Ergonomia ja etätyöterveys tänään ja eilen

Vuosi lähenee loppuaan, on yksi akateemisen työläisen ”kiiresesongeista”. Sähköposti ruuhkautuu ja moodle laulaa tehtävien palautuksia, mutta ihmiskontaktit pysyvät etätyössä maltillisina, jopa olemattomina. Ruuhkassa rasittunein lienee takalisto. Se tervehtii ilolla edessä häämöttävää taukoa raa’asta täyspuutuolista ja ruokapöydällä lepäävästä läppäristä, joka plimpahtelee ja plompahtelee muistuksineen.

Herkistyminen etätyöajan työperäiselle jomotukselle saa katseeni kohdistumaan empatialla pöydällä lepääviin tutkimusaineistoihini. Tokikai ihmiset ovat kärsineet työperäisistä vaivoista niin kauan kuin ihmiskunta on tehnyt jonkin sortin työtä?

Katariina Sienalaisen (k. 1380) elämäkerta Legenda maior, kirjapinoni päällimmäisenä, valaisee heti mielessäni pyörittelemääni kysymystä. Tässä Katariinan rippi-isän Raimondus Capualaisen vuosien 1385 ja 1395 välillä kirjoittamassa teoksessa kerrotaan Rooman kaupungin asukkaasta Antonio di Lello di Pietrosta, joka ”työnsä aiheuttamasta ylirasituksesta oli sairastunut vaivaan, joka teki hänen liikkumisensa hyvin vaikeaksi”. Valitettavasti teksti ei kuvaa yhtään enempää sitä, mitä työtä Antonio teki tai mikä työssä oli käynyt hänelle ylitsepääsemättömän raskaaksi. Lienee kuitenkin todennäköisempää, että Antoniota kuormitti enemmän työn fyysinen raskaus kuin henkinen paine, vaikka myös henkisen rasituksen tuottamat vaivat olivat keskiajan maailmassa tunnettuja.

Miten nämä työnsä rasittamat ihmiset sitten hoidattivat itseään keskiajalla? Monet heistä kävivät lääkärillä, aivan kuten nykyäänkin, tai hakemassa ”vaihtoehtohoitoja” yrtti- ja muiden parantajien luota. Myös Antonion kerrotaan käyneen useammankin lääkärin tutkittavana, mutta koska tarina löytyy hagiografisesta tekstistä, voimme arvata, että Raimunduksen mukaan oikea apu tuli pyhimykseltä.

Kuva Santa Maria sopra Minerva -kirkon holveista (2018)

Myöhäiskeskiaikainen hagiografinen aineisto ja kanonisaatioprosessien oikeudelliset asiakirjat antavat suorastaan kadehdittavan kuvan etäparantamisen mahdollisuuksista. Näin myös Antonion tapauksessa. Antonion kerrotaan olleen Pietarinkirkon läheisyydessä, kun hän kuuli ihmisten puhuvan muutamaa päivää aikaisemmin kuolleen Katariinan ruumiin kosketuksesta tapahtuneista ihmeistä Santa Maria sopra Minervan kirkossa. Pietarinkirkolta Santa Maria sopra Minervaan on parin kilometrin matka. Tämä oli liian pitkä sairaalle Antoniolle. Mutta hän kääntyi niiltä sijoiltaan Katariinan puoleen, rukoili ja lupasi, että mikäli paranisi vaivastaan, hän veisi parantuneena ja jälleen kävelykykyisenä lahjan Katariinalle. Raimondus toteaa ihmeen tapahtuneen välittömästi ja Antonion täyttäneen lupauksensa: tämä ”suuntasi kulkunsa ripein ja innokkain askelin parantajansa, Katariinan, luo ja vieraili ruumiin äärellä”.

Korona-ajan vinkkelistä näyttäisi siltä, että etätyöterveydenhoidossa ja -parantamisessa on teknologiauskovien ihmisten maailmassa vielä paljon kehitettävää.