Juhlista juhliin ja kaikkea siinä välissä – minun polkuni väitöskirjatutkijana

Vajaan kuukauden kuluttua koittavaa väitöstilaisuuttani silmällä pitäen tuntuu nurinkuriselta, että minusta ei pitänyt koskaan tulla tutkijaa. Olen koulutukseltani lääkäri ja perustutkinnon aikana tekemieni tieteelliseen tutkimustyöhön valmistavien syventävien opintojen jälkeen vannoin, että tutkimustyön pariin en ainakaan missään nimessä aio ryhtyä. Mutta kuinkas sitten kävikään…

Erikoistuin valmistumiseni jälkeen lastenpsykiatriaan, missä saa aitiopaikalta olla mukana pohtimassa keinoja huonosti voivien lasten ja perheiden auttamiseksi. Työ lastenpsykiatrina on hyvin antoisaa ja itsestäänselvästi merkityksellistä, mutta vielä reilu vuosikymmen sitten alan arvostus korkealuokkaiseen tutkimukseen perustuvana lääketieteen alana oli harmillisen matalalla. Pienenä erikoisalana, jolla erikoistuvista vielä oli huutava pula, ei myöskään ollut aivan tavallista, että kliinistä työtä oltaisi yhdistetty akateemiseen tutkimustyöhön. Onneksi kuitenkin myös toisenlaisia esimerkkejä löytyi.

Monen onnenkantamoisen kautta pääsin syksyllä 2014 lastenpsykiatrikollega Marika Leppäsen väitöstilaisuuden iltajuhlilla istumaan FinnBrainin toisen perustajan, lasten- ja nuorisopsykiatri Linnea Karlssonin viereen. Linnea oli minulle jo tuttu erikoistumisopintojeni kautta ja tiesin hänen olevan paitsi loistava lääkäri ja lämmin, sydämellinen ja älykäs nainen, myös poikkeuksellisen paneutunut ja rakentavalla tavalla tukeva ohjaaja.

Kun Linnea sitten kertoi FinnBrain-tutkimushankkeesta ja toiveesta saada mukaan uusi väitöskirjatyöntekijä selvittämään aivan uuden hiuskortisolitutkimusmenetelmän mahdollisuuksia valottaa lisää raskaudenaikaisten olosuhteiden ja lapsen psyykkisen kehityksen välisiä yhteyksiä, aikaisempi vastahakoisuuteni haihtui savuna ilmaan. Rehellisyyden nimissä yksi lisämotivaattori oli edeltävästi solmittu yhteistyösopimus Portugalissa sijaitsevan Minhon yliopiston laboratorion kanssa, mikä tarkoitti, että väitösopintojeni aikana tulisin pääsemään useiksi kuukausiksi aurinkoiseen Portugaliin osallistumaan näytteiden analysointiin, jossa myös yhdessä Linnean kanssa olemme vuosien varrella kahteenkin otteeseen päässeet käymään.

Tein päätöksen lähteä mukaan pitkälti samalta istumalta ja vain muutamia viikkoja myöhemmin löysinkin itseni TYKS:n synnytysvuodeosastolta etsimässä juuri synnyttäneiden äitien nimitauluilta FinnBrain-omenamagneetteja, jotka kertoivat luvasta kerätä heiltä tietoja tutkimukseemme. Omana tehtävänäni oli kerätä äideiltä hiusnäytteitä kortisolipitoisuuden määrittämistä varten. Iltapäivästä toiseen olin mykistynyt siitä vastaanotosta, jonka sain elämässään ainutkertaisia hetkiä eläviltä tuoreilta äideiltä – minut toivotettiin tervetulleeksi tervehtimään monia FinnBrain-vauvoja aivan ensimmäisten joukossa ja lähes poikkeuksetta tapaamani äidit olivat valmiita antamaan usein vielä synnytyksen jäljiltä takussa olevista hiuksistaan näytteen. Kohtaamistani 296 äidistä jopa 270 halusi antaa hiusnäytteen! En voi mitenkään kyllin kiittää jokaista kohtaamaani äitiä ja hetket synnytysvuodeosastolla ovat jääneet mieleeni yksinä lämpimimmistä ja tärkeimmistä koko väitöskirjatutkimuksen matkalla.

Kun kaikki FinnBrain-lapset olivat noin vuoden ahkeran näytteiden keruun jälkeen syntyneet, koitti näytteiden analysoimisen aika. Itse keräämieni synnytyksen jälkeisten näytteiden lisäksi keskiraskaudessa toteutuneella tutkimuskäynnillä oli jo muutamaa vuotta aikaisemmin päästy aloittamaan näytteiden keruu ja näitä näytteitä kertyikin huimat 953.

Koska ensimmäiset hiuskortisolitutkimukset maailmassa ovat julkaistu vasta 2004, FinnBrain-tutkimuksessa v. 2011 aloitettu näytteiden keruu oli laajamittaisuudessaan tuolloin aivan ainutkertaista. Kun jotain tehdään ensimmäisten joukossa, on väistämätöntä, että opittavaa vielä riittää ja moni asia täytyy itse oppia kantapään kautta. FinnBrainin raskaushiusnäytteiden kohdalla Akilleen kantapäänä oli hiusnäytteiden riittävyys – ihanat tutkimushoitajamme ja minäkin halusimme säästää tutkittavia tarpeettoman suurilta kaljuilta läikiltä, ja kun vasta analyysivaiheessa oli mahdollista todellisuudessa päästä punnitsemaan lopullisia 5cm mittaan katkaistuja näytteitä, huomasimme vasta tuolloin, että surullisen moni näytteistä oli kooltaan riittämätön luotettavan tuloksen mittaamiseen. Kuukausien ajan teimme lisätutkimuksia ja laskelmia, jotta saimme varmistettua, ettemme hukkaa yhtään olemassaolevaa näytettä turhaan, mutta voimme samaan aikaan olla varmoja siitä, että lopulliset tulokset todella kuvaavat sitä, mitä on tarkoitus. Valtavasta alkuperäisaineistosta johtuen lopulta jatkoanalyyseihin mukaan hyväksyttyjen näytteiden määrä oli kuitenkin edelleen varsin vaikuttava 467 keskiraskauden näytettä ja 224 loppuraskauden näytettä. Silti, oppirahat maksettiin ja sittemmin lasten syntymän jälkeen kerätyissä hiusnäytteissä olemme olleet erityisen tarkkoja huolellisesta perehdytyksestä ja siitä, että kun meihin luotetaan näytteiden ottajina, jokainen näyte varmasti saadaan hyödynnettyä!

Samaan aikaan näytteiden analysoimisen kanssa laadin ensimäistä tieteellistä artikkeliani, joka omia tuloksia odotellessa oli katsausartikkeli siitä, mitä muut ovat aikaisemmin äidin raskaudenaikaisen hiuskortisolin ja raskaudenaikaisten stressioireiden yhteyksistä todenneet. Tuolloin julkaistuja tutkimuksia aiheesta oli vain kuusi, kun nyt väitöskirjaa varten katsauksen päivityksen yhteydessä niitä oli jo 30. Oma toinen artikkelini samoista yhteyksistä FinnBrain-aineistossa on näissä mukana. Olemme siis olleet aikamoisella aallonharjalla tutkimuksemme kanssa ja on ilo todeta, että edelleen kymmenien julkaistujen artikkelien jälkeen meidän tutkimuksemme aineisto ja valitut näkökulmat erottuvat joukosta edukseen ja alun haasteista huolimatta työstä voi olla erittäin ylpeä!

Näiden kahden artikkelin julkaisun jälkeen jäin muutamiksi vuosiksi perhevapaille ja nyt viimeisten kahden vuoden aikana olen saanut viimeisen väitöskirjaan kuuluvan artikkelin ja itse väitöskirjan julkaistua. Tutkimustyö on taas vienyt mukanaan, tutkimusryhmän aktiivijäseneksi palaaminen on ollut kotoisaa ja tuntuu tärkeältä saada tehdä työtä juuri FinnBrainissa. Väitöksen jälkeen palaan pitkästä aikaa kokoaikaiseksi työntekijäksi lastenpsykiatrian erikoissairaanhoitoon, mitä toki myös olen kaivannut – jännityksellä odotan, millaiseksi tuleva urapolkuni tuleekaan muotoutumaan! Olen hyvin kiitollinen FinnBrainille, tutkimusperheille ja lastenpsykiatrian klinikan väelle siitä, miten olen näinä vuosina saanut itseäni ja ajatteluani tutkimustyön parissa kehittää ja uskon, että paluuta pelkkään kliiniseen työhön pitkäaikaisesti ei ehkä enää ole – ja tiedä, vaikka itsekin saisin toimia esimerkkinä jollekin nuorelle kollegalle ja jakaa innostusta tutkimustyöhön!

Paula Mustonen
LL, väitöskirjatutkija

Lisää tietoa Paulan väitöksestä:
https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/vaitos-psykiatria-ll-paula-mustonen