Psykologi-tutkijan väitöksen jälkeisiä ajatuksia…

Tulin tutustumaan FinnBrain-tutkimukseen, sen ensimmäisenä psykologina, vuoden 2011 syksyllä. Tarkoitukseni oli toteuttaa projektissa pieni osatutkimus, joka tulisi osaksi neuropsykologian erikoistumisopintoja, joihin olin hakeutumassa. Tässä vaiheessa FinnBrainissä oli juuri kerätty pienempi pilottiaineisto, ja varsinaisen ison kohortin keruu oli juuri alkanut. Kävimme tutkimuksen johtajien Hasse ja Linnea Karlssonin kanssa läpi mahdollisia tutkimusaiheita. Minua kiinnosti lähtökohtaisesti lasten tutkiminen, mutta koska yksikään FinnBrain-lapsi ei ollut vielä syntynyt, päätimme, että tutkimukseni tulee alkamaan tutkimukseen osallistuvista äideistä.

Varsin pian kävi selväksi, että tutkimusaineistoa tulisi kertymään tulevien vuosien aikana runsaasti, ja siitä riittäisi tutkittavaa myös väitöskirjaan asti. Ajatus syntyvien lasten tutkimisesta kiinnosti edelleen, ja niinpä tutkimussuunnitelmaa alettiin kirjoittaa ajatuksella, että väitöskirjatutkimukseeni tulisi sisältymään sekä FinnBrain-äitien että -lasten tutkimista. Lopulta tieto, etten tullut hyväksytyksi neuropsykologian opintoihin, ratkaisi sen, että lähdin kulkemaan laajemmin aloittelevan tutkijan polkua. Tämän polun päätteeksi valmistui väitöskirja, jonka julkinen tarkastustilaisuus järjestettiin marraskuussa 2018. Väitöstutkimukseni käsitteli äidin kokemien stressioireiden yhteyksiä hänen omiin tiedonkäsittelytoimintoihinsa raskausaikana sekä kahdeksan kuukauden ikäisen vauvan kasvojenilmeiden prosessointiin.

Vuodet FinnBrainissä ovat olleet antoisia. Olen oppinut itselleni kokonaan uuden ammatin, psykologi-tutkijan ammatin. Olin jo ennen väitöskirjan aloittamista ehtinyt työskennellä muutamia vuosia psykologina ja perheterapeuttina lasten ja perheiden parissa. Psykologina minua on aina kiinnostanut minkälaisia eroja ja yhtäläisyyksiä meidän ihmisten välillä on ja mitkä tekijät selittävät niitä. Olen työssäni kokenut erityisen antoisana sen, että lapsen tai perheen alussa monimutkaiseltakin vaikuttavaan tilanteeseen on saatu selvyyttä tutkimalla välillä pieneltäkin tuntuvia osasia, jotka sitten ovat alkaneet mielekkäällä tavalla selittää kokonaisuutta. Koen, että olen tutkijana saanut toteuttaa juuri tätä perustavanlaatuista kiinnostustani ihmiselämän hyvin keskeisiin ilmiöihin perehtymällä tekijöihin, jotka liittyvät vanhemmuuteen ja lapsen kehitykseen raskausajasta alkaen.

Olen työskennellyt koko väitöskirjatutkimukseni ajan myös osa-aikaisena kliinisenä psykologina, viime vuodet muun muassa Tyksin lastenpsykiatrian poliklinikalla. Koska motivaationi tutkimuksen tekemiseen on nimenomaan syntynyt halustani ymmärtää syvemmin psykologin työssä kohtaamiani ilmiöitä, on ollut luontevaa ja itselleni myös erityisen tärkeää harjoittaa psykologin ammattiani koko ajan tutkimuksen tekemisen rinnalla. Vuodet väitöskirjatutkijana ovat tuoneet minulle paljon perustietoa esimerkiksi sosiaalisista ja lääketieteellisistä tekijöistä, jotka nivoutuvat yhteen yksilön psykologisten tekijöiden kanssa. Tätä tietoa olen voinut soveltaa nyt myös asiakastyössäni. Toisaalta olen pystynyt samaan aikaan hyödyntämään myös asiakastyössä saamaani kokemusta tutkimusmaailmassa.

Nyt jatkan väitöksen jälkeistä tutkimusta FinnBrainissä postdoc-tutkijana – henkilökohtainen tutkimusrahoitus on taattu ainakin vuodelle 2019 ja tarkoitus on hakea uutta apurahaa. Takeita sen saamisesta ei ole, mutta FinnBrainin hyvä maine tuntuu kiirineen ja toivon, että rahoittajatkin suhtautuvat myötämielisesti tutkimussuunnitelmiini. Mielessäni on jo monenlaisia kiinnostavia tutkimuskysymyksiä, joihin haluan keskittyä tämän vuoden aikana. Muun muassa vanhemmuuden neuropsykologia sekä lasten kasvojenilmeisiin suuntautuvan tarkkaavaisuuden pitkän aikavälin kehityksen tutkiminen ovat erityisiä mielenkiinnon kohteitani. Mietin monesti, miten onnekas olen, kun saan olla mukana tekemässä FinnBrain-tutkimusta. Tutkimusta ei kuitenkaan olisi ilman tutkittavia. Niinpä haluan tässä yhteydessä kiittää kaikkia FinnBrainissä mukana olevia perheitä! Olette osa suurta ja tärkeää kokonaisuutta – tämä kokonaisuus on jo nyt saanut runsaasti positiivista huomiota niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Toivottavasti mahdollisimman monen into jatkaa tutkimuksessa sekä osallistua tutkimuskäynneille säilyy tulevinakin vuosina!

Eeva-Leena Kataja, psykologian tohtori, psykoterapeutti