Asiantuntijalausunnoista ja käytettävyystutkimuksesta suuntaviivoja YPOn kehittämiseen

ONNI-hankkeen kehittämä Yhdenvertaisen puuttumisen opas, YPO, on ollut asiantuntijoiden lausuttavana keväällä 2023. Oppaan nykyisestä sisällöstä ja jatkokehitystarpeista lausui yhteensä kymmenen asiantuntijatahoa: sisäministeriö, aluehallintovirasto, Lastensuojelun Keskusliitto, lapsiasiavaltuutettu, Opetusalan ammattijärjestö OAJ, Suomen Vanhempainliitto, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Pirkanmaan hyvinvointialue, Suomen Luokanopettajat ry ja Suomen rehtorit ry. 

 Lausuntokierrokselta nousi esiin erilaisia kehittämis- ja koulutustarpeita. Saadun asiantuntijapalautteen pohjalta tunnistimme muun muassa tarpeen pohtia, mitä tarkoitetaan turvallisuuden takaamisella kaikissa tilanteissa, ja kuinka arvioidaan oppilaan kykyä ymmärtää jokin seuraamus. Erityisesti asiantuntijapalautteessa pohdintaa kirvoitti ilmoituskynnys poliisille ja lastensuojeluun. Tähän olisi tarve luoda soveltamisohje, jota valmistelemaan olisi tärkeää saada monipuolinen asiantuntijaryhmä. 

 Seuraamusten määrittelyssä opettajat ja rehtorit ovat velvollisia huomioimaan oppilaan ikä, kehitystaso, kypsyys, tekoon johtaneet syyt ja muut yksilölliset seikat. Olisi tervetullutta kuulla, millaista tukea opettajat ja rehtorit näiden seikkojen huomiointiin toivoisivat. Olisiko esimerkiksi erilaisia lieventäviä asianhaaroja mielekästä havainnollistaa esimerkein? Omana tärkeänä näkökohtana nousi esiin erityisopetuksen ryhmissä tai muuten käytökseltään haastavien oppilaiden kanssa työskentelevien koulunkäynnin ohjaajien toimivaltuudet. Ohjaajat toimivat vain hätävarjeluperusteella, kun taas opettajilla ja rehtoreilla on perusopetuslain (36 §) mukaiset oikeudet voimakeinojen käyttöön tilanteen niin edellyttäessä.  

Kuluneen lukuvuoden aikana YPO on ollut pilotoitavana hankekouluissa. Pilottivaiheen aikana oppaan kehittämistyö jatkuu. Lausuntokierroksen lisäksi YPOsta toteutetaan käytettävyystutkimus, jonka perusteella oppaasta pyritään tekemään yhä helppokäyttöisempi ja selkeämpi työkalu. Käytettävyystutkimusta varten on haastateltu koulujen henkilökuntaa. Tutkimusaineistona toimivia haastatteluita on kerätty yhteensä yhdeksästä pilottikoulusta. 

 –On hienoa, että pilottikoulut ovat lähteneet oppaan kehittämiseen ja toimeenpanoon aktiivisesti mukaan. Samoin annamme suuren arvon kaikelle saamallemme asiantuntija- ja käyttäjäpalautteelle, kiittää ONNI-hankkeen pilottikoulujen kehittämistoiminnasta vastaava Tuomo Myllö. Lausunnoista saatu palaute on toimitettu opetus- ja kulttuuriministeriölle, jonka kanssa keskustellaan tarpeellisista jatkotoimenpiteistä.