Lectio praecursoria – Äidin aistiärsykkeiden ennustamattomuus: entropia uutena mittana hoivakäyttäytymisessä
Varhaisella hoivalla on keskeinen merkitys lapsen myöhemmälle kehitykselle. Vastasyntyneen ensimmäinen elinympäristö on vauvan ja hoivaajan välinen vuorovaikutussuhde. Vastasyntynyt onkin täysin riippuvainen varhaisesta hoivasta, jotta hän selviytyy. Ensimmäisiä elinvuosia kutsutaan herkkyyskaudeksi, jonka aikana vauvan aivot kehittyvät nopeasti ja myös muovautuvat ympäristön vaikutuksesta. Sitä, minkälaisten mekanismien kautta varhainen hoiva vaikuttaa lapsen aivojen kehittymiseen, ei juurikaan vielä tunneta.
John Bowlby kehitti kiintymyssuhdeteorian maailmansotien jälkeen. Kiintymyssuhdeteorian myötä ymmärrettiin, että vastasyntyneellä on biologinen taipumus kiintyä häntä hoivaaviin yksilöihin. Hänen ajatuksensa olivat tuossa maailman ajassa monin tavoin uusia. Esimerkiksi lapsia saatettiin hoitaa tuolloin pitkiä aikoja sairaalassa ilman vanhempaansa, sillä kiintymyssuhdetta ei vielä ilmiönä tunnettu. Nykyään tiedetään, että vastasyntynyt tarvitsee turvalliseen kiintymiseen hoivaajan, joka on fyysisesti läsnä ja joka vastaa riittävän oikea-aikaisesti lapsen tarpeisiin. Varhaislapsuudessa muodostunut turvallinen kiintymys lähimpiin hoivaajiin voi kannatella ja suojata haastavissa tilanteissa myöhemmin elämässä, kun taas turvaton kiintymys voi toimia kuormittavana tekijänä. Vakavimmillaan varhainen hoiva voi sisältää fyysistä tai emotionaalista kaltoinkohtelua, jolla tiedetään olevan erittäin haitallisia vaikutuksia lapsen aivojen kehitykselle. Vuosikymmenien mittainen vankka tutkimusnäyttö siis osoittaa, että riittävä varhainen hoiva on tärkeä suojaava tekijä lapsen varhaiselle kehitykselle.
Varhaisen hoivan lisäksi lapsi kasvaa myös aina laajemmassa ympäristössä, joka vaikuttaa lapseen sekä häntä hoitaviin aikuisiin. Ympäristön ennustettavuus on yksi merkittävä suojaava tekijä lapsen varhaiselle kehitykselle. Ennustettavuuden tutkiminen on hyvin ajankohtaista maailmassa, jossa olemme kohdanneet ilmastokriisin, pandemian ja sotaa. Tiedetään, että esimerkiksi perheen ylläpitämät rutiinit suojasivat lapsia pandemian aikana eristäytymisen haitallisilta mielenterveysvaikutuksilta.
Ympäristön ennustamattomuuden tutkiminen on kuitenkin hyvin monimutkaista, sillä se pitää sisällään erilaisia ilmiöitä. Ympäristön ennustamattomuus voi näkyä globaalilla tai yhteiskunnallisella tasolla tai perhe- ja kotiympäristössä esimerkiksi muutoksina asuinympäristössä tai perheen rutiineissa. Lapsen näkökulmasta kaikista läheisin ennustamattomuuden muoto on vanhemman ennustamattomuus vuorovaikutuskäyttäytymisessä. Vanhemman ennustamattomuuden tarkkaan mittaamiseen ei ole aiemmin kuitenkaan ollut olemassa juuri siihen soveltuvaa arviointimenetelmää.
Yhdysvaltaiset tutkijat Elysia Davis ja Tallie Baram tutkimusryhmineen ovat vastanneet tähän kysymykseen ja ovat kehittäneet uuden tutkimussuuntauksen viime vuosien aikana, jossa tutkitaan vanhemman vuorovaikutuskäyttäytymisen ennustettavuutta, mikrotasolla. Tarkemmin sanottuna tutkitaan sitä, kuinka ennustettavia äidin tuottamat kuulo-, näkö-, ja kosketusärsykkeet ovat vuorovaikutuksessa lapsen kanssa. Aistiärsykkeiden ennustettavuutta voidaan kuvata luonnontieteistä lainatulla mitalla, entropialla, joka kuvaa epäjärjestyksen määrää. Väitöstyössäni käytin tätä entropiaa hyödyntävää tutkimusmenetelmää ensimmäistä kertaa suomalaisessa aineistossa.
Tutkimusmenetelmässä videokuvataan vanhemman ja lapsen 10-minuutin mittainen leikkihetki. Videoitujen leikkihetkien pohjalta laskettiin sekunnin sadasosan tarkkuudella kaikki vanhemman tuottamat kuulo-, näkö- ja kosketusärsykkeet eli kun vanhempi puhui lapselle, näytti lapselle lelua tai kun vanhempi kosketti lasta tai piti häntä sylissään. Ennustettavuutta voidaan arvioida sen mukaan, kuinka johdonmukaisesti vanhempi siirtyy kuulo-, näkö-, ja kosketusärsykkeiden välillä. Jos vanhempi toistaa samaa rytmiä koko leikkihetken ajan, kyseessä on hyvin ennustettava vuorovaikutuskäyttäytyminen. Jos toiminnasta ei löydy mitään tiettyä toimintamallia, käyttäytyminen on ennustamatonta.
Tutkimussuuntaus perustuu biologiseen periaatteeseen, jonka mukaan ympäristöstä tuleva aisti-informaatio muokkaa aivojen kehittymistä. Tiedetään esimerkiksi, että näköaivokuori tarvitsee kehittyäkseen valoa ensimmäisten elinvuosien aikana. Tämä uusi tutkimussuuntaus tutkii sitä, voisiko vanhemmalta tuleva aisti-informaatio vaikuttaa myös lapsen muiden aivoalueiden kehittymiseen ja organisoitumiseen.
Tutkimussuuntaus eroaa perinteisistä tavoista arvioida vuorovaikutuksen laatua siinä, että arviointimenetelmää voidaan käyttää eri lajien välillä. Suurin osa entropiaa hyödyntävistä tutkimuksista onkin tehty hiiri- ja rottatutkimuksissa. Eläinmalleja kutsutaan simuloidun köyhyyden kokeiksi, jossa emojen pesäntekomateriaaleja rajoitetaan. Tällaisissa niukemmissa olosuhteissa emot stressaantuvat ja emon hoivakäyttäytyminen muuttuu ennustamattomaksi ja epäjohdonmukaiseksi. Näissä kokeellisissa eläintutkimuksissa on havaittu, että niillä poikasilla, jotka altistuivat ennustamattomalle hoivalle, oli heikompi muistisuoriutuminen kuin niillä poikasilla, jotka saivat ennustettavaa hoivaa.
Ensimmäisissä ihmistutkimuksissa puolestaan on havaittu, että niillä lapsilla, jotka altistuivat ennustamattomalle hoivalle, oli heikommat tiedonkäsittely-, muisti- ja itsesäätelytaidot varhaislapsuuden aikana kuin niillä lapsilla, jotka saivat ennustettavaa hoivaa. Lisäksi on havaittu, että niillä lapsilla, jotka altistuivat ennustamattomalle hoivalle, kortikolimbiset aivoalueet eli aivokuoren ja syvempien aivoalueiden väliset yhteydet olivat epätasaisemmin kehittyneitä kuin niillä lapsilla, jotka saivat ennustettavaa hoivaa.
Luonnontieteistä lainattu menetelmä, entropia, tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia tarkastella ennustamattomuuden vaikutuksia lapsen kehitykseen. Aistiärsykkeiden ennustamattomuus on todennäköisesti ilmiö, jota ei voi havaita vain vuorovaikutusta havainnoimalla vaan ilmiön esiin tuominen vaatii hienojakoisen matemaattisen mallinnuksen. Aistiärsykkeiden ennustamattomuus onkin lupaava uusi arviointimenetelmä tutkia juuri vanhemman vuorovaikutuskäyttäytymisen ennustettavuutta. Lisäksi aistiärsykkeiden ennustamattomuus on mahdollisesti yksi mekanismi, jonka kautta varhainen hoiva voi vaikuttaa lapsen aivojen kehittymiseen.
Kuten koko tiedeyhteisölle ja psykologian alan tutkijoille myös minulle tämä tutkimussuuntaus oli väitöskirjaani aloittaessani täysin uusi. Ja kuten aina uuden tutkimussuuntauksen syntyvaiheessa myös tämän suuntauksen ajatukset ovat monin tavoin tiedeyhteisölle uusia. Entropiaa hyödyntävä arviointimenetelmä tarjoaa aivan uudenlaisen tavan tarkastella sitä, mitä vuorovaikutuksessa vanhemman ja lapsen välillä tapahtuu. Tutkimustietoa tarvitaan lisää, jotta ilmiötä voidaan ymmärtää paremmin. Erityisesti tarvitaan lisää tietoa siitä, mitkä ovat riskitekijöitä korkealle aistiärsykkeiden ennustamattomuudelle, jotta ennustettavuuden lisäämiseen kohdennettujen interventioiden kehittäminen olisi mahdollista.
Väitöstutkimuksessani seurasin FinnBrain syntymäkohorttiin osallistuneita äiti-lapsi-pareja raskausajalta lapsen viiden vuoden ikään saakka. Ensimmäisessä osatyössä selvitin, mitkä äidin ominaisuudet voivat selittää aistiärsykkeiden ennustamattomuutta hoivakäyttäytymisessä. Toiseksi tutkin, miten tämä uusi tutkimusmenetelmä suhteutuu perinteisempiin tapoihin arvioida vuorovaikutuskäyttäytymisen laatua sekä sitä, miten aistiärsykkeiden ennustamattomuus muuttuu vauva- ja taaperovaiheiden aikana. Kolmantena selvitin, miten aistiärsykkeiden ennustamattomuus on yhteydessä lapsen itsesäätelytaitoihin viiden vuoden iässä.
Linkki väitöskirjaan:
https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/175048/Annales%20B%20627%20Holmberg%20DISS.pdf?sequence=1&isAllowed=y