Paratiisin mausterasia

Eräänä maanantain ja tiistain välisenä yönä toukokuussa 1233 kokoontui dominikaanien San Nicolòn kirkossa Bolognassa joukko miehiä. He olivat toteuttamassa paavi Gregorius IX:n heille määräämää tehtävää: siirtää yön pimeydessä, suuria ihmisjoukkoja välttäen, dominikaanijärjestön perustajan, Dominicus Guzmanin ruumis vaatimattomasta maakuopasta pääalttarin vierestä uuteen hautaan kirkon oikeaan laivaan.

Tehtävää valvoi Ravennan arkkipiispa Theodericus ja sitä suojasi Umberto Visconti, Bolognan podestà (korkea virkamies) aseistautuneiden miestensä kanssa. Mukana olleet dominikaanit olivat varustautuneet tehtävään vahvoin rautatyökaluin. Niiden avulla he rikkoivat paksun, sementillä valetun kiviseinämän. Kaikki tehtiin huolellisesti siten, etteivät paikalla olleet ihmiset pääsisi varastamaan ruumista. Seinämän takaa löytyi puukirstu ja kirstun sisältä Dominicuksen luut. Laatikosta tulvahti kertojien mukaan ulos ennen kokematon, ihastuttava tuoksu ”kuin paratiisin mausterasiasta”.

Siirtoa seuranneissa kanonisaatiokuulusteluissa dominikaaniveli Guglielmo Monferratolainen todisti olleensa läsnä Dominicuksen ruumiin esille ottamisessa ja sanoi, että kaikessa hiljaisuudessa tehtävä siirto oli ollut dominikaanien toive. He nimittäin pelkäsivät, että Dominicuksen ruumis olisi voinut löyhkätä kaiken sen veden jälkeen, mitä hautaan oli ennättänyt edeltävinä vuosina valua – tässä kohtaa Dominicuksen kuolemasta oli 12 vuotta.

Pelätty löyhkä olisi voinut olla maallikoille merkki siitä, että Dominicus ei ollutkaan pyhimys. Hyvästä tuoksusta oli tullut keskiajan kuluessa siinä määrin tavallinen pyhän ruumiin tunnusmerkki, että sen uupuminen olisi voinut olla kohtalokasta maallikkojen devootiota ajatellen. Dominikaaneille Dominicus oli pyhä isä tilanteessa kuin tilanteessa, mutta ei tuoksu jättänyt heitäkään kylmäksi.

Dominicuksen ruumiin uuteen hautaan siirron ajoitus oli tarkkaan harkittu. Se järjestettiin samaan aikaan, kun Bolognaan oli kokoontunut suuri määrä dominikaaneja kaikista Euroopan kolkista, minne sääntökunta oli jo ennättänyt levittäytyä (ml. Ruotsi), koska kaupunki oli valittu tuon kertaisen vuosittaisen sääntökunnan yleiskokouksen pitopaikaksi.

Kanonisaatiokuulusteluissa veli Ventura Veronalainen kertoi, kuinka ruumiin esille kaivamisen jälkeen sääntökunnan johtaja Jordanus Saksilainen oli nostanut puisesta laatikosta, muiden luiden joukosta esille Dominicuksen pääkallon. Kaikki länsäolleet noin 300 veljeä saivat suudella sitä, ja siitä tarttui Jordanuksen käsiin ja kaikkiin veljiin sama ihmeellinen tuoksu, joka oli ruumiissa ja sen jokaisessa luussa. Tuoksu säilyi kaikessa, mikä oli ollut kosketuksissa luihin, kuukausia. Näin ollen Venturan kertomaa seuraten voimme päätellä, että ihmeellinen tuoksu, ja varmasti ainakin tieto ihmeellisestä tuoksusta, levisi laajalti kotiin palaavien veljien mukana. Tarina tuoksusta oli omiaan nostattamaan tietoisuutta Dominicuksen ja koko sääntökunnan pyhyydestä maallikkojen keskuudessa läntisen kristikunnan alueella.

Tuoksuvan ruumiin löytymisen jälkeen komeat siirtojuhlallisuudet, liturginen translaatio, oli väistämätön: se järjestettiin 24. toukokuuta. Juhla toimi hengellisenä kohokohtana dominikaanien yleiskokoukselle ja keväisenä riemujuhlana bolognalaisille.

Vuoden 1233 jälkeen translaatio sai vuosittaisen liturgisen juhlan ja sitä vietettiin 24. toukokuuta myös Turun hiippakunnan dominikaanikonventeissa.

*

Artikkelikuva: Source gallica.bnf.fr, MS Latin 104848, pyhän Dominicuksen translaatiopäivän liturgiaa koristava kuva reliikkien siirrosta. Tämän dominikaanibreviaarin (nk. Belleville Breviary) kuvituksesta vastaa maineikas pariisilainen käsikirjoitusten kuvittaja Jean Pucelle (n. 1300–1355).