Luovien vertaisuuteen – kirjoituksia mielenterveydestä

Lähdimme tarkastelemaan tässä blogitekstissä mielenterveyttä ja sen erilaisia haasteita peilaten omaan elämäämme ja omiin luoviin teksteihimme, joita myös olemme yhdistäneet tässä pohdintaamme aiheesta. Ajatus lähti liikkeelle vaikuttamiskampanjatehtävästä sekä siitä, kuinka halusimme luoda vielä lisäkeskustelua osallistavasta näkökulmasta aiheeseen sekä käydä läpi luovan toiminnan merkitystä lisäämään toisaalta toimijuutta sekä myös kuuluvuuden tunnetta yhteisöissä, tuomaan merkityksellisyyttä elämään ja myös avointa keskustelua ja läpinäkyvyyttä mielen haasteiden kanssa elämiseen. 

Lähestymistapoja mielenterveyteen on monia, jokaisella on varmasti omaan kokemushistoriaan perustuen omanlaisensa käsitys omasta mielenterveydestä, mutta mitä se todella on? Kaikilla meillä on mielenterveys, joka voi vaihdella ja jota voi myös vahvistaa eri keinoin, Jokainen voi kokea elämänsä aikana siihen liittyviä haasteita ja siitä on tärkeää puhua ääneen niin yksilöllisissä arkielämän kohtaamisissa kuin myös yhteiskunnallisesti ja tämän kautta vähentää myös stigmaa mielen haasteiden ympäriltä (Aalto-Matturi, Sari 2021).

Oli kyseessä sitten oma lääketieteellinen diagnoosi tai jonkin elämän kriisin aikaansaama kaaostila, tai ehkä läheisen ihmisen ongelmat, niin yksi tapa lähestyä mielen haasteista toipumisen prosessia on luoviin terapiamenetelmiin luokiteltu kirjallisuusterapia. Siinä on keskiössä terapeuttinen vuorovaikutussuhde, jossa käytetään joko valmista tekstiä tai itse tuotettua tekstiä apuna käsittelemään ja jäsentelemään vaikkapa omaa elämäntarinaa tai siinä esiintyviä haasteita. Usein sitä käytetään ryhmämuotoisessa terapiassa ja tärkeää on nimenomaan vuorovaikutus toisten kanssa sekä saatu palaute, joiden kautta osallistujien tunne osallisuudesta voi lisääntyä ja toisaalta se taas voi luoda tahtoa oman toimijuuden edistämiseen. (Mitä kirjallisuusterapia on? Suomen kirjallisuusterapiayhdistys.) Tämä ajatus on toiminut myös tässä tekstissä yhtenä tarkastelun kulmakivenä, niin henkilökohtaisen kuin myös toisten osallisuuden kokemuksen kautta, vaikka tulevina yhteisöpedagogeina emme terapeutteja olekaan. Kuitenkin luovan tekstin luomisen merkitys omien kokemusten ja haasteiden työstämisessä, voi toimia ehkä jokaisen henkilökohtaisessa maailmassa terapeuttisena työkaluna ja lisätä vertaisuutta ja tunnetta yhteisöllisyydestä.

Merkityksellisyys on merkillistä,

oman kuvajaisen katsomista

peilityynen järven pinnasta,

sukeltamista sulaviin jäihin

ja juoksemista saunan lämpöön,

kun kevään ensimmäinen valo

on alkanut antaa pituutta päiville.

Sitä, että uskaltaa murtua

ja olla lopen uupunut,

itkeä hetki suihkun alla

ja käpertyä pieneksi, ihan kerälle.

Löytää tarkoitusta

kaksisuuntaisista kasvukivuistaan,

samaistua sinisiipeen

ja sen metamorfoosiin,

antaa Muutoksen tapahtua.

Kuunnella kun rastas laulaa ikkunan alla,

laulaa itsekin sisäisesti hieman.

Järjestellä kirjahylly uusiksi

ja järjestellä ajatuksia ja kokemuksia siinä samalla,

olla joskus vain Ajatus,

unohtua hetkeksi itseensä 

ja pohtia miltä tuntuisi kiivetä Nepalin vuoripolkuja,

haaveilla ihan hetki vain

ja sitten palata taas ottaa kiinni arjesta lempeydellä,

merkitä mielen polkuihin muistiinpanoja mietteistään, 

jotain, joka jää.

Traumaattisista kokemuksista puhuttaessa esiin nousee usein esimerkiksi veteraanien kokemukset ja muut väkivaltaa kokeneet.  Trauman määritelmä ei kuitenkaan rajoitu vain näihin. MTKL määrittelee trauman syntyvän tilanteessa, joka on hallitsematon, poikkeuksellisen järkyttävä tai, johon liittyy hengenvaarassa olemisen kokemus. Myös, ihmisen jäädessä vaille jotakin olennaista, voi tuloksena olla trauman syntyminen. Esimerkkejä traumaattisista kokemuksista ovat muun muassa kiusatuksi joutuminen, läheisen kuolema, väkivallan kohteeksi joutuminen, sekä huolenpidon puute. (MTKL – Psyykkiset traumat).

Oli pimeä syysilta ja tuuli. Ensilumi oli juuri satanut maahan. Oli rauhallista.
Sisällä kuitenkin oli valoisaa ja lämmintä. Ääniä ja puhetta kuului jokaisesta huoneesta.
Siinä hetkessä kellään ei ollut huolia, vaan kaikki vain olivat läsnä.
Kukaan ei itkenyt. Kukaan ei huutanut. Kukaan ei aavistanut mitään. Kukaan ei huomannut mitään.
Äänet kuitenkin loppuivat. Tuli hiljaista.
Sisällä ollut lämpö hävisi.
Kaikki pysähtyi. Ensilumikin satoi maahan aavistuksen hitaammin.
Hiljaisuus oli ylitsepääsemätöntä.
Äänet kuitenkin palasivat. Hitaasti, mutta varmasti.
Eivät kuitenkaan ikinä kokonaan.

Traumaattiset kokemukset altistavat mielenterveyden ongelmille ja haasteille. Usein myös trauman kokeneilla henkilöillä esiintyy useampia mielenterveysongelmia samanaikaisesti, sekä päihteiden väärinkäyttöä. Trauman kokeneilla on myös havaittu esiintyvän enemmän fyysisiä terveysongelmia. (Isoaho, luku 1.3). Niin mielenterveysongelmat kuin myös fyysiset terveysongelmat vaikuttavat negatiivisesti yksilön osallisuuteen ja toimijuuteen.

Resilienssi on yksi suurimmista vaikuttavista henkilökohtaisista tekijöistä, käsiteltäessä traumaattista kokemusta. Resilienssi vaikuttaa paljon siihen, miten traumaattisen kokemuksen näkee ja kokee. On yksilöllistä, minkä kokemuksen kokee traumaattisena ja miten se vaikuttaa yksilön mielenterveyteen. Asiantuntija arvioiden mukaan traumaattisista kokemuksista ääneen puhuminen voi auttaa moniin traumasta johtuviin oireisiin, esimerkiksi tunteiden säätelyyn, välttelyyn, ihmissuhde ongelmiin, sekä dissosiaatio ongelmiin. (Isoaho, luku 1.4). Luovan kokemuksellisen kirjoittamisen avulla voi omiin kokemuksiin ja tunteisiin päästä helpommin käsiksi, mikä voi toimia edistävänä tekijänä traumaattisen kokemuksen pidempi aikaisemmassa prosessoinnissa.

Varhainen aamu. Istun nojatuolissa havahtuen herätyskellon ääneen.
Nousen ylös nojatuolista ja laahustan sammuttamaan tuon turhuuden. Muistutuksen ajasta, jolloin ajalla oli jotain merkitystä.
Luon katseeni huoneeseen ja huokaisen.
Tänä aamuna seinät ovat tavallistakin synkempiä.
Siitä onkin jo neljä päivää, kun ne viimeksi ajoivat minut tuosta ovesta, jonka takana ei ole minulle mitään.

Tulee kiire lähteä! Hätiköin kengät jalkaani ja asennoidun ottamaan määrätietoisia askelia.

Johonkin, minne vaan. Vaellan marraskuun värittämässä värittömyydessä. Ei ole paikkaa, minne mennä. ei ole paikkaa, minne palata.

Se ei ole siellä, kun hamuan käsilläni selkääni, mutta se on siellä

kuitenkin.

Tuo iso punainen rasti, jonka kaikki varmasti näkevät.
Kaikki tuijottavat, kaikki paheksuvat. Kaikki varmasti arvostelevat.
Ajatuksieni kupla puhkeaa, kun huomaan naisen kamppailevan ulko-oven kanssa, kauppaostokset käsissään. Menen ja autan saaden lämpöisen hymyn ja kiitoksen. Marraskuu haihtuu ja tunnen lämpöä. Tunnen merkityksellisyyttä.

Jatkan kulkuani kiinnittämättä huomiota mihinkä jalkani minua vievät.

Huomaan vain, kuinka askel askeleelta hymy haalenee ja katoaa.
Punainen risti palaa selkääni ja taas, taas on marraskuu.
Mieleni palaa sanoihin, jotka raapustin paperiin ennen kuin herätyskello rikkoi rauhani.

“Kangistun kaamoksen synkkyyteen
Sen hiljaiseen kylmyyteen
Tuulineen se saapuuyllään harmaa kaapu
Tuiverrus puista lehdet vie
tämä minun tie
minne se oikein vie.”

Monet yhteiskuntatasolla syrjäytyneet ja työttömät kokevat vahvaa osattomuuden tunnetta. Mielenterveydelliset haasteet voivat olla yhtenä osatekijänä ja vaikuttaa heikentävästi työkykyyn ja yksilön arkiseen jaksamiseen. Syrjäytyminen itsessään, etenkin pitkittyessään lisää haasteita oman jaksamisensa kanssa. Osattomuuden ja joukkoon kuulumattomuuden tunne vahvistuu. Lisäksi näköalattomuus sumentaa omien tulevaisuudenpolkujen hahmottamista.

Edellä mainitut asiat ovat laajasti tiedostettuja. Niiden esiintuominen ja niistä ääneen puhuminen on jatkossakin elintärkeää. Suorituskeskeisessä ajassamme, jo nuoret opiskelijat tuntevat tiukkojen vaatimustasojen ikeen, sekä mielenterveysongelmia, ja uupumusta. Kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja sen tukemisesta tulisi puhua laaja-alaisemmin ja myös ennalta ehkäisevästi. Näin pääsisimme mallista, jossa niin moni uupuu ja hakeutuu avunpiiriin vasta kun pää on niin sanotusti kainalossa.

Koronapandemia lisäsi Eksponentiaalisesti työttömyyttä. Yhteiskunnan sulkeutuessa todella monella oli edessä karu totuus. Työn ja elinkeinonsa menettäminen. Monia kohtasi sama todellisuus, kun vaikkapa pitkäaikasityöttömiä. Onkin täysin käsittämätöntä, kuinka siitä huolimatta edelleen negatiivinen stigma kietoutuu työttömyyden ympärille. Työttömyys nähdään yksilön omana syynä ja vapaavalintaisena päätöksenä. Mahdollisesti oman jaksamisen ja mielenterveyshaasteiden kanssa taistelevien ihmisten tulee kaiken sen lisäksi kokea olevansa arvottomia ja merkityksettömiä.

Suomessa, matalankynnyksen hyvinvointipalveluita löytyy paljon. Sen sijaan, että arvostelisimme, voisimmekin tukea ja kannustaa jokaista löytämään tarvitsemansa avun. Työelämä ja sen vaatimukset ovat muuttuneet. Apua ja tukea tulisi kehittää samoissa raameissa vastaamaan tarpeita. Muistetaan kaiken lähtevän omasta hyvinvoinnista. Pidetään siis huolta omasta, mutta myös ympärillämme olevien kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.

Kirjoitan taas kun en osaa muutakaan.
Tänään kaikki oli taas vähän liikaa.
Ja mä en mitään.
En itke enää, en niin kuin ennen.
Mut joskus kun jään yksin… Tunnistaako

muut itsensä kuvista?
Siis omista?
Mun ääriviivat on värejä sisus sanoja
Kaupan lattialle levinnyt jugurtti
Vai mekö molemmat

Kompastun itseeni
Jossain pauhaa rumpu
Kohta räjähtää, pää
Edellä tärisevin käsin
Tällainenko on tarinani loppu?

Piiloudun maailmalta, hengitän syvään.
Niin kuin sä opetit:
Ajattelen kesää.
Voikukan tahrimaa onnea.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan mielenterveys on tärkeä voimavara yksilön hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kannalta. Kuten fyysistä myös mielenterveyttä voi edistää ja ylläpitää toiminnalla, jonka tavoitteena on vahvistavien ja suojaavien tekijöiden lisääminen. Tällaista toimintaa voi olla periaatteessa kaikki sellainen tekeminen, joka jollain tavoin parantaa elämänlaatua ja tukee hyvää itsetuntoa sekä hyvinvoinnin tunnetta. (THL 2023). Käsittelemämme luovan kirjoittamisen keinot ovat meille tapa jäsentää kokemusmaailmaamme ja toisaalta itseämme. Kirjoittaminen on tapa saada oma päänsisäinen järjettömyys konkreettiseen ja käsiteltävämpään muotoon. Lukemalla ja kirjoittamalla voi olla helpompi työstää itselle tärkeitä tai vaikeita teemoja kuten surua, sairautta tai vanhoja muistoja (Rytilahti 2023).

Kirjallisuuden (luetun, kirjoitetun tai käytetyn) ja mielenterveyden suhde on ollut monien tutkijoiden ja terveydenhoitoalan ammattilaisten sekä potilaiden mielenkiinnon kohteena vuosia (Peach 2023). Catherine Deveney ja Patrick Lawson (2021) tutkivat luovan kirjoittamisen terapeuttisia vaikutuksia mielenterveyteen sekä tunne-elämän vaikeuksien käsittelyyn. Tutkimus osoitti luovalla kirjoittamisella olevan useita terapeuttisia etuja. Se muun muassa tarjosi hyödyllisen välineen ajatusten ja käytöksen syvien yhteyksien tutkimiseen, mikä mahdollisti uusien näkökulmien ja ajattelutapojen syntymisen. Kirjoittaminen voi siis olla väline itsetuntemuksen syventämiseen. Miten minusta tuli juuri minä, ja minne haluan olla matkalla?

Miksi me siis kirjoitamme? Luovan kirjoittamisen avulla voi olla helpompi lähestyä elämän haasteista ja tutustua itseensä aivan uudella tavalla. Luova toiminta, kirjoittaminen tai mikä vain itselle mieluinen taiteenmuoto saattaa helpottaa traumaattisten kokemusten käsittelemistä tai auttaa omien tunteiden ja ajatusten ymmärtämistä pidemmällä aikavälillä. Kirjoittaminen osallisuutta ja toimijuutta lisäävänä menetelmänä on mielestämme oivallinen tapa mielenterveyden edistämiseen, kuitenkaan ammattilaisten neuvoja unohtamatta.