Luvattomat juhlat

Ihmisten kokoontumiset olivat suurennuslasin alla Veneziassa, Sienassa, Roomassa, Genovassa, Pisassa, Orvietossa ja monissa muissa Italian niemimaan kaupungeissa vuosina 1411–1416, jolloin kerättiin todistusmateriaalia Katariina Sienalaisen väitetystä pyhyydestä. 1400-luvun maailmassa viralliset tutkimukset pyhyydestä olivat paavin hallinnassa samaan tapaan kuin nykyäänkin. Ainoastaan hänellä oli tarkoin määritellyn juridisen prosessin päätteeksi oikeus hyväksyä tai hylätä, kanonisoida tai olla kanonisoimatta, pyhimyskandidaatti.

Uskoville, heille, jotka todistivat tutkimusten kohteena olevan henkilön pyhyydestä, kanonisaatio ja sen tuoma virallinen pyhimysstatus saattoi olla arvokas asia mutta ei uutinen: he olivat vakuuttuneita henkilön pyhyydestä ilman paavin vahvistustakin. Usein he olivat kunnioittaneet ja juhlineet kyseistä henkilöä pyhimyksenä jo vuosikausia.

Tässä kohtaa tulemme ongelmaan, teologisen tulkinnan ja eletyn uskon ristivetoon, joka ilmenee Katariina Sienalaisen kanonisaatioprosessissa: vuosia kestänyt julkinen juhlinta näyttäytyi teologisesti vähintäänkin arveluttavana ja se vaati kuulusteluissa todistaneilta selityksiä. Katariinan kanonisaatiomateriaali osoittaa, että raja ”sopivan” kunnioittamisen, jota ilman kanonisaatiojulistusta ei pidetty mahdollisena, ja epäsopivan, suorastaan tuomittavan kunnioituksen välillä, oli neuvottelun aluetta.

Todistajat, jotka kaikki olivat teologisesti oppineita, korostavat yksi toisensa perään, kuinka Katariinaa juhlittiin vuosittain huhti-toukokuun vaihteessa, mutta ainoastaan tiettynä sunnuntaipäivänä. Valittu sunnuntai oli se, joka oli lähinnä hänen kuolinpäiväänsä 29. huhtikuuta (1380). Samoin todistajat korostivat, että kyseisen sunnuntain jumalanpalvelukset ja messu noudattivat virallista kirkon liturgiaa eikä niiden aikana mainittu Katariinaa. Nämä olivat tärkeitä painotuksia, koska ne ilmaisivat, ettei Katariinalle ollut paikallisesti määriteltyä omaa juhlapäivää, johon olisi kuulunut liturgisia kaavoja – molemmat tuomittavia kanonisen lain näkökulmasta. Todistajina toimineet dominikaaniveljet ja monet muutkin papit myönsivät, että he olivat saarnanneet julkisesti juhlasunnuntaina Katariinan kunniaksi lukuisissa eri kirkoissa.

Jos papeille ja muille oppineille sopiva kanonisoimattoman henkilön kunnioituksen muoto oli lähinnä saarna, maallikoilla näyttää olleen enemmän vapauksia. Useat todistajat kuvasivat esimerkiksi sitä, kuinka venetsialaiset veivät dominikaanien Santissimi Giovanni e Paolo -kirkon pyhän Johannes Kastajan kappelissa olevalle Katariinan kuvalle muistosunnuntaina ristejä ja kruunuja, jotka oli tehty useista erilaisista kukista, mutta myös köynnöksiä ja kukkakimppuja, jotka olivat erityisesti taivaan sinen värisiä, sekä useita tuoksuvia yrttejä. Tämän tiesivät dominikaaniveli Tommaso Caffarinin mukaan kaikki, ”jotka käyvät juuri tässä kirkossa säännöllisesti, koskapa monet näistä asioista, erityisesti ristit ja kukkaseppeleet, joita laitettiin neitsyen [Katariinan] kuvan eteen, säilyivät koko vuoden ympäri.” Todistajien mukaan sama, mikä tapahtui Santissimi Giovanni e Paolossa, tapahtui muuallakin Veneziassa ja Sienassa Katariinan muistopäivänä.

Vuosina 1411–1416 toimitettu kanonisaatioprosessi ei johtanut nopeaan, toivottuun tulokseen: Katariinan kanonisoi vasta paavi Pius II vuonna 1461. Kanonisaation yhteydessä Katariina sai virallisen juhlapäivän, joka oli hänen kuolinpäivänsä 29. huhtikuuta.

Siispä hyvää Katariinan ja kevään sinisten kukkasten päivää!