Riettauden henkiä ja muita riivaajia

Teksti: Seppo Heikkinen

Erilaisten riivaajien karkottaminen oli keskiajan pyhimysten keskeisiä tehtäviä, ja näin oli myös Tuomas Akvinolaisen tapauksessa. Riivaajien ja demonien tekosiksi oletettiin keskiajalla laaja kirjo somaattisia ja psyykkisiä vaivoja vakavista sairauksista pakkokäyttäytymiseen, tai joskus vain huonoon käytökseen. Seuraavassa tarinassa mies yrittää löytää apua vaimolleen, jonka riivaaja on täydellisesti lamauttanut. Kertomus on värikäs ja kielellisesti monipolvinen, ja lukemista vaikeuttaa se, että kieli vaikuttaa paikoin korruptoituneelta. Tekstissä mainitaan kolme pyhimystä, joista kahden haudat ovat Gascognessa ja jotka kaikki ovat olleet tärkeitä riivaajien karkottajia. Näiden kahden ranskalaisen pyhimyksen ja heidän kulttipaikkojensa nimet näyttävät kuitenkin kokeneen kovia italialaisen kirjurin käsissä.

Käsikirjoituksessa esiintyy ”Pyhä Querenquia”, joka on varmastikin Pyhä Quiteria, 400-luvulla elänyt mutta mahdollisesti fiktiivinen marttyyri, jonka kulttipaikka oli Aire-sur-l’Adourissa (latinaksi Atura, mutta tässä käsikirjoituksessa Acra). Quiterian tiedetään varjelleen ihmisiä erityisesti vesikauhulta ja raivotautisten koirien puremilta, ja hänet kuvataankin usein pitelemässä koiraa ketjussa. Vesikauhu on keskiajalla varmasti hyvinkin ollut luokiteltavissa ”riivauksen spektriin” kuuluvaksi vaivaksi.

Toinen tekstissä mainittu on ”Pyhä Equencius”, jota en ainakaan toistaiseksi ole pystynyt identifioimaan (Aquentius? Joku lukuisista, tai lukemattomista, Quintus/Quintius/Quinctius/Quintinus-nimisistä myöhäisantiikin marttyyreista?). Samassa lauseessa esiintyy fraasi in anxio, joka voisi olla ”hädissään”, mutta symmetrian kannalta olisi loogisempaa ajatella, että kyseessä on paikan, siis pyhimyksen kulttipaikan nimi. Veikkaukseni on juuri Gascognessa sijaitseva Auch, keskiajan latinassa Auscium tai Auxium. Jos joku lukijoista sattuu muistamaan keskiaikaisen miespyhimyksen, jonka nimessä on todennäköisesti q-kirjain, joka on haudattu Gascogneen, mahdollisesti Auchiin, ja joka on kunnostautunut erityisesti riivaajien karkottajana, ottakoon toki yhteyttä!

Kolmas pyhimys, Paavali Narbonnelainen (3. vs.) on toki ollut kirjurillekin tuttu. Narbonne on ollut viimeisiä etappeja Tuomas Akvinolaisen jäännösten translaatiossa Italiasta Toulouseen, ja tämä ihmekertomus sijoittuu siis selvästi translaatioajankohtaan. Tekstissä mainittu novena tarkoittaa yhdeksän päivän ajan tietyn aiheen tiimoilta toistettua rukousta.

”Yhä edelleenkin ovat kuuluisia hänen palvelijassaan ilmenevät voimat ja Toulouseen pian lepoon siirrettävä pyhä ruumis pahan hengen karkottajina. Erästä Mariaa, joka oli Sancta Granellassa Toulousen hiippakunnassa asuvan Bartholomeus Titiuksen vaimo, nimittäin piinasi demoni kuuden kuukauden ajan. Ja niin oli kauhea vihollinen tunkeutunut naisparan luihin ja ytimiin ja ottanut hänet haltuunsa kuin omaksi astiakseen, ettei tuo nainen voinut saada vähäisintäkään rauhaa senkään jälkeen kun Pyhälle Quiteria Airelaiselle oli suoritettu kolme novenaa, Pyhälle Equenciukselle Auchessa(?) kaksi novenaa ja Pyhälle Paavalille Narbonnessa yksi; ei, vaan jatkuvasti tuo demoni löi hänet iskullaan vuoteenomaksi ja raivosi yhä kiivaammin uhrissaan. Siksipä hänen miehensä vaimosta huolissaan oli vienyt heikompaa sukupuolta olevan kumppaninsa noihin kolmeen paikkaan, joista kaksi ensimmäistä on Gascognessa, koska vain niissä noiden pyhimysten voima karkotti demoneita riivatuista. Mutta kun tässä tapauksessa – ei ilman Jumalan viisautta – se osoittautui noissa paikoissa tehottomaksi, onnettoman miehen korviin kantautui huhu, pyhän opettaja Tuomaan ruumista kannettiin edellä mainitun kirkon luona. Niinpä hän kovaan ääneen huutaen vakuutti pyhimykselle vilpittömästi uhrilupauksena onnettoman vaimonsa puolesta, että seuraisi pyhää ruumista paljain jaloin Toulouseen asti vaimonsa kanssa. Pian määrätyn ihmisjoukon läsnäollessa Pyhän Paavalin basilikan porttien edessä paha henki murtautui sisäisestä kätköstään savun hahmossa huutaen, kirkuen ja naisen ruumista riepotellen. Läsnäolijat mykistyivät näkemästään ihmeestä. Huuto kohosi taivaaseen, ja kun kaikki ylistivät Jumalaa hänen pyhimyksensä teoissa, nainen, joka oli maannut tajuttomana, liikahti, ja kohta hänen elottomiin jäseniinsä palasi voima: hänen silmänsä etsivät valoa, hänen sormensä liikkuivat ja hänen kielensäkin soi. Jo nousivat molemmat: mies rukouksesta, vaimo ikään kuin kuolleista. Hän nousi istumaan, hengitti, katseli ympärilleen ja pian voimansa palattua sai entisen terveytensä takaisin kansan huutaessa yhteen ääneen. Jumalan voimaa ylistettiin, murhe vaihtui iloon, mies sai puolisonsa takaisin ja osoitti pyhimyksen haudalle lupaamansa kunnian.”

Seuraava ihmekertomus kuvaa Tuomas Akvinolaisen ”riettauden hengen” (fornicationis spiritus) karkottajana. Tähän hän sopiikin erittäin hyvin: Tuomaasta muistetaan usein mainita hänen esimerkillinen siveytensä. Muun muassa kerrotaan, että kun nuoren Tuomaan sukulaiset eivät hyväksyneet hänen jäsenyyttään 1200-luvulla vielä epäilyttävänä pidetyssä kerjäläisjärjestössä, he kidnappasivat hänet ja veivät prostituoidun hänen huoneeseensa koetellakseen hänen uskoaan. Tuomas ei kuitenkaan langennut vaan karkotti naisen huoneestaan kytevän halon kanssa. Katolisessa ikonografiassa suosittu aihe on se, miten enkelit vyöttävät Tuomaan siveysvyöllä.

”Olen kuullut sellaisten ihmisten, joiden en millään muotoa voisi kuvitella sepittävän tai valehtelevan mitään, saaneen kerran tietää pyhän ruumiin kosketuksen karkottaneen mielestä riettauden hengen. On eräs tunnettu pyhän teologian professori, joka vakuutti minulle tämän luottamuksellisesti jostain henkilöstä, jota ei halunnut mainita nimeltä. Eräs nuori kirkonmies ei lainkaan hävennyt myöntää, että kun epäpuhtauden demoni ja henki kiihdytti häntä kovin ankarasti ja hän oli täynnä monia muitakin vitsauksia niin syödessään, juodessaan kuin mitä hyvänsä muutakin tehdessään, ei hän näistä voinut saada itselleen koskaan parannusta ennen kuin hän kerran tämän monimuotoisen kirouksen torjumiseksi anoi Pyhän Tuomaan apua hänelle kuuliaisuuttaan vakuuttaen. Eikä ihme: on näet jumalalliselle oikeudelle sopivaa, että hänellä, joka aina säilytti neitseellisen puhtautensa ja jolla maallisen taipaleensa aikana oli armo ja voima taistella väsymättömästi tätä riettauden demonia vastaan tuntematta itsessään sen kiusauksia siinä määrin että olisi niihin taipunut, oli nyt taivaan asukkaana ja kansalaisena etuoikeus karkottaa sama henki niistä muista, jotka kääntyivät hartaina pyhimyksen puoleen.”

 

Photo credits: Marika Räsänen (Metzin katedraali)