Muistopäivän lauluja 1

Teksti: Hilkka-Liisa Vuori

Tuomas Akvinolaisen juhlapäivien tutkimuksessa kaiken keskiössä ovat niissä lauletut laulut. Matkan teko pyhimyksen päivään alkaa muistopäivän vesperin ensimmäisestä laulusta.  Se on vaikuttava valoisuudessaan. Sävelmä kiipeää kauniina melodisena kaarena tekstin julistaessa:

Felix Thomas, doctor ecclesie, lumen mundi…   

Siunattu Tuomas, kirkon opettaja, maailman valo…  (Suom. Antti Lampinen)

Pyhimystä kunnioitetaan lauluissa, hänestä iloitaan. Pyhimys on peili Jumalan pyhyydelle. Tuomaan muistopäivän lauluja on kaikkiaan noin 30. Laulujen tunnelmat vaihtuvat tekstien ja sävelmien mukaan.  Erilaisia tunnelmia eli moodeja on latinalaisessa kirkkolaulussa kahdeksan.

Latinan sana modus tarkoittaa mm. mittaa, ohjetta, tapaa ja sävelmää. Jokainen Tuomas Akvinolaisen muistopäivän laulu on jossain moodissa. Laulussa on aina moodin mukainen tunnelma. Tähän tunnelmaan voi miettiä adjektiiveja, mutta rehellisin moodi laululle on aina se, jonka jokainen laulaja kokee itse. Näin moodi on oikeastaan ainutkertainen ja hyvin yksilöllinen kokemus.

Henkilökohtaisesti minua miellyttää 300-luvulla eKr eläneen filosofi Aristoxenuksen ajatus siitä, että moodit eivät ole teoreetikkojen keksintöä vaan käytännössä käytettyjä asteikkoja. (Aristoxenus 300-l. eKr.). Moodit ovat siis musiikkia. Ne ovat laulun sielu, laulun tunnelma, joka syntyy tekstistä ja sävelmästä. Samoin ihastelen kirkkoisä Augustinuksen nöyrää määritelmää moodeista: ”Jokaisella sielunliikkeellä on oma erityinen moodinsa ja sointinsa, jota sanat ja sävelet ilmentävät. Niiden välillä vallitsee kuitenkin jokin salattu yhteys (familiaritas occulta), joka on minulle tuntematon.” (Augustinus 354–430).

Felix Thomas  on antifoni eli johdantolaulu psalmiin 4.

Cum invocarem, exaudivit me Deus iustitiae meae.

Vastaa minulle, Herra, kun huudan sinua! 

Laulu on ensimmäisessä moodissa eli d-moodissa. Tunnelma on lohdullisen valoisa ja iloinen. Illan rukoushetki, vesper, voi alkaa.