Post doc suoli-aivoakselitutkimuksen parissa: eläinmalleista ihmisiin ja takaisin
Väitöksen jälkeen moni nuori tutkija lähtee ulkomaille tutustumaan toisen ryhmän toimintaan ja erilaiseen tapaan tehdä tutkimusta, kuten Saara Nolvi (Oppia tutkijanikä kaikki – väitöksen jälkeinen tutkimusvuosi Berliinissä: Osa 1 ja osa 2) ja Jetro Tuulari (Post doc Oxfordissa, eli sinne ja takaisin) FinnBrain-tutkijoista ovat kuvanneet. Lähdin omalle ristiretkelleni kaksi viikkoa väitökseni (Nuoren kakkatutkijan taival) jälkeen 2021 maaliskuussa. Puolen vuoden tutkijatohtorivierailuni kohde oli Corkin yliopisto eteläisessä Irlannissa. Menomatkaan kuuluivat useammat koronanäytteet ja perillä odotti viikon koronakaranteeni sekä viiden kilometrin liikkumisrajoitus kotoa. Onneksi en ollut ryhmämme pioneeri ulkomaan vierailuissa ja olen kiitollinen, että sain paljon käytännön vinkkejä ja myös psyykkistä tukea kokeneemmilta tutkijoilta.
Sopeutumista helpotti se, että Cork on saman mittakaavan yliopistokaupunki lähellä rannikkoa kuin Turkukin. Keskusta oli joen ympärillä ja rannikolle oli lyhyt matka. Varsinaissuomalaisesta tyyppimaisemasta poiketen laidunmaata oli huomattavasti enemmän ja mäet olivat omaa luokkaansa. Lisäksi koronapandemiasta huolimatta keskustassa näkyi huomattavasti enemmän aikaa viettäviä ihmisiä, usein paikallisen panimon take-away pintti kädessä.
Lisäksi vastaanottavan ryhmän kanssa oli tehty yhteistyötä ja suunniteltu yhteisprojektia jo useamman vuoden ajan. Oli mukava saada vuosien suunnittelutyö toteutuspisteeseen. Projekti, jota tulin toteuttamaan, koski suoli-aivoakselia. Yksi johtavista suoli-aivoakselin tutkimukseen keskittyvistä ryhmistä on University College Corkin ja APC Instituutin Microbiota-Gut-Brain Axis -ryhmä, jota johtaa professori John Cryan. Olisi ollut haastava keksiä sopivampaa ryhmää, jossa vierailla.
Suoli-aivo-akseli on keskushermoston ja suoliston ja sen pieneliöiden muodostama toiminnallinen kokonaisuus, joka välittyy metabolisia, immunologisia ja hermostollisia reittejä pitkin. Suoli-aivoakselista on 2010-luvulla kertynyt paljon eläintutkimuksia, jotka todistavat tämän yhteyden olemassaolon. Usein käytetyt menetelmät ovat kuitenkin sellaisia, että ne eivät vastaa ihmisen luonnollista elinympäristöä tai fysiologiaa; tästä esimerkkinä mikrobivapaassa ympäristössä kasvavat hiiret. Tämän takia vastaavia ilmiöitä on tarpeellista tutkia ihmisaineistoissa, kuten kartoittamalla suolistomikrobiston koostumuksen eroja esimerkiksi aivosairauksia sairastavilla potilailla. Toisaalta yhteyksien tutkiminen väestötasolla ei vielä kerro syy-seurausyhteydestä, mistä voi olla apua, kun yritetään kehittää uusia hoitokeinoja. Näin on tapahtunut esimerkiksi Parkinsonin taudin kohdalla (How gut microbes could drive brain disorders).
Väitöstutkimuksessani kartoitin varhaisen suolistomikrobistokoostumuksen yhteyksiä erilaisiin neuropsykologisen kehityksen ilmiasuihin. Ensimmäisessä projektissani tohtorina halusin nähdä suoli-aivoakselitutkimuksen toisen puolen eli eläintutkimuksen, jotta oppisin arvioimaan sen hyötyjä, sudenkuoppia ja oikeutusta. Suunnittelimme ja toteutimme yhteistyössä Siobhain O’Mahonyn, professori John Cryanin ja professori Ted Dinanin ryhmien kanssa projektin, joka tutki väitöskirjassani havaittujen yhteyksien syy-seuraussuhteita jyrsijöillä. Pitkän aikavälin tavoitteena on, että kyseinen projekti olisi yksi linkki suoli-aivoakselin toiminnan ymmärtämisessä ihmisillä ja tämän tiedon hyödyntämisellä aivoterveyden tukemiseksi.
Minulla oli jo taustakoulutusta ja hiukan kokemusta koe-eläintyöskentelystä, mutta olin valmistautunut sietämään epävarmuuden tunnetta ja kohtaamaan uudentyyppisiä ongelmia vierailun aikana. Valmistautuminen ei ollut turhaa. Onneksi tutkimuksen toteutuksessa auttoivat ryhmän muut nuoremmat tutkijat sekä tutkimuksen avustava henkilökunta neuvoi ja auttoi käytännön asioiden järjestelemisessä. Lisäksi tutkimuksen tekemisen lomassa opin työtovereiltani heidän syitään suosia tai olla suosimatta eläintutkimusta.
Oli myös silmiä avaavaa toimia aivan erilaisessa ryhmässä. Paikallinen ryhmä tosin oli tuttuun tapaan laaja ja monialainen ja piti sisällään moninaisia pienempiä tiimejä, kuten FinnBrain-tutkimuskin. FinnBrainistä poiketen ryhmällä oli käynnissä useampia eläimillä ja ihmisillä toteutettavia töitä yhtä aikaa ja suurin osa tutkijoista oli bio- tai neurotiedetaustaisia ja teki tutkimustyötä täysiaikaisesti. Lisäksi valtaosa tutkijoista oli kotoisin muualta kuin Irlannista ja kansallisuuksien kirjo oli laaja – tuttavalliseen tapaan ryhmässä viitattiin muun muassa Espanjan ja Italian mafioihin.
Työskentely ulkomailla on usein haastavaa ja luo omia käytännön vaikeuksia, mutta sen lisäksi vierailuni ajankohta ajoittui vaiheeseen, jossa koronatilanne oli haastava ja harvalla työkaverillani oli vielä koronarokotuksia. Yhteiskunnan rajoitustoimet olivat myös sen mukaiset. Vierailuni alussa oli voimassa viiden kilometrin liikkumisrajoitus omasta kodista, myöhemmin tämä laajeni maakunnaksi ja kesän korvilla viimein pääsi liikkumaan koko maassa ja matkailu- ja ravintolatoiminnan rajoituksia höllennettiin. Kokoontumisrajoitukset jatkuivat kuitenkin tiukahkoina.
Tehtyjen varausten, suunnitelmien ja aiempien lykkääntymisten takia en kuitenkaan halunnut enää jäädä odottamaan pandemiatilanteen helpottumista. Toki voi arvailla, että ulkomailla vietetty aika olisi mielekkäämpää, jos maiden välillä liikkuminen olisi jouhevampaa ja jos pystyisi varauksetta olemaan läheisissä tekemisissä ihmisten kanssa ilman pelkoa viruksen leviämisestä. Moni tuttavista piti minua onnekkaana, sillä pääsin ulkomaille aikana, jolloin matkustaminen oli huomattavasti vähäisempää. Ymmärrän mistä reaktio kumpuaa, mutta samalla minun oli itse vaikea tavoittaa sitä.
Olen kuitenkin tyytyväinen, että vierailu toteutui yllättäen aika lailla suunnitelman mukaisesti. Iso osa vierailulleni asetetuista tavoitteista toteutui. Näistä tärkeimpiä oli uusien menetelmien opettelu, suunnitellun projektin vieminen maaliin, muihin nuorempiin tutkijoihin tutustuminen sekä rahoitushakemuksissa usein vaaditun aiemman kansainvälisen liikkuvuuden täyttyminen. Vierailuni mahdollistivat Emil Aaltosen säätiö, Aivosäätiö, Suomen Lääketieteen säätiö ja Duodecim säätiö, Maire Taposen säätiö, Psykiatrian tutkimussäätiö sekä VVSHP:n myöntämä valtion tutkimusrahoitus.
Tilanteeseen nähden onnistuneesta reissusta huolimatta olin ylen tyytyväinen palatessani Suomeen syyskuun loppupuolella. Edessä oli seuraavan mittapisteen suunnittelu ja käynnistäminen FinnBrainissä, aloitettujen käsikirjoitusprojektien edistämistä ja yhteistyötä muiden Väestötutkimuskeskuksen tutkijoiden kanssa. Lisäksi oli mukava palata tekemään hiukan kliinistä työtä. Olen onnekas ja innoissani, että voin vuoden 2022 toimia Väestötutkimuskeskuksen erikoistutkijana.
Anna Aatsinki
LT, erikoistutkija