Karigasniemelle perustettiin maailman pohjoisin tyrnikoeala

Utsjoen Karigasniemelle on kesäkuun alussa perustettu maailman pohjoisin tyrnikoeala, jonka avulla voidaan seurata ympäristön vaikutusta marjan menestymiseen ja terveysvaikutuksiin.

Tyrni on Euraasiassa esiintyvä karaistunut, marjova pensas, jonka alkukoti lienee Himalajan vuoristoalueella Kiinassa. Tyrniä esiintyy luonnonvaraisena myös Pohjanlahden maannousemarannoilla aina Kemi-Tornion aluetta myöten. Marjan viljelyala lisääntyy Suomessa hitaasti.

Marjojen ja lehtien koostumusta tutkimalla on saatu merkittävää tietoa kasvukauden ja päivän pituuden sekä valaistusolosuhteiden ja lämpötilan vaikutuksesta kasvin menestymiseen. Yhdistämällä kaikki tämä elintarvike- ja ravitsemustutkimukseen, lisääntyy ymmärrys luonnonmarjojen ja niiden terveysvaikutusten välisistä suhteista.

Talkooväkeä istuttamassa pensaita niitylle

Nilla O. Pieski on rakentanut niitylleen Utsjoen Karigasniemelle poroilta ja jäniksiltä suojatun koealan, johon istutettiin kesäkuun alussa talkooväen voimin ensimmäiset 220 kotimaista alkuperää olevaa tyrnintainta. Pieski hoitaa jatkossa tutkimuskoealaa ja saa hyödyntää huomattavan osan mahdollisesta sadosta. Tieteellisen seurannan on tarkoitus kestää vähintään 20 vuotta.

 

Ryhmä seisomassa ladon seinustalla
Talkooväki kokoontui ryhmäkuvaan istutusurakan jälkeen.

Vastaavia taimia sijoitettiin pieni määrä Kevon tutkimusasemalle. Muutama taimi istutettiin myös Utsjokisuun koulun pihalle, joten nämä taimet ovat kaikkein pohjoisimmat yksilöt. Koulun henkilökuntaa osallistui istutustalkoisiin Karigasniemellä ja tutkimustarhallekin merkittiin muutama koulun nimikkotaimi.

 

Karigasniemen tyrnikoe liittyy Turun yliopiston elintarvikekemian ja elintarvikekehityksen yksikön ja Lapin tutkimuslaitos Kevon yhteistyöhön Utsjoen kunnan ja kuntalaisten kanssa. Utsjoen kunta on suunnittelemassa laajemminkin erityisesti luonnonmarjoihin ja yrtteihin perustuvaa liiketoimintaa. Tyrnikoealan perustamista tukee Turun yliopistosäätiö.

– Uuden koealan perustaminen on jatkumo Turussa, Kittilän Tepastossa ja Kolarin Taapajärvellä toteutettuihin vuosien mittaisiin tyrniä koskeviin seurantatutkimuksiin. Ilmastolla, sääolosuhteilla ja tyrnin alkuperällä on todettu olevan ratkaiseva vaikutus marjojen koostumukseen ja laatuun. Tyrnimarjojen ravintosisältö Lapissa on erityisen suuri, toteaa koejärjestelyistä vastaava apulaisprofessori Maaria Kortesniemi.

Turun ja Kittilän koealat perustettiin 2003 yhteistyössä Sammalmäen tyrniseuran kanssa. Osa Kittilän viljelmästä on ollut Lapin tutkimuslaitos Kevon hallinnassa vuodesta 2012 lähtien.

Utsjoen äärimmäiset luonnonolot tekevät hankkeesta riskialttiin

tyrnipensaan taimi

Pohjoisen valo ja ilmasto ovat kasville stressitekijöitä, mutta ne edistävät terveydelle edullisten suojayhdisteiden muodostumista marjoissa.

– Kittilän koealan ansiosta tiedämme mitkä lajikkeet ovat kestävimpiä, mutta tyrnien vieminen yhä pohjoisemmaksi haastaa taimien selviytymistä ja menestymistä etenkin talvien yli. Seurantatutkimuksessa selvitetäänkin millaisissa pohjoisen olosuhteissa tyrni saadaan parhaiten menestymään, jotta tätä monella tapaa terveydelle edullista marjaa voitaisiin hyödyntää nykyistä enemmän esimerkiksi erilaisissa marjatuotteissa tai elintarvikeviennissä, Kortesniemi sanoo.

Hanke on osa Turun yliopiston ja Utsjoen kunnan yhteisiä pohjoisuuden tutkimuksen ponnistuksia. Professori Baoru Yang, Turun yliopiston uuden teknillisen tiedekunnan varadekaani ja elintarvikekemian ja elintarvikekehityksen yksikön johtaja, on yksi maailman johtavia tyrnitutkijoita.

– Tyrni on myös erinomainen maansitojakasvi, vaikka tällä ei juuri Karigasniemellä ole erityistä merkitystä. Esimerkiksi Kiinassa tyrni-istutusten avulla on voitu vähentää maan huuhtoutumista vesistöihin Keltaisen joen laajoilla eroosioalueilla. Tyrniraki-hankkeessa tyrnikasvustojen vaikutusta kokeillaan myös Varsinais-Suomen pelloilta Saaristomereen huuhtoutuvan fosforin määrän vähentämiseen, Yang kertoo.

Maaria Kortesniemi, Heikki Kallio, Nilla Pieski ja Baoru Yang tyrnitarhalla.

 

Lisätietoja hankkeesta: Maaria Kortesniemi, mkkort@utu.fi, +358 50 471 5962

Kuvat: Heikki Kallio (tyrnimarjat), Sakari Alhopuro (istutustalkoot), Pasi Oikarinen (ryhmäkuva) ja Elina Vainio (tyrnipensaan taimi, tutkijat ja maanomistaja).