Konsertti Vanajan kirkossa

Felix Thomas lumen mundi– Tuomas Akvinolaisen muistopäivien lauluja
Vox Silentii (Johanna Korhonen, Hilkka-Liisa Vuori)
Vanajan kirkko ke 16.8.2017 klo 19.
Vapaa pääsy, ohjelma on maksullinen. Tilaisuudessa myydään Felix Thomas lumen mundi -levyä, á 20 euroa.

Konsertin laulut ovat keskiaikaisia eli gregoriaanisia lauluja, jotka on erityisesti omistettu Tuomas Akvinolaiselle. Tuomas Akvinolainen oli 1200-luvulla elänyt dominikaaniveli, joka tunnetaan parhaiten teologisesta ja filosofisesta kirjallisuudestaan. Hän on kuitenkin myös katolisen kirkon kanonisoima pyhimys, jolle omistettiin kaksi juhlapäivää keskiajalla.

Vox Silentii (Johanna Korhonen, Hilkka-Liisa Vuori) on 1992 perustettu lauluyhtye, joka esittää, tutkii ja opettaa keskiaikaista kirkkolaulua. Lauluyhtye pyrkii äänenkäytössä laulutapaan, joka hyödyntää kirkon akustiikan ja sointitilan mahdollisimman täytenä tuottaen kuuluville kirkossa soivia yläsäveliä. Kuulija voi havaita ne hentoina huilumaisina ääninä laulun ohessa. Kirkko on duon kolmas laulaja.

Ennen konserttia Tuomas Akvinolaisen liturgiasta pohjustaa FT Marika Räsänen (Kulttuurihistoria, Turun yliopisto). Räsänen on tutkinut ennen kaikkea myöhäiskeskiaikaisia pyhimyskultteja. Hän on kiinnostunut uskonnollisista reformeista ja pyhimysten läsnäolosta keskiajan ja uuden ajan alun ihmisten arjessa. Vuoden 2017 alussa hän julkaisi teoksen Tuomas Akvinolaisen varhaisesta reliikkikultista nimellä Thomas Aquinas’s Relics as Focus for Conflict and Cult in the Late Middle Ages (Amsterdam University Press).

Konsertti on osa Koneen Säätiön tukemaa ja Turun yliopistossa tehtävää tieteellis-taiteellista hanketta Näe, kuule, tunne, koe. Moniaistinen kokemuksellisuus Tuomas Akvinolaisen muistojuhlissa. Hankkeen tutkijat ja taiteilijat ovat Seppo Heikkinen, Johanna Korhonen, Antti Lampinen, Marika Räsänen ja Hilkka-Liisa Vuori. Mukana projektissa on musiikin tutkimuksen ja tuottamisen lisäksi kulttuurihistoriallinen ja kielitieteellinen näkökulma sekä käytännöllinen kokeellinen puoli. Hankkeesta on syntynyt myös CD-levy Felix Thomas lumen mundi, jolle on valittu 28 laulua. Levyllä laulaa Vox Silentiin lisäksi ranskalainen dominikaaniveli Marie-Augustin Laurent-Huyghues-Beaufond.