Piirreresilienssi – kohtaloa määrittävä ominaisuus vai mielenterveyden mahdollisuus?

Resilienssi – tuo valmentajien, konsulttien, kouluttajien ja monen muun ammattilaisen suuhun luontevasti istuva aiempien vuosien trenditermi. Sanan juuret ovat latinankielisessä verbissä ”resilire”, joka viittaa takaisin hyppäämiseen tai kimpoamiseen. Resilienssillä viitataan kykyyn säilyttää toimintakyky vastoinkäymisten aikana ja palautua vastoinkäymistä edeltävään tilaan, usein jopa omaksuen positiivisia ominaisuuksia vastoinkäymisten jälkeen.

Aloittaessani tutkimustyötäni FinnBrainissa vanhempien resilienssin parissa huomasin pian, miten laajasti ja monimuotoisesti käytetty käsite resilienssi onkaan. Jopa tutkimusmaailmassa sen operationalisointi on ollut kirjavaa, minkä vuoksi tutkimustulosten yhteensovittaminen ja vertailu on ollut hankalaa. Nykyisin on kuitenkin syntynyt yhtenäisempiä näkemyksiä siitä, mitä resilienssi on ja miten sitä tutkitaan. Resilienssiä voidaan tarkastella eri tasoilla, kuten yksilö- ja yhteisötasoilla, sekä monitasoisesti. Yksilötasolla resilienssiä tarkastellaan yksilöiden näkökulmasta, jolloin puhutaan yksilöiden kyvystä selviytyä vastoinkäymisistä. Yhteisötason resilienssiä tutkitaan esimerkiksi organisaatioissa. Monitasoinen tarkastelu taas yhdistää edellä mainittuja, ja tutkii näiden eri tasojen keskinäisiä yhteyksiä.

Yksilötasolla on kaksi merkittävää resilienssin tutkimussuuntausta, jotka tarkastelevat resilienssiä joko persoonallisuuteen liittyvänä piirteenä tai tietyn toiminnon tai tapahtuman lopputuloksena. Alun perin resilienssitutkimus sai alkunsa jälkimmäisestä suuntauksesta, kun tutkijat alkoivat kiinnittää huomiota lapsiin, jotka olivat kokeneet vakavia traumatisoivia tapahtumia. Näistä lapsista osa kärsi psyykkisestä oireilusta tapahtumien jälkeen, kun taas toiset eivät. Varhaisten haitallisten kokemusten on todettu olevan vahva ennustaja jopa aikuisuuden mielenterveyden häiriöille, ja yksilöihin, jotka ovat ikään kuin immuuneja näille negatiivisille vaikutuksille, viitataan resilientteinä.

Erityisesti viimeisten kahden vuosikymmenen aikana voimakkaasti kasvanut toinen tutkimuslinja tarkastelee resilienssiä enemmän piirteen kaltaisena ominaisuutena, edellä kuvatun ”lopputuloksen” sijasta. Tämä kirjoitus sekä parhaillaan tekeillä oleva väitöskirjani tarkastelevat resilienssiä erityisesti tästä piirremäisestä näkökulmasta. Tutkimuskentällä on havaittavissa jonkin verran vastakkainasettelua näiden kahden tutkimuslinjan välillä, mutta itse näen niiden tarkastelevan samaa ilmiötä hieman eri perspektiiveistä, näin ollen asettaen myös jonkin verran eriäviä edellytyksiä tutkimusasetelmille.

Mikä piirreresilienssi?

Kun resilienssiä tarkastellaan piirteenä, tutkitaan sitä yksilöllisenä, usein itseraportoituna kokemuksena omasta kyvystä selviytyä vastoinkäymisistä. Tähän kykyyn selviytyä vastoinkäymisistä liittyy sellaisia ominaisuuksia kuin sitkeys ja joustavuus. Toisinaan näkee kriittistä kommentointia siitä, että resilienssi ei ole yksilön ominaisuus vaan eräänlainen sosiaalinen rakenne. Tämä on sekä totta että epätotta. On olemassa resilienssiä, jonka voidaan nähdä ilmentyvän sosiaalisen ympäristön osana. Lisäksi on olemassa resilienssiä, joka on piirteen kaltainen, yksilön ominaisuus, joka on olemassa, vaikka sosiaalinen ympäristö ei olisi resilienssiä tukeva. Tämän tyyppinen resilienssi ei kuitenkaan ole ominaisuus, joka on muuttumaton ja kohtalonomaisesti määrittää yksilön selviytymistä elämän vastoinkäymisistä, vaan se voi kehittyä läpi elämän. Itse käytän tästä piirremäistä resilienssiä kuvaavasta ominaisuudesta suomen kielellä termiä piirreresilienssi.

Kuten todettiin, piirreresilienssin tutkimus on voimakkaasti ja vakuuttavasti lisääntynyt viimeisten vuosikymmenien aikana, käsittäen myös sitä mittaavien arviointimenetelmien kehittymisen. FinnBrain-perheiden vanhemmat ovat raskausviikolla 14 täyttäneet CD-RISC-10-mittarin, joka on kansainvälisesti toimivaksi osoitettu piirreresilienssin mittari. Kyseisen arviointityökalun avulla saadaan tietoa siitä, miten henkilö kokee sopeutuvansa muutoksiin, selviytyvänsä odottamattomista tapahtumista, sairauksista tai vammoista, miten hän kykenee käsittelemään epämiellyttäviä tunteita ja epäonnistumisia sekä ylläpitämään positiivisuutta stressaavissa elämäntilanteissa. Koska lapsen syntymää sekä edeltää että seuraa lukuisia muutoksia, joihin vanhempien on tarve sopeutua, on perinataaliaika erittäin kiinnostava ajanjakso resilienssitutkimuksen näkökulmasta.

Mikä on piirreresilienssin merkitys psyykkiselle oireilulle?

Tutkimuksissa on toistuvasti todettu piirreresilienssin olevan yhteydessä parempaan mielenterveyteen, kuten vähäisempään stressiin, masennukseen sekä ahdistukseen. Sen on myös todettu suojaavan lapsuudessa koettujen haitallisten kokemusten negatiivisilta vaikutuksilta. Vastaavia tuloksia löydettiin myös tuoreessa, vielä julkaisemattomassa FinnBrain-tutkimuksessa. Tutkimuksessamme piirreresilienssi oli itsenäisesti yhteydessä vanhempien parempaan mielenterveyteen raskausaikana. Lisäksi piirreresilienssi muokkasi vanhempien varhaisten haitallisten kokemusten sekä psyykkisen oireilun välistä yhteyttä. Vertailtaessa saman verran varhaisia haitallisia kokemuksia kokeneita vanhempia havaittiin eroja masennus- ja ahdistusoireissa piirreresilienssin perusteella: niillä vanhemmilla, joilla oli saman verran varhaisia haitallisia kokemuksia, mutta vahvempaa piirreresilienssiä, oli vähemmän psyykkistä oireilua verrattuna heikompaa piirreresilienssiä omaaviin vanhempiin. Tulokset voivat vielä tarkentua.

Piirreresilienssin hyödyntäminen mielenterveystyössä

Resilienssi tarjoaa mielenterveystyöhön tervetulleen täydentävän ulottuvuuden, siirtäen painopistettä oire- ja ongelmakeskeisyydestä kohti mahdollisuuksien ja sopeutumista edistävien tekijöiden korostamista. Piirreresilienssin hyödyntämisessä osana mielenterveystyötä on valtava potentiaali aina ennaltaehkäisevästä- ja tukevasta mielenterveystyöstä mielenterveyden häiriöiden hoitoon.

Piirreresilienssiä voitaisiin hyödyntää esimerkiksi kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien yksilöiden ja ryhmien tunnistamiseen. Jos yksilö raportoi matalaa piirreresilienssiä, lisää tämä todennäköisyyttä psyykkisten oireiden esiintymiselle vastoinkäymisten yhteydessä. Omassa tutkimuksessamme haavoittuvimman ryhmän muodostivat vanhemmat, jotka olivat kokeneet lapsuudessaan haitallisia kokemuksia, ja jotka raportoivat matalaa piirreresilienssiä. Lisäksi piirreresilienssiä voitaisiin hyödyntää terapioiden vaikuttavuuden seurannassa; piirreresilienssi voisi toimia täydentävänä osana oire- ja toimintakykyarvioille, ja voisi auttaa suuntamaan sekä terapian kestoa että sisältöä.

Tulevaisuuden näkymät

Aiempien vuosien trendikkyydestään huolimatta resilienssin hyödyntäminen hyvinvoinnin ja mielenterveyden tukena on alihyödynnettyä. Esimerkiksi Australiassa resilienssi on ohjannut kansallisesti merkittävää lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävää kehitystyötä, jossa resilienssiä vahvistava ohjelma on otettu käyttöön 1500 koulussa ympäri maata. FinnBrain-perheiden ansiosta meillä FinnBrainissa on kansainvälisestikin ainutlaatuinen aineisto, joka mahdollistaa resilienssin tutkimisen sekä psykologisesta, sosiaalisesta että biologisesta näkökulmasta. Tavoitteenamme on tehdä tätä hyvinvointia ja mielenterveyttä tukevaa ilmiötä tunnetummaksi myös Suomessa ja valjastaa se palvelemaan perheitä kautta maan.

Viivi Mondolin
Väitöskirjatutkija, psykologi

Kuva: Jenna Lehtonen

Lähteet

Campbell-Sills, L., & Stein, M. B. (2007). Psychometric analysis and refinement of the Connor-Davidson Resilience Scale (CD-RISC): Validation of a 10-item measure of resilience. Journal of Traumatic Stress, 20(6), 1019–1028. https://doi.org/10.1002/jts.20271

Connor, K. M., & Davidson, J. R. T. (2003). Development of a new Resilience scale: The Connor-Davidson Resilience scale (CD-RISC). Depression and Anxiety, 18(2), 76–82. https://doi.org/10.1002/da.10113

Hu, T., Zhang, D., & Wang, J. (2015). A meta-analysis of the trait resilience and mental health. Personality and Individual Differences, 76, 18–27. https://doi.org/10.1016/j.paid.2014.11.039

Kessler, R. C., McLaughlin, K. A., Green, J. G., Gruber, M. J., Sampson, N. A., Zaslavsky, A. M., Aguilar-Gaxiola, S., Alhamzawi, A. O., Alonso, J., Angermeyer, M., Benjet, C., Bromet, E., Chatterji, S., de Girolamo, G., Demyttenaere, K., Fayyad, J., Florescu, S., Gal, G., Gureje, O., … Williams, D. R. (2010). Childhood adversities and adult psychopathology in the WHO world mental health surveys. British Journal of Psychiatry, 197(5), 378–385. https://doi.org/10.1192/bjp.bp.110.080499

Masten, A. S. (2018). Resilience Theory and Research on Children and Families: Past, Present, and Promise. In Journal of Family Theory and Review (Vol. 10, Issue 1, pp. 12–31). Wiley-Blackwell. https://doi.org/10.1111/jftr.12255

Osofsky, J. D., Osofsky, H. J., Frazer, A. L., Fields-Olivieri, M. A., Many, M., Selby, M., Holman, S., & Conrad, E. (2021). The importance of adverse childhood experiences during the perinatal period. The American Psychologist, 76(2), 350–363. https://doi.org/10.1037/amp0000770