Lappilaisia ilmastotoimijoita palkittiin ensimmäistä kertaa
Ensimmäistä kertaa järjestetyssä Lapin ilmastogaalassa palkittiin ilmastotutkimuksessa ja ilmastoteoissa ansioituneita lappilaisia. Kevon, Kilpisjärven ja Värriön tutkimusasemat palkittin pitkäjänteisestä työstä ilmaston ja arktisen ympäristön tutkimuksen parissa.
Rovaniemellä 5.-6.11.2025 järjestetyn Lapin ilmastoseminaarin teema oli ”Strategiasta ilmastotekoihin”. Lapissa on yli vuoden ajan valmisteltu uutta alueellista ilmasto- ja energiastrategiaa, jonka tavoitteena on viedä eteenpäin lappilaisten omaa ilmastotyötä sekä päästöjen vähentämisen että ilmastonmuutokseen sopeutumisen osalta.
Ilmastotyö vaatii konkreettisia tekoja, joita Lapin ilmastogaalan palkintojen kautta haluttiin nostaa esille. Kuntien ja kaupunkien toimet ja erilaiset luontopohjaiset ratkaisut ovat merkittävässä asemassa ilmastokestävän yhteiskunnan rakentamisessa.
– Lapissa tehty ilmastotoiminta ansaitsee tulla nähdyksi ja palkituksi, totesi gaalan avannut Rovaniemen kaupungin teknisen toimialan toimialajohtaja Pertti Onkalo. Hänen mukaansa olisi tavoiteltavaa tehdä ilmastogaalasta vuotuinen perinne, joka nostaa esiin alueen kestävän kehityksen edelläkävijät.
Jaettu Vuoden lappilainen ilmastotoimija -palkinto osoitettiin Kevon, Kilpisjärven ja Värriön tutkimusasemille kiitoksena pitkäjänteisestä ympäristön ja ilmaston seurantatyöstä Lapissa. Pitkän historiansa lisäksi nämä toimijat ovat eläneet ajassa ja ovat oman alansa moderneimpia laitoksia aivan ympäristötutkimuksen kovimmassa kärjessä. Ilman heitä emme tuntisi Lappia yhtä hyvin kuin sen nyt tunnemme, todetaan palkinnon perusteluissa.
Kevon asemanjohtaja Otso Suominen lähetti palkintotilaisuuteen terveiset Kilpisjärven aseman edustajan mukana.
– Turun yliopiston Kevon tutkimusasema kiittää palkintotoimikuntaa suuresti tästä huomionosoituksesta ja palkinnosta. Kiitoksia järjestäjille myös pitkäjänteisen ilmasto- ja ympäristötutkimuksen merkityksen esille tuomisesta.
– Tämä on hieno tunnustus satojen ihmisten työpanokselle vuosikymmenten ajalta. Helsingin yliopisto panostaa omassa arktisessa ohjelmassaan alueelliseen vaikuttavuuteen ja tämä palkinto on siis myös rohkaisu sille, että olemme oikealla tiellä, toteaa Helsingin yliopiston biologisten tutkimusasemien johtaja Jouni Heiskanen.
Palkittujen joukosta löytyy myös Pelkosenniemen kunta, joka koostaan huolimatta on tarttunut aktiivisesti ilmastonmuutokseen liittyviin kysymyksiin.
– Näin pienenä kuntana on hienoa saada tunnustusta. Ilman hankerahoitusta, kuntalaisia ja yrityksiä emme voisi viedä asioita eteenpäin. Emme voi vaikuttaa kaikkeen ilmastoasioissa, mutta voimme pyrkiä tekemään osamme, huolehtia ympäristökasvatuksesta ja tarjota ihmisille mahdollisuuksia tehdä arjessa ympäristöä säästäviä valintoja, kertoo Pelkosenniemen elinvoimajohtaja Sari Niemi.
Hän toteaa myös, että matkailun vaikutukset ilmastoon ovat globaalisti suuria ja siksi on arvokasta, että Pelkosenniemellä on aktiivinen ja avoin keskustelukulttuuri paikallisten matkailuyritysten kanssa, jotka ovat pääosin hyvin valveutuneita ja haluavat löytää kestävämpiä ratkaisuja.
Vuoden lappilainen ilmastotutkija Kaisa Lakkala omistaa palkintonsa koko Ilmatieteen laitoksen tutkijatiimille.
– Yhdenkin ilmastotutkimustuloksen takana on valtava määrä kotimaista ja kansainvälistä yhteistyötä, alkaen yksittäisestä ilmastohavainnosta, aineiston laadunvarmennuksesta, tutkimusmenetelmien ja -mallien kehittämisestä päätyen tutkimustulosten tieteelliseen vertaisarviointiin, Lakkala kuvailee.
Muita palkittuja olivat Luonnonperintösäätiön ja Matkalle Sallaan ry:n Sallan luontohyvitys -kampanja (Vuoden lappilainen sopeutumisratkaisu) sekä Ammattiopisto Lappian LapinKierto-hankkeen järjestämät EkoaTekoa-tapahtumat (Vuoden lappilainen ilmastoteko).
Lapin ilmastogaalassa kuultiin myös välähdyksiä lappilaisesta ilmastotyöstä hanke-esittelyjen muodossa. Ilmastoseminaarin järjestämisestä ja rahoituksesta vastasivat Lapin ilmasto- ja energiastrategia -hanke (Lapin ELY-keskus ja Lapin Liitto) sekä NBS4LOCAL-hanke (Lapin Liitto). Näiden lisäksi Lapin ilmastogaalan järjestelyistä vastasivat myös Hiilineutraali Rovaniemi-, Ilmastoturvallinen Rovaniemi- ja EUREKA-hankkeet (Rovaniemen kaupunki) sekä Picobello-hanke (Lapin liitto). Kaikki hankkeet ovat EU:n osarahoittamia.
Kuva: Johan-Eerik Kukko

