Käsikirjoituskaupustelua ja -seurustelua

Teksti ja kuva: Marika Räsänen Toukokuussa 2019 sain yhteydenoton keskiajantutkijalta, joka toimii myös keskiaikaisten käsikirjoitusten myyjänä tai välittäjänä. Hän kertoi…

Kuka suojelisi kirjaa?

Teksti: Marika Räsänen ja Seppo Heikkinen Kirjahyllyminimalistiikka on ollut jo pidemmän aikaa vallalla sisustuksessa. Kirjahylly ja ennen kaikkea kirja tuntuu…

Ergonomia ja etätyöterveys tänään ja eilen

Vuosi lähenee loppuaan, on yksi akateemisen työläisen ”kiiresesongeista”. Sähköposti ruuhkautuu ja moodle laulaa tehtävien palautuksia, mutta ihmiskontaktit pysyvät etätyössä maltillisina,…

Hevosvaras ja vikuroija Jumalan armosta

Teksti: Seppo Heikkinen Yhä jatkuvat Tuomaan ihmeet Toulousessa…tämän tarinan päähenkilö kulkee tittelillä hostiarius, jonka olen kääntänyt kievarinpitäjäksi. Käytännössä kyseessä on…

Riettauden henkiä ja muita riivaajia

Teksti: Seppo Heikkinen Erilaisten riivaajien karkottaminen oli keskiajan pyhimysten keskeisiä tehtäviä, ja näin oli myös Tuomas Akvinolaisen tapauksessa. Riivaajien ja…

Tuomas ja turvonnut nainen

Teksti: Seppo Heikkinen Tuomas Akvinolainen tunnettiin yleisesti pään, kaulan ja hartiaseudun vaivojen lievittäjänä. Mahdollisesti taustalla on jonkinlainen assosiaatio hänen hengenlahjoihinsa:…