Kamishibai-teatteri

Mikä on kamishibai? 

Kamishibai (紙芝居), paperiteatteri, on performanssitaidetta, joka oli erittäin suosittua Japanissa vuosina 1920-1960, ennen kuin televisiot tulivat. Varhaisin kamishibain muoto löytyy yli 1 000 vuotta sitten, jolloin buddhalaiset munkit käyttivät kuvitettuja kääröjä jakaakseen oppejaan eteenpäin. Kamishibaihin kuuluu kamishibai-teatteri sekä suuret kuvalliset kamishibai-kortit. Tarinankertoja kertoo tarinaa suurten kuvakorttien avulla.

Kamishibai oli katutaiteilijoiden suosiossa: kamishibai-teatteri mahtui polkupyörän päälle ja esiintyjä sai tienestinsä myymällä karkkeja esityksen aikana. Katuteatteri-kamishibai ei pyrkinyt kasvattamaan, vaan viihdyttämään ja tarinojen kuvat olivatkin groteskeja, jännittäviä ja huumoripitoisia. Kamishibai-teatteri oli yksi japanilaisten lasten yleisimmistä vapaa-ajan puuhista ja etenkin köyhien alueiden lapset kävivät usein katsomassa kamishibai-esityksiä, sillä esityksen aikana myydyt karkit olivat edullisia. Kamishibaita käytettiin sota-aikana myös propagandan levittämiseen: vuosina 1938-1941 70 % kamishibain esityksistä oli aikuisille suunnattua propagandaa. Kamishibaista tuli tehokas propagandan välittäjä myös lapsille: tarinoissa kerrottiin urheista lapsista, jotka kantoivat oman osansa sotaan. Sodan aikana myös kouluissa esitetiin propaganda-aiheisia kamishibai-esityksiä (Orbaugh, 2018). Video perinteisestä kamishibai-esityksestä japaniksi.

Nykyään kamishibaita käytetään paljon opetuksessa ja koulutuksessa taidelähtöisenä työtapana. Kamishibai on hyvin erilainen visuaalinen esitysmuoto kuin PowerPoint: esittäjä on yleisön kanssa läsnä, hänen kasvonsa ovat kohti yleisöä ja esitystilanne rohkaisee vuorovaikutukseen (Bull, 2011). Kamishibai luo kyokan-maailman. Kyokan tarkoittaa tunteiden jakamista, sillä kamishibain esittäjä ja yleisö jakavat tunteita toisilleen (Paatela-Nieminen, 2008). Kamishibai mahdollistaa siis yhteisöllisen tarinankerronnan.

Näin käytät kamishibaita

Tutkimuksia kamishibain käytöstä opetuksessa 

Kamishibai yhdistää kuvataiteen ja kirjoittamisen. Se auttaa jaksottamisen hahmottamista: oppilaat ymmärtävät, että tarinanluomisella on looginen kehityskulku. Osa hahmottaa tarinan kuvien avulla ja osa tekstien avulla. Alakoulussa viisi tai kuusi korttia per oppilas/ryhmä on ideaali ja jopa kolmen kortin avulla voi kertoa tarinan (Geier, 2006). Moni oppilas ei näe yhteyttä kirjoittamisen ja kertomisen välillä, vaan heidän mielestään kirjoittaminen on kirjoittamista ja puhuminen on puhumista ja piirtäminen kuuluu vain kuvataiteen tunneille. Kamishibai yhdistää kirjoittamisen, puhumisen sekä piirtämisen yhdeksi kokonaisuudeksi (McGowan, 2015). 

Kamishibain voi helposti yhdistää muihin oppiaineisiin. Lee (2003) jakoi kuudesluokkalaiset oppilaansa pienryhmiin tekemään historianprojektina ryhmätöitä Egyptistä kamishibain avulla. Neljän hengen ryhmässä roolit olivat: suunnittelija (työskentelee taiteilijan kanssa ja hahmottelee kuvien pääidean), taiteilija (vastuussa kuvista), käsikirjoittaja (työskentelee esittäjän kanssa ja kirjoittaa korttien taakse tekstit) sekä esittäjä (lukee ja näyttelee kamishibai-tarinan). Egypti-aiheisia ryhmätöitä valmisteltiin useampi tunti: oppilaat käyttivät oppikirjoja sekä internettiä ryhmätyönsä lähteinä. Kaikki oppilaat värittivät kortteja yhdessä ja esityksen aikana suunnittelija, taiteilija sekä käsikirjoittaja olivat vastuussa ääniefekteistä. Jokainen esitys kesti neljä tai viisi minuuttia. Lee arvioi, että kamishibai-esityksen tekeminen oli erittäin suuri menestys ja oppilaat kommentoivat pitäneensä työtavasta. Työtapa tarjosi oppilaille mahdollisuuksia hyödyntää erilaisia taitoja: kinesteettiset ja avaruudellisen hahmotuskyvyn omaavat oppilaat nauttivat kamishibain taiteellisesta puolesta, loogiset ajattelivat nauttivat suunnittelijan roolista sekä kinesteettisesti ja kielellisesti lahjakkaat oppilaat nauttivat käsikirjoittamisesta ja esiintymisestä. Oppilaiden tuli myös tehdä yhteistyötä muiden vastaavien kanssa ja näin kaikki oppivat toisiltaan.

Kamishibai toimii erinomaisesti myös monikielisissä ryhmissä. Katagiri (2019) hyödynsi kamishibaita arabioppilaiden kanssa. Katagiri on kirjastonhoitaja Japanissa ja hän oli huomannut, että osalla arabioppilaista oli toisinaan vaikea kuunnella asioita Japanin kulttuurista, sillä moni asia oli vastoin heidän kulttuuriaan ja uskomuksiaan. Opettaja käytti kamishibaita kertoakseen japanilaisia satuja ja sitä kautta opettaakseen kulttuuria: tarinoiden avulla käsiteltiin japanilaisen kulttuurin ja arabikulttuurin eroja ja samankaltaisuuksia. Katagirin mukaan kuvat auttavat kulttuurienvälistä ymmärtämistä ja kamishibain tarinankerrontaan kuuluu kertojan ja yleisön läheisyys, joka saa aikaan turvallisen tilan.

IKI-TARU-hankkeessa kamishibai-menetelmää on käytetty esimerkiksi eri kielten tunneilla, sillä kamishibai ohjaa kuunteluun ja tarkkaavaisuuteen, ja kuvat sekä äänet tukevat tarinan ymmärtämistä ja sanaston oppimista. IKI-TARU-tutkimuksessa havaittiin, että oppilaat, joiden kotona ei ollut suomea puhuvaa huoltajaa, nauttivat kamishibaista yhtä paljon kuin ne, joiden kotona oli suomea puhuva huoltaja (Lähteelä ym., 2021). Kamishibai luo yhteisöllisen kokemuksen ja eheyttävän oppimistilanteen (Kauppinen & Aerila, 2020). Kamishibai sopii hyvin kaikille oppilaille, sillä oppilaat, jotka eivät pidä ääneen lukemisesta tai esitelmien pitämisestä koulussa, nauttivat kamishibaista yhtä paljon kuin oppilaat, jotka pitävät ääneen lukemisesta ja esitelmien pitämisestä (Lähteelä ym., 2021).

Teksti ja ohjevideo
Johanna Lähteelä
Toukokuu 2020
(päivitetty kesäkuu 2021)