen aivojen kehityksen alueella. Lisäksi hän on konsultoinut FinnBrain-tutkimusta sen alkuvaiheista lähtien ja kerännyt itse toisen vastaavan syntymäkohorttiaineiston Kaliforniassa UC Irvine -yliopistossa. Yhteistyö hänen kanssaan on mahdollistanut monien mitattavien tekijöiden samankaltaistamisen FinnBrain-tutkimuksen ja professori Bussin syntymäkohortin välillä. Koska tiedon toistettavuus on haaste käyttäytymistieteissä, tutkimusprojektini yhdeksi tavoitteeksi asetettiinkin etsiä näistä kahdesta tutkimusaineistosta samankaltaisia yhteyksiä varhaisen stressin, vastasyntyneen aivojen rakenteiden ja lapsen itsesäätelyn välille.

Kevään 2018 rahoitushauissa projekti sai hyvin rahoitusta, ja niinpä aiemmin vielä niin kaukainen ajatus ulkomaille muutosta konkretisoitui äkkiä. Ennen kuin tieteellinen työskentely voi kuitenkaan alkaa, on ulkomaille lähtevän tutkijan edessä liuta käytännöllisiä ongelmia: mistä saan asunnon, ja tuleeko perhe ja/tai puoliso mukaan? Miten vakuutusasiat järjestyvät? Miten oman asunnon vuokraus hoituu? Tarvitaanko ulkomaista pankkitiliä? Mistä saa toisen maan luottotiedot, jotta pankkitilin ja puhelinliittymän avaaminen onnistuu? Euroopan Unioni on tehnyt muuttobyrokratiasta Euroopan sisällä varsin jouhevaa, mutta esimerkiksi Yhdysvaltoihin lähtevät tutkijat kamppailevat isojen haasteiden äärellä pyrkiessään järjestämään esimerkiksi hintavat yksityiset vakuutukset ja lastensa koulunkäynnin akateemisten apurahojen turvin.

Näkymä Charité Mitten (keskustan) kampukselta Luisenstrasselta. Lääketieteellisen psykologian laitos sijaitsee tällä kohdin sillä puolella katua, josta kuva on otettu.

Töiden ja elämän aloitus uudessa ympäristössä on niin ikään haaste. Akateeminen maailma on toki usein englanninkielinen, mikä helpottaa siirtymää uuteen työympäristöön. Kuitenkin jo pelkkä työpaikan tai asuinpaikan vaihto on iso stressitilanne kelle tahansa, ja ulkomaille muutettaessa tätä stressiä korostaa uuden kulttuurin tapojen oppiminen sekä uusien rutiinien ja verkostojen luominen. Ilman kielen hallintaa näiden asioiden opettelu on haasteellista, vaikkei toki mahdotonta. Minulla oli jo ennestään koulupohjaa saksan kielestä, ja post doc -vuoteni päärahoittaja, Alexander von Humboldt -säätiö, kustansi lisäksi saksan kielen intensiivikurssin, josta sai alun arkielämän kielitaidon harjoittelemiseen. Lisäksi kokemukseni uudesta työryhmästä oli onneksi varsin myönteinen, ja samanhenkisiä tuttuja löytyi melko nopeasti, etenkin, kun samaan aikaan ryhmässä aloitti muitakin uusia tutkijoita.

Kun alun haasteet ja epävarmuuden tunteet on taltutettu, työskentely pääsee kunnolla vauhtiin. Kerron siitä ensi viikolla blogikirjoituksen osassa 2.

Saara Nolvi, tutkijatohtori, psykologi