Synnytyskokemuksella on moninaisia vaikutuksia äidin, vastasyntyneen ja koko perheen hyvinvointiin. Synnytyksen käynnistykset ovat lisääntyneet, ja nykyään joka kolmas synnytys Suomessa…
Keväällä 2015 olin tuore ylioppilas ja hakemassa lääketieteelliseen toteuttaakseni haaveeni lääkärin ammatista. Lukion uravalintaesseessä pohdin seuraavaa: ”Haen lääketieteelliseen, sillä luonnontieteet…
Arvoisat FinnBrain-tutkimukseen osallistuvat perheet, te olette meidän tärkeimmät yhteistyökumppanimme. Kiitos, että olette olleet mukana tekemässä aivan erityisen ainutlaatuista tutkimusta, joka…
Lasten ja nuorten hyvinvointi puhuttaa paljon. Raportoidut mielenterveysoireet ovat selvästi lisääntyneet, ja myös suomalaisten lasten ja nuorten oppimistulokset – erityisesti…
Tämä teksti perustuu FinnBrain-seminaarissa kesäkuussa 2024 pidettyyn esitykseen. Tässä kirjoituksen ensimmäisessä osassa kerron evoluution logiikasta, ja sukupuolieroista yleisesti. Biologit määrittelevät…
Suolistossamme majailee reippaasti pieneliöitä eli viruksia, hiivoja, arkeoneita ja bakteereja. Suolistomikrobisto, eli bakteerien eliöyhteisö suolessa, muuttuu suuresti varhaislapsuuden aikana. Suoliston…
Vajaan kuukauden kuluttua koittavaa väitöstilaisuuttani silmällä pitäen tuntuu nurinkuriselta, että minusta ei pitänyt koskaan tulla tutkijaa. Olen koulutukseltani lääkäri ja…
FinnBrainissä on tänä vuonna käynnistynyt uusi tutkimuslinja: Muistisairauksien varhaiset psyykkiset riskitekijät. Voi kuulostaa erikoiselta tutkia muistisairauksia pääasiassa terveiden lapsiperheiden joukossa,…