Reliikkikammio ja kohtuullisuuden hyve

Kuinka helteinen heinäkuun 18. päivä mahtoi olla 701 vuotta sitten Avignonissa? Siitä ei harmillisesti ole säilynyt kommenttia päivää kuvaavissa silminnäkijäraporteissa. Raportit kuvaavat puheita ja tarjoiluja mutta eivät säätä, jossa Tuomas Akvinolaisen kanonisaatiota juhlittiin.

Omasta kokemuksestani osaan sanoa, että ainakin tunnelma on edelleen ollut lämmin, ellei jopa kuuma, kun Tuomaan muistojuhlia on viime ja tänä vuonna vietetty (2023 tuli 700 vuotta kanonisaatiosta ja 2024 puolestaan 750 vuotta Tuomaan kuolemasta).

Ruuhkaisin juhlakokemukseni on keväältä Napolista, San Domenico Maggioren konventista. Kyynärpäidenkään käyttöä ei kaihdettu, kun Tuomaan kunniaksi pidetyn juhlamessun jälkeen juhlaväelle tarjottiin mahdollisuutta vierailla Tuomaan kammiossa, paikassa, missä hän oli asustanut ja kirjoittanut viimeiset elinkuukautensa.

Tuomaan omakätisesti kirjoittamaa tekstiä vasemmalla eli käsialareliikki. Tuomaan kammio/kappeli, San Domenico maggiore.

 

Reliikkitutkijan silmin kammio on valtava reliikin ja relikvaarion yhdistelmä. Silmälasini eivät ole tässä suhteessa mitenkään erityiset. Jo Tuomaan kirjallista tuotantoa ja pyhyyttä ihailleet aikalaiset kokivat käynnin San Domenico maggioren kammiossa voimakkaasti; paikka ilmensi Tuomaan jatkuvaa läsnäoloa niin kyseisessä tilassa kuin huoneen esineistössäkin.

Esimerkiksi Napolin arkkipiispan Jacobus Viterbolaisen kerrottiin vierailleen konventissa aivan 1300-luvun alussa ja pyytäneen päästä vierailulle kammioon, jossa Tuomas oli asunut. Kun Jacobukselle oli näytetty, missä Tuomaan pöytä oli ollut, hänen kerrotaan käyneen välittömästi polvilleen ja sanoneen ”olen tullut kunnioittamaan paikkaa, missä hänen jalkansa ovat seisseet”. En polvistunut mutta tutkin tarkasti kaikkia niitä esineitä, joita kammioon oli tuotu ja joita kaikkia tänään kunnioitetaan Tuomaan reliikkeinä.

Näkymä Tuomaan kammiosta/kappelista. Edessä relikvaario, jossa osa Tuomaan käsivartta ja oikealla Pius V:n bulla Mirabilis Deus.

 

Nykyisin tila on enneminkin kappeli kuin kammio. Kappeliksi se ilmeisesti muutettiin hyvin pian kanonisaation jälkeen eräälle turhamaiselle napolilaiselle aatelisrouvalle tapahtuneen ihmeen seurauksena. Rouvan kerrotaan ottaneen muun muassa tuoksukylpyjä, vaihtaneen vaatteensa kolme kertaa päivässä, syöneen ruhtinaallisesti ja käyttäneen kolmea upeaa vuodetta yössä, kutakin vuorotellen. Kohtuuttoman elämäntapansa seurauksena nainen sairastui vakavasti, hänen lihaansa söivät madot ja keho alkoi löyhkätä pelottavalla tavalla. Nyt hän joutui vaihtamaan vuoteita epämukavuudesta, ei enää mukavuuden halusta, kun vuoteisiin pesiytyivät hänen kehonsa madot.

Eräänä yönä aatelisrouvalle ilmestyi uusi pyhimys, Tuomas, joka lupasi parantaa naisen, jos tämä katuisi ja muuttaisi hänen vanhan kammionsa kappeliksi. Rahat kunnostustöihin Tuomas neuvoi hankkimaan myymällä korut, joilla rouva oli aikaisemmin koristautunut. Nainen lupasi ja parani välittömästi, minkä jälkeen hän myös toteutti lupauksensa. Valitettavasti kappelin sisustusta on moneen kertaan muutettu eikä tietoja sen 1300-luvun asusta ole.

Yksityiskohta paavi Pius V:n bullasta Mirabilis Deus. 15. huhtikuuta 1567 antamallaan bullalla paavi julisti Tuomaan tekstit kirkkoisien tekstien veroisiksi.

 

Alun ruuhkan hälvettyä saatoin tutustua kammioon kaikessa rauhassa. Kohtuuttomuuden seurauksena syntyneeksi kappeliksi paikka tuntui varsin yksinkertaiselta, mutta reliikkinä ja historiallisena monumenttina se tyydyttää vaativampaankin makua.

**

Kansikuva: Lattialaatoitusta Tuomaan kammiosta/kappelista San Domenico maggioressa