Polle poissa on? Tuomas Akvinolainen eläinten pelastajana
Teksti: Seppo Heikkinen
Projektimme tiimoilta olen editoinut 1400-luvulta peräisin olevaa käsikirjoitusta,[1] joka kuvaa Tuomas Akvinolaisen haudalla Toulousessa tapahtuneita ihmeitä. Ihmekertomuksia on noin kaksisataa, ja ne ovat niin tyyliltään kuin sisällöltäänkin hyvin erilaisia. Ihmekertomuksen rakenne on kuitenkin johdonmukaisesti seuraava: jonkin sairauden tai muun murheen vaivaama ihminen antaa uhrilupauksen Tuomas Akvinolaiselle ja sairauden kaikottua tai muun ongelman ratkettua hän lunastaa lupauksen viemällä Tuomaan haudalle votiivilahjan. Votiivilahja on yleensä vahakuva esim. potilaasta tai ruumiinosasta, jossa sairaus on ollut (vaha on tuolloin ollut arvotavaraa tuona kynttilöistä riippuvaisena aikana). Jotkin tarinat ovat hyvin monipolvisia ja kerronta vuolaan kaunopuheista, toiset taas huomattavan niukkoja. Joskus kertoja antaa hieman pikkuporvarilliselta kuulostavan selonteon siitä, montako naulaa votiivilahja painoi; toisissa tarinoissa on ilmeisesti tavoiteltu tieteellistä uskottavuutta käyttämällä kreikankielisiä lääketieteellisiä termejä tai vetoamalla lääketieteen asiantuntijoiden (physici) arvioihin.
Olen valinnut tähän näytteeksi kaksi kertomusta, joissa Jumala herättää henkiin kuolleita eläimiä (hevosen ja aasin) Tuomaan esirukouksen vaikutuksesta. Mielenkiintoista on, että eläinaiheisia ihmeitä löytyy myös Tuomaan muistoliturgioista. Muun muassa translaatioliturgian yhdeksännessä antifonissa lauletaan Redivivum reddit equum hero supplicanti / quemque surdum, matum, cecum curat virtus sancti (”Hän herättää ratsun henkiin sen isännän rukouksesta; pyhimyksen voima parantaa jokaisen kuuron, hullun ja sokean.”) Tämä antifoni on myös Vox silentiin Felix Thomas levyllä!
Hevosparan omistaja tässä kertomuksessa on titteliltään scutifer eli kilven- tai aseenkantaja, vanhaa suomalaista termiä käyttäen knaappi. Knaapit edustivat keskiajan ritarilaitoksessa aatelin matalinta astetta, joka edelsi varsinaista ritarinarvoa. Kalliin ratsuhevosen kuolema olisi tälle knaapille todennäköisesti merkinnyt sosiaalista katastrofia. Onneksi näin ei käy…
“Eräällä toulouselaisella knaapilla oli tallissaan hyvin kallisarvoinen hevonen. Kun hän kerran halusi katsoa sitä, hän löysi se pitkin pituuttaan maasta täysin hengettömänä makaamasta. Sen ruumis oli jäykkä ja vailla kaikkea elämän lämpöä, liikettä ja henkeä, jota ilman, kuten lääkärit sanovat, mikään luontokappale ei voi elää. Niinpä hevosen isäntä vetäytyi murheellisena hevosensa menetyksestä syrjäiseen paikkaan ja antoi kuolleen hevosensa puolesta uhrilupauksen Pyhälle Tuomaalle. Välittömästi kun lupaus oli tehty mitä hurskaimmalle Pyhälle Tuomaalle, Jumalan voima, jolla on valta elämän ja kuoleman yli, tuli apuun. Hevonen näet ponnahti jaloilleen ja nousi äkkiä maasta aivan kuin olisi herännyt unesta. Sitä vastoin hevosen isäntä Pyhälle Tuomaalle tekemiensä hurskaiden lupausten mukaisesti vieraili hänen haudallaan ja kertoi minulle selvin sanoin ihmeestä lukuisien kirkonmiesten ja maallikoiden läsnäollessa. Sen, että hevonen oli ollut täysin kuollut ja vailla kaikkea lämpöä, liikettä ja tuntoa, hän vahvisti juhlallisesti tammikuun puolivälissä.”
Myös alhaisemmat aasit pääsivät osaksi ihmeteoista. Hevosen ja aasin välillä oli antiikissa ja keskiajalla merkittävä luokkaero: aasi oli kuormajuhta, kun taas hevonen oli sotakone ja aatelismiehen kulkuneuvo (osasyy tähän oli varmasti sillä, että kelvollisten länkien kehitys oli tuskallisen hidas prosessi). Ja aivan kuten hevosen omistaja oli mahdollisesti ritarinarvosta haaveileva aatelismies, aasivainajan omistaja on tässä mylläri. Ihmekertomus on edellistä tiiviimpi mutta osin sitäkin hyperbolisempi. Kun hevonen oli kuolon kangistama, aasi on tabidus, siis joko lahoamistilassa tai ainakin jo siltä haiskahtava…
“Samanlainen ihme tapahtui samassa kaupungissa liittyen erääseen aasiin, jonka eräs mylläri nimeltä Johannes oli vienyt ulos poisheitettäväksi, koska se oli kuollut ja mätänemistilassa. Samalla hän kuitenkin pyysi Pyhän Tuomaan apua pahoillaan juhtansa menetyksestä. Välittömästi näyttäytyi Jumalan voima tehdäkseen selväksi, millaisen siunauksen Toulousen kaupungin ja alueen ihmisille oli tuonut pyhän ruumiin sinne tuominen itse Pyhän Tuomaan vaikutuksesta; ja pian herättikin eläimen Hän, joka pelastaa ja parantaa niin ihmiset kuin juhdatkin.”
[1] Bologna, Archivio storico della provincia San Domenico in Italia, MS Serie VII 10160 manoscritto di Cividale.