Modaalisella matkalla Tuomas Akvinolaisen lauluissa, osa 2

Oli kertakaikkinen ilo konsertoida Vanajan kirkossa Hämeenlinnassa Keskiaikapäivien ja seurakunnan järjestämässä konsertissa Koneen säätiön tukemana. Kiitos kaikille! Kiitos ihmisille, jotka tulitte paikalle ja intensiivisellä kuuntelullanne teitte meille laulamisen helpoksi._DSC6510

Marika puhui erityisen selkeällä tavalla Tuomas Akvinolaisesta. Jäin miettimään sitä, kun hän kuvasi lauluja paitsi pyhimyksestä kertovina, myös kertovina ihmisistä ja ihmisten toiveista pyhimykselle. Lauluissa on aina ajan kuva. IMG_6209

Johannan kanssa riemuitsimme laulaessamme. Tuomas Akvinolaisen muistopäivien lauluja on tullut laulettua muutaman vuoden sisällä nyt jo aika monta kertaa ja aika lailla erilaisissa tiloissa, rakennuksissa. Vanajan kirkko on soinniltaan matalia ääniä erityisesti vahvistava. Johannan ja minun ääneni saavat siellä tumman sävyn. Kirkko, kolmas laulajamme, on jälleen kerran osoittanut, kuinka tärkeä on tilan merkitys soinnille. Vaikka kuinka siristelin silmiäni, kirkon seinät kiertyi kirkon seinien kautta ääneen.IMG_6214

Vähitellen olen tottunut laulamaan riimiofficiumia, jossa laulujen modaalinen järjestys pyrkii aina toteutumaan ensimmäisestä kahdeksanteen numerojärjestyksessä. Kun moodit vaihtuvat joka laulussa, ne aivan kuin kirkastuvat. Pehmeän d-moodisen Christi pia -laulun jälkeen e-moodinen O anima tuntuu suloisen mietiskelevältä. Kyseessä on III moodin meditaatio. Neljännen moodin pientä antifonia O munus voisi kuvailla sanoilla ei suloinen vaan suolainen. Mietiskely syvenee e-moodin painuessa matalampiin säveliin. Kontrasti on sitäkin hurjempi, kun mitään varoittamatta seuraava laulu nousee viidenteen moodiin. Ilo ja keveys tuntuvat aivan liioittelevan valoisilta.

Moodi kirkastuu toisten moodien ympäröimänä! Jokainen moodi kirkastaa toistaan. Alan ymmärtää, kuinka ihmeellinen on ollut tämänkin liturgian laulajan matka keskiajalla. Jokainen moodi rakentaa myös seuraavaa moodia. Kun antifoneihin on vielä yhdistetty psalmit, pyhimyksen kunnioitukseen linkittyy psalmilaulajan kaipaus.

IMG_6220
Konserttimme oli osa Hämeenlinnan keskiaikafestivaalin ohjelmaa. Kiitämme lämpimästi kaikkia järjestäjiä!