Kronikkalöydöt ja kadonnut maalaus

Teksti ja kuvat: Marika Räsänen

Olen usein kirjoittanut sanan tai pari Tuomas Akvinolaisen salamyhkäisiä piirteitä sisältävistä translaatioista eli hänen ruumiinsa siirroista 1200- ja 1300-lukujen Italiassa ja Ranskassa. Salamyhkäisyys paistaa kuin päivä Tuomaan kuolemaa vuonna 1274 seuranneista tapahtumista. Tällä kertaa keskityn kevääseen ja kesään 1368 Viterbossa, Keski-Italiassa.

Tuolloin heti pääsiäisen jälkeen dominikaanisääntökunnan johtaja, mestari Elias Raymondus teki kaikkensa taivutellakseen paavi Urbanus V:n myöntämään Tuomas Akvinolaisen reliikit dominikaaneille. Tiedämme jo etuudestaan, että tosiasiallisesti reliikit olivat heillä, mutta sääntökunta oli saaneet ne käsiinsä laittomasti. Reliikit olivat siis ”kuumat”. Fondin kreivi Onoratus – kyllä, saman mahtimiehen suojeluksessa alkoi lännen suuri skisma kymmenen vuotta myöhemmin – oli varastanut ne jo kahteen otteeseen Fossanovan sisterssiläisluostarista ja antanut  lopulta salaa dominikaaneille.

Elias matkusti Roomaan, missä painosti Urbanusta, joka puolestaan syytti dominikaanimestaria avoimesti kardinaaliensa edessä varkaaksi (”Latro, bene veneris, furatus es sanctum Thomam!”). Urbanus siirtyi kesäresidenssiinsä Montefiasconeen, mestari Elias seurasi ja asettui läheisimpien avustajiensa kanssa Viterbon dominikaanikonventtiin Santa Maria in Gradiin, noin 15 kilometrin päähän etelään Montefiasconesta. Viterbosta käsin Elias näyttää onnistuneen tavoitteissaan: Hän vieraili vielä kerran paavin luona Montefiasconessa Corpus Christi -juhlassa 8. kesäkuuta. Tämä vierailu tuotti kasan asiakirjoja, joiden nojalla Tuomaan ruumis ja pää oli siirrettävissä dominikaanien haltuun. Paavin lähettiläs sai kunnian kerätä reliikit Fondista ja Fossanovan lähikylästä Privernosta uhaten sekä ekskommunikaatiolla että maksamalla jonkinlaista ”voitelurahaa” Fossanovan munkeille.

Paavin lähettilään oli määrä kiiruhtaa viipymättä Tuomaan ruumiin ja pään kanssa Montefiasconeen ja luovuttaa ne siellä paaville. Paavi oli varautunut asianmukaisin järjestelyin ottamaan reliikit vastaan ja omaa asemaansa korostaen myöntämään dominikaaneille oikeuden siirtää arvokkaat pyhäinjäänteet sääntökunnan suojelukseen. Kaikkien virallisten asiakirjojen mukaan näin juuri kaikki tapahtuikin elokuun alussa 1368.

Muutamia vuosia sitten löysin kiinnostavan kronikan dominikaanien yleisarkistosta Roomasta. Vuonna 1706 kirjoitettu kronikka kuvaa Santa Maria in Gradin historiaa. Sen kirjoittaja siteeraa myös käyttämiään vanhempia kronikoita, jotka tuolloin olivat tallessa ja luettavissa konventin kirjastossa. Yksi niistä kertoi Tuomaan translaation kunniaksi dominikaanien kirkkoon maalatusta seinämaalauksesta, josta vuonna 1615 oli näkyvillä enää Tuomaan pää – ehkä viittaus hänen pääkalloreliikkiinsä, jota todennäköisesti kuljetettiin erillään muusta ruumiista. Myöhemmin löysin myös kopion 1400-luvulla kirjoitetusta kronikasta, jossa kerrottiin, että Tuomaan ruumis ja pää otettiin juhlallisesti vastaan Santa Maria in Gradissa osana translaatiota, ja niitä säilytettiin konventin kirkossa yhden päivän ja yhden yön ajan.

Nämä paikallislähteet antavat virallisesta narratiivista poikkeavan kuvan. Niiden perusteella vaikuttaa siltä, että mestari Elias ei voinut vastustaa houkutusta ottaa pyhäinjäänteet voittoisasti vastaan Viterbossa jo päivää ennen kuin paavi sai ne haltuunsa ja ennen kuin ne siirtyivät paavillisten rituaalien kera dominikaanien huostaan. Maalaus translaatiosta Santa Maria in Gradissa voisi, jos olisi olemassa, paljastaa meille lisää Tuomaan reliikkeihin ladatuista merkityksistä ja niiden läsnäolon muistosta Viterbon dominikaaniyhteisössä. Pandemia-aaltojen välissä marraskuussa 2021 onnistuin vierailla Viterbossa ja tarkastaa omin silmin, ettei maalauksista ole enää päätäkään jäljellä.

Tänään 28. tammikuuta on Tuomaan translaation juhlapäivä myöhäiskeskiaikaisen kalenterin mukaan.

Kansikuva Santa Maria in Gradi -konventin ristikäytävässä olevista uuden ajan alun maalauksista: paavi Honorius III hyväksyy dominikaanisäännön 1216