Riittävä uni on tärkeää lapsen kasvulle ja kehitykselle, ja tietenkin myös päiväaikaiselle jaksamiselle. Aikuisina olemme varmasti huomanneet unen vaikutuksen omaan…
Sydän tykyttää, kädet hikoavat. Nenässä tuntuu desinfiointiaineen tuoksu, kirkkaat valot häikäisevät. Naistenlehdet ja uusi taulu-tv seinällä yrittävät viedä ajatuksia muualle….
Evoluution aikana ihmiselle on kehittynyt mekanismeja tartuntataudeilta suojautumiseksi. Yksi tällainen mekanismi on immuunijärjestelmä, joka taistelee elimistöön päässeitä bakteereita ja viruksia…
Väitöksen jälkeen moni nuori tutkija lähtee ulkomaille tutustumaan toisen ryhmän toimintaan ja erilaiseen tapaan tehdä tutkimusta, kuten Saara Nolvi (Oppia…
Olemme jo kahtena kesänä käyneet tekemässä Ahvenanmaalla 5-vuotiaiden lastenlääkäri-osatutkimusta. Tänä kesänä oli vuorossa mantereella jo muutaman vuoden ajan pyörinyt isien…
Noin puolitoista vuotta sitten maailmalle levisi uusi tartuntatauti, covid-19-infektio, johon ei ollut lääkettä eikä rokotetta. Uuden tartuntataudin leviämisen rajoittamisesta tuli…
Mitä on epigenetiikka? Perintötekijät eli geenit ovat kromosomeissa ja perimä ”koodina” DNA-molekyylissä. Jälkeläisen perimä määräytyy hedelmöittymisen hetkellä, kun uusi yksilö…
Keväällä 2020 koronapandemian levitessä maailmalla ja lopulta Suomessakin myös me FinnBrain-tutkijat jouduimme miettimään työmme järjestelyt uudelleen. Päätimme peruuttaa perhetapahtuman ja…
FinnBrainin yksi tärkeä tavoite on selvittää, miten raskausajan ja varhaisen elämän altistukset vaikuttavat lapsen kasvuun ja kehitykseen. Yleensä näiden raskausajan…
Stressistä ja sen haitallisista vaikutuksista puhutaan tänä päivänä paljon. Psyykkinen stressi voi tuntua esimerkiksi jännittyneisyytenä, levottomuutena, ahdistuneisuutena tai ärtymyksenä. Mieli…