Rituaalien ja myyttien käyttöä osana 1800-luvun hallitsijaretoriikkaa käsittelevä tutkimukseni nostaa esiin sukujuuriltaan länsisuomalaiset Alexander Armfeltin, Carl Johan Walleenin, Emil Stjernvall-Walleenin…
Olen eläkkeellä oleva meriupseeri, jonka palvelusaikaa 1970- ja 1980-luvuilla sävyttivät kylmän sodan henki, Pariisin rauhansopimus, Suomen ja Neuvostoliiton välinen YYA-sopimus…
Vuodesta 2020 alkaen ensimmäisen vieraan kielen opetus alkaa kaikissa Suomen kouluissa jo peruskoulun ensimmäisellä vuosiluokalla, viimeistään ensimmäisen vuosiluokan keväällä. Varhennetun…
Henkien kutsuminen, niiltä lohdun sanoman kuuleminen ja monenlainen esoteerinen etsintä leimasivat 1800-luvun lopun vuosia. Monet olivat kyllästyneet kylmään ja kalseaan…
Turun romantiikaksi nimetty ylioppilasnuorison liikehdintä 1800-luvun alussa oli yllättävän monipuolista ja kielirajat ylittävää. Tuore tutkimus aiheesta kokoaa sen kollektiiviset toimintamuodot…
Turun yliopisto perustettiin itsenäisen Suomen alkuhuumassa vapaan kansan lahjaksi vapaalle tieteelle. Kysymys oli kansallisesta projektista, jossa maahan haluttiin saada kokonaan…
Pori Laboratory of Play:n tekemässä tutkimuksessa selvitettiin esikouluikäisten lasten sosioemotionaalisten taitojen kehittymistä koira-avusteisissa oppimistilanteissa, joihin osallistettiin robottikoira ja elävä koira….
”Gaius Hadius Ventrio, roomalainen ritari, syntyi punajuurten ja kaalien joukossa.” • ”Victor on kullinimijä!” • ”Lucilia hankki tienestiä ruumiillaan.” •…