Tietokoneruudun kuva

Turun normaalikoulussa koodataan

Turun normaalikoulun FCLab on pyrkinyt tarjoamaan uusia koodauskokemuksia eri ikäisille oppilaille. 

Ensimmäisellä luokalla koodaus yhdistettiin geometrian opiskeluun. Tavoitteena oli oppia geometristen muotojen nimet. Oppilaat ohjelmoivat Bee-Botteja liikkumaan ruudukolle sijoitetulle geometriselle muodolle. Bee-Botit olivat oppilaille ensimmäinen kosketus koodaamiseen, ja oppilaat kokivat työtavan innostavana. 

Kuudesluokalaisten tavoitteena oli koodata kertotaulupeli Scratch-sovelluksella. Ohjelman visuaalinen ilme ja komentojen logiikka olivat tuttuja aiemmilta vuosilta, jolloin käytössä oli ollut sovelluksen helpompi versio, Scratch Jr. Yhdessä tekemällä ja opettajan vahvalla ohjauksella oppilaat saivat ohjelmoitua monta toimivaa peliä. Haasteitakin kohdattiin, sillä oikean pelin koodaaminen pistelaskuineen osoittautui merkittävästi vaikeammaksi kuin Junior-versiolla tehty hahmojen liikuttaminen.  

Myös yläkoululaiset koodasivat pelejä Scratch-sovelluksella. Pitkällä tietotekniikan kurssilla oppilaat sekä loivat pelilleen visuaalisen ilmeen että valitsivat ja toteuttivat oman peli-idean. Ohjelmointiprojekti aloitettiin luomalla oma hahmo vektorigrafiikalla. Seuraavassa vaiheessa hahmo animoitiin, ja lopuksi siirryttiin peliohjelmoinnin pariin. Peleissä muun muassa etsittiin esineitä labyrintistä, otettiin toisista mittaa tietokilpailussa, ja väisteltiin esteitä Flappy Bird –tyyppisesti. Oppilaat työskentelivät aktiivisesti ja motivoituneesti, ja monet innostuivat projektista niin, että halusivat jatkaa työtä vielä useamman oppitunnin ajan. 

Kati Aavikko ja Katrine Arbøl-Lilleberg

» FCLab.fi